Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 12.10.2022/Pykälä 129


 

Kamarimusiikkifestivaali Loviisan Sibeliuspäivien järjestäminen vuosina 2022-2024

 

858/12.03.00/2021

HVL  § 16 (13.10.2021)

Valmistelijat: sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen puh.

0440 555 250 ja kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö Leif Eriksson puh. 040 568 4138

Loviisan kaupunki on kartoittanut kiinnostunutta yhteisöä, joka voisi järjestää  Loviisan Sibeliuspäivät 2022 ja mahdollisesti tulevina vuosinakin.

Kaupungin tuki Sibeliuspäivien järjestämiseen oli 6.000 euroa vuodelle 2021, (KV 9.7.2020 § 62). Hyvinvointilautakunta (13.10.2020 § 105) myönsi 6 000 euroa Loviisan Laulu ry:lle /Lovisa Sång rf:lle., jotta se järjestäisi vuoden 2021 Sibeliuspäivät toimitetun suunnitelman mukaan. Vuoden 2022 tai tulevaisuuden osalta asiaa ei ole päätetty.

Hyvän hallinnon periaatteiden mukaan on kaupungin tarjottava yhdenvertainen mahdollisuus kaikille kiinnostuneille tahoille hakea Sibeliuspäivien järjestämistä. Julkisella ilmoituksella on kartoitettu järjestämisestä kiinnostuneita tahoja. On myös syytä selvittää mahdollisten järjestäjätahojen sitoutuneisuus organisoida Sibeliuspäivät useampana vuonna. Avoimen, yhdenvertaisen, asianmukaisen ja puolueettoman hallinnon toteuttamiseksi eivät viranhaltijat tai lautakunta voi suosia ketään.

Kaupunki toivoo järjestäjältä kokemusta klassisen musiikin festivaalien järjestämisestä ja taloudellista osaamista.

Hakemusaika umpeutui perjantaina 8.10.2021. Määräajan päättymiseen mennessä Loviisan Laulu ry jätti ehdotuksen kamarimusiikkifestivaali Loviisan Sibeliuspäivien järjestämiseksi vuosille 2022-2024.

Oheismateriaali: Loviisan Laulun ehdotus ja hankesuunnitelma

Ehdotus: Kulttuuripalvelut aloittavat mahdollisimman nopeasti neuvotteluja Loviisan Laulu ry:n kanssa. Ehdotus kaupungin taloudellisesta tuesta annetaan kokouksessa.

Käsittely:

Esittelijä ehdotti kokouksessa:

Loviisan Sibeliuspäivien järjestämisvastuu myönnetään Loviisan Laulu ry:lle vuosille 2022-2024. Kaupungin tuki Loviisan Laululle vuonna 2022 on 10.000 €. Avustussumma vuosille 2023 ja 2024 tarkistetaan vuosittain.

Marjo Vuokko ehdotti Li-Lo Söderholmin kannattamana, että kaupungin vuosittainen tuki vuosien 2022-2024 ajalle on 10.000 euroa.

     Laura Hyppölä ehdotti Jonna Hinttaniemen kannattamana, että kaupungin

tuki vuonna 2022 on 10.000 euroa ja vähintään 6.000 euroa vuosina 2023 ja 2024.

Puheenjohtajan ehdotuksesta suoritettiin nimenhuutoäänestys siten, että ne jotka kannattivat Marjo Vuokon ehdotusta äänestävät "jaa" ne jotka kannattavat Laura Hyppölän ehdotusta äänestävät "ei".

Suoritetussa äänestyksessä Vuokon ehdotus vuosittaisesta 10.000 euron tuesta sai 7 ääntä (Kalevi Lappalainen, Håkan Karlsson, Kirsi Nurkkala, Petri Siljander, Li-Lo Söderholm, Marjo Vuokko ja Thomas Rosenberg) ja Hyppölän ehdotus vähintään 6.000 euron tuesta vuosina 2023 ja 2024 sai 2 ääntä (Jonna Hinttaniemi ja Laura Hyppölä).

Päätös:  Kulttuuripalvelut aloittaa mahdollisimman nopeasti neuvottelut Loviisan Laulu ry:n kanssa. Loviisan Sibeliuspäivien järjestämisvastuu myönnetään Loviisan Laulu ry:lle vuosille 2022-2024 vuosittaisella 10.000 euron avustuksella.             

---

 

 

HVL 12.10.2022 § 129  

1356/12.03.01/2022  

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen puh 0440 555 250

Loviisan Sibeliuspäivien taiteellinen johtaja Tomas Takolander kertoo vuoden 2022 festivaalin toteutumisesta.

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee kokouksessa esitetyn tiedokseen.


Tomas Takolander osallistui kokoukseen klo 18.09 - 18.32.

Takolander kertoi lautakunnalle tämän vuoden Sibeliuspäivistä. Taloudellisesti festivaali teki tappiota. Takolander poistui kokouksesta ennen asian käsittelyä.

Käsittely:
Hyvinvointilautakunta keskusteli Loviisan Sibeliuspäivien avustuksesta.

Keskustelun jälkeen hyvinvointilautakunta päätti 2023 myöntää Loviisan Sibeliuspäiville ylimääräisen 5.000 euron avustuksen. Ylimääräinen avustus vuodelle 2023 rahoitetaan kulttuuripalveluiden kehittämisen
perintö varoista.
 

Päätös Hyvinvointilautakunta merkitsi kokouksessa esitetyn tiedokseen.

Hyvinvointilautakunta myönsi vuodelle 2023 Loviisan Sibeliuspäiville jo päätetyn 10.000 euron avustuksen lisäksi ylimääräisen 5.000 euron avustuksen turvatakseen Sibeliuspäivien festivaaliperinteen. Ylimääräinen avustus (5000 euroa) vuodelle 2023 rahoitetaan kulttuuripalveluiden kehittämisen perintövaroista.