Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 13.04.2022/Pykälä 52


 

Maahanmuuttokoordinaattorin valinta

 

HVL 13.04.2022 § 52  

623/01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, puh 0440 555 250

 

Kaupunginhallitus (28.3.2022) päätti, että maahanmuuttokoordinaattorin virka siirretään 1.5.2022 alkaen sivistys- ja hyvinvointikeskukselle. Saman aikataulun mukaisesti siirretään perusturvakeskuksen talousarviosta maahanmuuttopalveluiden määrärahat sivistys- ja hyvinvointikeskukselle. (Kaupungin organisaatiossa maahanmuuttajapalvelut on sijoitettu Hyvinvoinnin palveluiden vastuualueen alle (KV 13.6.2018 § 76). Maahanmuuttopalveluiden kustannuspaikka on 21148251. Lähiesimies on sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja.

 

Maahanmuuttokoordinaattorin virka oli haettavana ajalla 15.3.-8.4.2022 Kuntarekryssä sekäTE-palveluiden ja Loviisan kaupungin verkkosivustolla. Hakuilmoitus käsitti muun muassa seuraavaa:

 

Maahanmuuttokoordinaattorina vastaat kotoutumista edistävän lain (1386/2010) ja Loviisan kaupungin kotouttamisohjelman mukaisten kunnan tehtäviin kuuluvien toimintojen ja maahanmuuttoasioiden kokonaisuuden koordinoimisesta Loviisan kaupungissa. Työhösi liittyy hallinnollisia tehtäviä, mutta vastaat myös maahanmuuttajien tarvitsemien palvelujen koordinoimisesta ja asiakastyöstä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Työsi sisältää maahanmuuttajataustaisten asukkaiden ja heidän parissaan toimivien verkostojen yleistä ohjausta ja neuvontaa, kotouttamistoimien aloittamista yhteistyössä sote-palvelujen kanssa, paikallisten verkostojen koordinointia, toimintamallien kehittämis- sekä yhdyshenkilö- ja asiantuntijatehtäviä. Painopisteenä on kunnan vastuulla oleva kiintiöpakolaisten ja oleskeluluvan saaneiden turvapaikan hakijoiden kotoutumista edistävä työ. Työ on monipuolista, itsenäistä ja vastuullista.

 

Kelpoisuusehtona virkaan on soveltuva korkeakoulututkinto sekä riittävä tehtävään soveltuva työkokemus. Kokemus maahanmuuttajien kanssa tehtävästä työstä sekä monialaisissa verkostoissa tehtävästä yhteistyöstä lasketaan eduksi. Odotamme hakijalta hyviä vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaitoja, sekä hyvää organisointikykyä. Työaika on 36,25 tuntia viikossa. Tehtävässä edellytetään suomen kielen hyvää suullista ja kirjallista hallintaa. Muu kielitaito katsotaan eduksi.

 

Virkasuhteen ehdot määräytyvät palkkahinnoittelukohdan 01ASIA040 erilaisissa asiantuntijatehtävissä käytettävän kelpoisuusvaatimuksen mukaan. Viran vaativuuden arvioinnin myötä on tehtäväkohtainen palkka 2 882,73 euroa kuukaudessa. Toivomme Sinun aloittavan viimeistään 2.5.2022.

 

Haastattelut oli ilmoitettu järjestettävän viikon 15 aikana erikseen sovittuna ajankohtana. Määräaikaan mennessä tuli seitsemän (7) hakemusta.

Haastatteluun kutsuttiin kaikki hakijat.

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Haastatteluryhmän yksimielinen esitys maahanmuuttokoordinaattorin virkaan 2.5.2022 alkaen on Aki Savolainen. Savolainen ei kuitenkaan täytä hakuilmoituksen kelpoisuusvaatimusta soveltuvan korkeakoulututkinnon osalta.


Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (627/2021) toteaa:


5 § Virkasuhteeseen ottaminen

Sellaiseen virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä ja silloin täyttää kelpoisuusvaatimukset.


3 § Virkasuhteen kestoaika

Viranhaltija voidaan ottaa määräajaksi vain viranhaltijan omasta pyynnöstä tai jos määräajaksi ottamisesta erikseen säädetään taikka tehtävän luonne, sijaisuus, avoinna olevaan virkasuhteeseen kuuluvien tehtävien hoidon järjestäminen tai muu näihin rinnastettava kunnan tai hyvinvointialueen toimintaan liittyvä määräaikaista virkasuhdetta edellyttävä seikka sitä vaatii.


6 § Kelpoisuusvaatimukset

Virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty taikka kunnan tai hyvinvointialueen päättämä erityinen kelpoisuus.

Henkilö voidaan ottaa määräaikaiseen virkasuhteeseen erityisistä kelpoisuusvaatimuksista riippumatta, jos siitä erikseen säädetään taikka kunta tai hyvinvointialue erityisestä syystä yksittäistapauksessa toisin päättää.


Liite Valintamuistio- asianosaisjulkinen

 

 

Ehdotus Hyvinvointilautakunta päättää:

a) valita hakemuksen, koulutuksen, työkokemuksen, haastattelun ja kokonaisvaltaisen arvioinnin perusteella Aki Savolaisen maahanmuuttokoordinaattorin virkasuhteeseen ajalle 2.5.2022 - 30.4.2023, koska maahanmuuttokoordinaattorin virkasuhteeseen kuuluvien tehtävien hoito on aloitettava 2.5.2022 alkaen.
b) että valinta on ehdollinen, kunnes valittu on esittänyt ennen määräaikaisen viran vastaanottamista hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan ja rikosrekisteriotteen.
c) että maahanmuuttokoordinaattorin määräaikaisessa virkasuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

d) tarkastaa pykälän välittömästi

 

Päätös Hyvinvointilautakunta päätti:

a) valita hakemuksen, koulutuksen, työkokemuksen, haastattelun ja kokonaisvaltaisen arvioinnin perusteella Aki Savolaisen maahanmuuttokoordinaattorin virkasuhteeseen ajalle 2.5.2022 - 30.4.2023, koska maahanmuuttokoordinaattorin virkasuhteeseen kuuluvien tehtävien hoito on aloitettava 2.5.2022 alkaen.
b) että valinta on ehdollinen, kunnes valittu on esittänyt ennen määräaikaisen viran vastaanottamista hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan ja rikosrekisteriotteen.
c) että maahanmuuttokoordinaattorin määräaikaisessa virkasuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
d) pykälä tarkistettiin välittömästi