Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 02.03.2023/Pykälä 10


 

Pienten äänestysalueiden vahvistaminen

 

KL 02.03.2023 § 10  

236/00.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Thomas Grönholm

 

Vaalilain 82 §:ssä on säädetty vaalisalaisuuden turvaamisesta pienillä äänestysalueilla.

 

Äänestysalue on pieni jos

 

1)      äänestysalueella on vähemmän kuin 50 hyväksyttyä vaalikuorta tai

 

2)      voidaan perustellusti arvioida, että äänestysalueella äänestää vaalipäivänä vähemmän kuin 50 henkilöä

 

3)      voidaan perustellusti arvioida, että yhteensä vähemmän kuin 50 henkilöä äänestää ennakkoon ja vaalipäivänä äänestysalueella tai jos vaalisalaisuuden turvaaminen muutoin edellyttää, että äänestysalueen ennakkoäänet ja vaalipäivän äänet sekä jonkin toisen äänestysalueen tai joidenkin toisten äänestysalueiden ennakkoäänet ja vaalipäivän äänet lasketaan yhdessä.

 

Ehdotus Ehdotetaan, että

1. äänestysalue Sarvisalo vahvistetaan pieneksi äänestysalueeksi

2. keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja ja yksi jäsen vievät Sarvisalon vaalilautakunnalle em. äänestysalueen ennakkoäänet ohjeiden mukaisesti vaalisunnuntaina aamupäivällä

3. asia merkitään laskentajärjestelmään viimeistään lauantaina 1.4.2023 kello 12.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.