Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maaseutulautakunta
Pöytäkirja 30.03.2023/Pykälä 14



 

Maaseutuyksikön kehittäminen

 

381/02.02.01/2021

 

ML § 15

 

Valmistelija ja esittelijä: Sam Vickholm 040 521 8128

 

Nykytilanne

 

Lomitushallinnossa on kaksi lomituspalveluohjaajaa, jotka toimivat lomittajien lähiesimiehinä, sekä lomituspalvelupäällikkö. Päällikkönä on tällä hetkellä kolmas viranhaltija puoleentoista vuoteen ja toinen ohjaajista lopettaa työnsä 4.10.2021. Hänen työpanostaan paikataan osittain siirtämällä yhden lomittajan työpanoksesta 25% hallintoon. Tilanne rasittaa henkilökuntaa erittäin paljon. Lomitus on toiminta, joka pitää olla pystyssä vuoden jokaisena päivänä. Toiminnan varmistaminen on pakostakin yksi syksyn tärkeimmistä tehtävistä. Lomituksen mukana siirtyy kaikki henkilöstö, eli henkilöstöresursseja ei vapaudu muuhun käyttöön.

 

Maaseutuhallinnossa on tällä hetkellä hyvä tilanne siinä mielessä, että lainsäädäntö on ollut vakaa viimeiset vuodet. Uusi ohjelmakausi alkaa kuitenkin 2023, mikä tuo mukanaan paljon lisätyötä. Esimerkiksi asiakkaiden neuvonta ja kouluttaminen lisääntyy erittäin paljon, toivottavasti jo vuoden 2022 puolella.

 

Laskennallisesti on kaksi puolikasta maaseutuasimiehen työpanosta sidottu yksityisteihin, yleisiin hallintotehtäviin sekä metsään. Maaseutupäällikön työpanoksesta on samalla tavalla laskettu, että puolet kuluisi kaupungin omissa tehtävissä, esimerkiksi kalatalous, peltovuokraus ja löytöeläimet.

 

Kehittäminen

 

Metsien osalta on ollut epävirallisia keskusteluja siitä, että metsät olisivat kokonaisuudessaan yhden henkilön vastuulla ja organisaatiossa maaseutulautakunnan alaisuudessa.

 

Maaseutuhallinnossa koronaepidemian ja tekniikan kehittymisen mukaan muuttuneet toimintatavat eivät palaudu entiselleen. Asiakaspalelutilojen tarve vähenee ja työajat ovat joustavampia. On herännyt keskustelu yksikön nykyisen toimipaikan siirtämisestä. Toimipaikan siirtäminen keskustaan pidetään henkilöstön ja asiakkaiden keskuudessa huonona asiana. Keskustaa pidetään syrjäisenä. Maatilojen asiointi suuntautuu

paljolti muualle. Asiakaspalvelun siirtäminen Lov-infoon ei ole mahdollista.

 

Maaseuturahoituksen osalta kannattaa huomioida, että on olemassa organisaatioita, joiden päätehtävä on sen koordinoiminen ja rahoituksesta tiedottaminen. Kaupunki rahoittaa osittain tätä toimintaa. Nämä ovat kuitenkin alueellisia. Jos koetaan, että olisi tarvetta tehostettuun paikalliseen tiedottamiseen ja aktivointiin, on sen järjestäminen yksikön toimesta mahdollista suhteellisen vähäisillä resursseilla.

 

Kehittämissuunnitelman pääkohtia voisi olla metsäomaisuuden hallinnan kehittäminen, asiakaspalvelun uudistaminen sekä maaseuturahoituksen käytön aktivointi Loviisan kaupungin alueella.

 

Liite: Ote arviointikertomuksesta 2020

 

 Ehdotus: Maaseutulautakunta keskustelee vuoden 2020 arviointikertomuksen havainnoista ja antaa tehtäväksi maaseutupäällikölle laatia ehdotus maaseutuyksikön kehittämissuunnitelmaksi seuraavaan lautakunnan kokoukseen.

 

 Päätös: Ehdotuksen mukaan.

 

---

 

 

ML § 26

 

Valmistelija ja esittelijä: Sam Vickholm 040 521 8128

 

Maaseutuyksikön toiminnan kehittämisessä tarkastellaan kolme pääkohtaa, maaseudun kehittämien, metsäomaisuuden hoito ja toimitilat. Ollaan sovittu keskuksen johdon kanssa, että varsinainen kehittämissuunnitelma tehdään osana kaupungin strategiatyötä, tulevan talven aikana. Suunnitelmaa pitää kuitenkin mukauttaa tähän.

 

Maaseudun kehittämisen osalta on hallituskäsittelyssä ehdotettu, että lautakunnalle siirrettäisiin 25 000 € kylien kehittämisestä maaseudun kehittämiseen. Myös leader-toiminnan kuntarahoitusosuutta ollaan siirtämässä maaseutulautakunnan talousarvioon. Leader raha on valmiiksi korvamerkittyä. Muun rahoituksen osalta pystyy kaupunki toimimaan vapaammin.

 

Metsäomaisuuden hoidon uudelleenjako vaatii jonkun verran selvityksiä alueiden käytöstä ja tulevaisuuden käytöstä. Tämä työ on aloitettu, ja jatketaan talven mittaan. Lähimetsien suunnitelma on viranhaltijakäsittelyssä.

Kaupungin rakennusten osalta käydään yleisesti läpi, mitä on tarkoituksenmukaista pitää ja mistä kannattaa luopua. Ollaan toimitilan osalta alustavasti mietitty mahdollisuutta vuokrata osia ulkopuolisen käyttöön, esimerkiksi toimistohotellin tapaiseen toimintaan. Tämä vaatisi kuitenkin kevyitä muutostöitä, että saadaan eri osat rakennusta erillisinä käytettävissä oleviksi tiloiksi. Kysyntä tällaiselle toiminnalle pitää kuitenkin selvittää, ennen tätä.

Liitteet: 4. Ote arviointikertomuksesta, 4a)Taustatietoa maaseutuyksikön toiminnasta

 

 Ehdotus: Maaseutulautakunta hyväksyy alustavat toiminnan kehittämistoimenpiteet.

 

 Päätös: Ehdotuksen mukaan.

 

---

 

  

 

ML 30.03.2023 § 14  

381/00.01.03/2023  

 

 

Valmistelija Maaseutupäällikkö Sam Vickholm 040 521 812

 

Liitteenä tilannekatsaus sekä kehittämissuunnitelman aikainen luonnos. Suunnitelman pääotsikot ovat: Kiinteistön käyttö ja yhteisöllisyys yksikön ympäristössä, maaseutukehittämisen tiedonvälitys ja verkkoistuminen, maaseudun kehittäminen elinvoimaohjelman rinnalla. Otsikkojen väliin on hieman avattu taustoja ja esitetty mahdollisia käytännön toimenpiteitä.

 

Liitteet:

Tilannekatsaus toiminnasta (5.)

Kehittämissuunnitelma (5a)

 

Esittelijä Maaseutupäällikkö Sam Vickholm

 

Ehdotus Maaseutulautakunta merkitsee tilannekatsauksen tiedoksi, ja käy keskustelua kehittämissuunnitelmasta

 

Päätös Maaseutulautakunta merkitsi tilannekatsauksen tiedoksi, ja kävi keskustelua kehittämissuunnitelmasta