Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 11.05.2022/Pykälä 76



 

Kulttuuriyhdistysten toiminta-avustukset 2022

 

HVL 11.05.2022 § 76  

453/02.05.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö Leif Eriksson puh. 040 568 4138 ja sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen puh. 0440 555 250.

 

Hyvinvointilautakunta hyväksyi kokouksessaan 12.01 2022 (§ 10) kulttuuriavustusten myöntämisen periaatteet vuodelle 2022. Päätöksen mukaan avustukset jaetaan seuraavasti:
- 33.000 euroa jaetaan keväällä yhdistysten toiminta-avustuksina sekä hankeavustuksina.

-          3.700 euroa jaetaan syksyllä erityisavustuksina vuoden lopulla ka tulevan vuoden alussa tapahtuville hankkeille.

 

Kulttuuriyhdistysten toiminta-avustukset julistettiin haettavaksi 31.3.2022 mennessä. Hakuaikaa koskevat tiedot ovat olleet kaupungin kotisivuilla sekä paikallislehdissä.

 

Määräaikaan mennessä saapui yhteensä 25 toiminta-avustus hakemusta.
Kulttuuriyhdistykset anoivat yhteensä 36.560 euroa toiminta-avustusta.

Valmistelu noudattaa hyvinvointilautakunnan hyväksymiä ohjeita.

Liite 9: Kulttuuriyhdistysten toiminta-avustukset 2022.

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Hyvinvointilautakunta myöntää kulttuuriyhdistyksille 23.400 euroa toiminta-avustuksia liitteen mukaisesti.

 

Käsittely:
Thomas Rosenberg ja Reeta Rossi ilmoittivat esteellisyydestä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta myönsi kulttuuriyhdistyksille 23.400 € toiminta-avustuksia:
Arbetets Vänner  i Lovisa 200 €, Fridolins Sångare 200 €, Kreivilän-Mickelspiltomin kyläyhdistys 200 €, Köpbackan kyläyhdistys 300 €, Liljendal hembygsförening 1.200 €, Loviisan kameraseura 900 €, Loviisan Karjalaiset 400 €, Loviisan kaupungin hywät asukkaat 1.000 €, Loviisan kulttuuri- ja ympäristöliike 700 €, Loviisan oppaat 1.000 €,  Loviisan Taideyhdistys 2.200 €, Loviisan Teatteriyhdistys 800 €, Lovisa Folkdansare 600 €, Loviisan Taidekeskus - Almintalo 2.200 €, Loviisan Oopperayhdistys 1.800 €, Loviisan Merenkulkumuseo 2.200 €, Loviisan Puutarhayhdistys 800 €, Pernajan Agricola-seura 2.200 €, Pernå Folkdansare 600 €, Pohjola-Norden i Lovisa 300 €, Ruotsinpyhtään Työväen Mieslaulajat 500 €, Sarfsalö byaråd 600 €, Saaristomuseoyhdistys 2.200 €, Sånggruppen Blokomblaanda 300 €.

Uudenmaan AVH-yhdistykselle ei myönetty kulttuuriavustuksia.