Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 09.02.2022/Pykälä 27


 

Kulttuuripalkinnon myöntämisen periaatteiden tarkistaminen

 

HVL 09.02.2022 § 27  

231/12.02.01/2022  

 

 

Valmistelija kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö Leif Eriksson, puh 040 568 4138 ja sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, puh 0440 555 250

 

Hyvinvointilautakunta (15.1.2020 § 5) hyväksyi seuraavat Kulttuuripalkinnon myöntämisen periaatteet vuodesta 2020 alkaen:

  • Kulttuuripalkinto voidaan myöntää Loviisassa kirjoilla olevalle yksityishenkilölle, Loviisaan rekisteröidylle yhdistykselle tai loviisalaisista koostuvalle ryhmälle.
  • Kulttuuripalkinnon saamisen edellytyksenä on, että teko, toiminta, tulos tai prosessi jollakin kulttuurin alueella on vaikuttanut erityisen merkittävästi Loviisan kulttuurielämään tai nostanut Loviisaa valtakunnallisesti tai kansainvälisesti esille.
  • Hyvinvointilautakunta päättää kulttuuripalkinnon myöntämisestä ja määrittää vuosittain kulttuuripalkinnon suuruuden.
  • Kulttuuripalkinto voidaan jättää jakamatta, jollei mikään teko tai toiminta erottaudu riittävän selvästi tai palkinnon saajasta tule yksimielisyyttä tai jos hyvinvointilautakunta näin päättää.
  • Kulttuuripalkinto myönnetään vain kerran samoista ansioista.
  • Kuka tahansa muu kuin hyvinvointilautakunnan jäsen voi ehdottaa kulttuuripalkinnon saajaa/saajia perusteluineen.
  • Kirjallinen ehdotus/kirjalliset ehdotukset pyydetään toimittamaan sähköpostitse tai kirjeitse kaupungin kirjaamoon pääsääntöisesti viimeistään syyskuun loppuun mennessä.
  • Loviisan kulttuuripalkinnon saaja julkistetaan vuosittain itsenäisyyspäiväjuhlassa tai muussa hyvinvointilautakunnan päättämässä arvokkaassa tilaisuudessa.

 

 

Tähän mennessä Loviisan kulttuuripalkinto on myönnetty seuraavasti:

  • Ahvonen Päivi, (hyvinvointilautakunta 13.10.2020 § 106).
  • Hakkarainen-Suonpää Sini (hyvinvointilautakunta 17.11.2021 § 32)

 

Hyvinvointilautakunnan aiemmissa kokouksissa on tullut esille tarve tarkistaa kulttuuripalkinnon myöntämisen periaatteet.

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Hyvinvointilautakunta keskustelee kulttuuripalkinnon myöntämisen periaatteista. Kokouksessa keskustellun pohjalta esittelijä antaa kokouksessa ehdotuksensa kulttuuripalkinnon myöntämisen periaatteiksi.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta noudattaa olemassa olevia kulttuuripalkinnon myöntämisen periaatteita.

 

---