Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 09.03.2022/Pykälä 39



 

Hyvinvointilautakunnan toimintakertomus 2021

 

HVL 09.03.2022 § 39  

470/12.03.00/2022  

 

 

Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, puh. 0440 555 250, kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö Leif Eriksson puh. 040 568 4138 ja controller Siv Mårtens, puh. 040 568 5526.

 

 

Vuoden 2021 tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätökseen kuuluu toimintakertomus, jossa on esitettävänä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta 2021.

Kertomuksessa on myös annettava tietoja keskuksen toimintaan jatalouteen liittyvistä olennaisista asoioista.

Liite: Hyvinvointilautakunnan vastualueen toimintakertomus 2021 sisältäen koko sivistys- ja hyvinvointikeskuksen yhteenvedon.
 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy toimintakertomuksen vuodelle 2021 liiteen mukaisesti.


Käsittely:
Kirsi Nurkkala kertoi, että koulunuorisotyöhanke on kaksivuotinen, eikä kolmivuotinen hanke.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta hyväksyi toimintakertomuksen vuodelle 2021 liitteen mukaisesti.
Lautakunta korjasi koulunuorisotyöhankkeen keston kolmesta vuodesta kahteen vuoteen.

 

---