Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 14.09.2022/Pykälä 123


 

Muut asiat

 

HVL 14.09.2022 § 123  

    

 

 

 

 

Ehdotus Muut asiat merkitään tiedoksi.


Käsittely:
Jonna Hinttaniemi kertoi, että tapahtuma "Juokse Itämeren hyväksi" oli kaupungin liikuntapalveluiden puolelta huonosti hoidettu.

Lisäksi kaupunki ei ollut järjestänyt Isnäsissä kyläiltaa lähiliikuntapaikan rakentamisesta, vaikka sitä oltiin aikaisemmin luvattu.

Östra Nylandin vanha toimitus- ja kirjapainotilaa on tarjottu kirjastokiinteistöksi.  

Kulttuuripalvelut pyytää ajalla 15.9.-17.10.2022 ehdotuksia vuoden kulttuuripalkinnon saajaksi.

Hyvinvointilautakunta pitää talousarvioiltakoulun 5.10.2022. Lautakunnan jäsenet voivat myös osallistua iltakouluun teamsin kautta.
 

Päätös Edellä olevat asiat merkittiin tiedoksi.