Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Pöytäkirja 07.06.2023/Pykälä 83

Kulttuuritoimijoiden asiantuntijaelin vuodesta 2023 alkaen

KUVA 12.04.2023 § 51 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, puh 0440 555 250

Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät hyvinvointialueiden järjestettäväksi 1.1.2023 alkaen, mutta vastuu kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä säilyy kunnilla. Edellytyksiä väestön hyvinvoinnille ja terveydelle luovat kulttuuripalvelujen lisäksi muun muassa koulutus-, liikunta- ja ruokapalvelut, sekä kaavoitus, sekä liikennejärjestelyt monien muiden kunnan tehtävien lisäksi.  

Kulttuuri väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäjänä 

Kulttuuripalvelut vaikuttavat merkittävästi kuntalaisten hyvinvointiin. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnalle lakisääteisesti määritelty tehtävä. Kulttuurilla on paljon merkitystä myös elinkeinoelämälle, koska kulttuuri voi vahvistaa yhteisöjen elinvoimaa ja yhteenkuuluvuutta. Kun paikallistaloudet menestyvät, voivat myös ihmiset paremmin. Kustannusten kasvun hillitseminen vaatii, että hyvinvointia ja terveyttä edistetään laajalti ihmisten arkiympäristöissä.  

HYTE-kerroin ja TEAviisari 

HYTE-kerroin on hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valtionosuuden lisäosa, joka otettiin kunnille käyttöön vuoden 2023 alusta. HYTE-kerroin on kannustin. Tämä tarkoittaa, että kuntien rahoituksen valtionosuuden suuruus määräytyy osaksi niiden tekemän hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön mukaan. Näin halutaan varmistaa kuntien aktiivinen toiminta asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi myös sote-uudistuksen jälkeen. Lisäosan suuruus määräytyy kahdenlaisten indikaattorien perusteella: toimintaa kuvaavista prosessi-indikaattoreista ja tuloksia kuvaavista tulosindikaattoreista.

Valitut indikaattorit mittaavat laajasti tekemisiä aina johtamisesta, seurannasta ja arvioinnista, resursseista ja kuntalaisten osallisuuden edistämisestä käytännön tekemisiin. Tärkeää on myös työn pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus. Prosessi-indikaattorit kuvaavat kunnan voimavaroja ja toimenpiteitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi sekä edellytysten luomista vaikuttavalle ja koordinoidulle hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle ja niiden avulla mitataan nykytilannetta. Kulttuurista on tällä hetkellä yksi prosessi-indikaattori: Kunta madaltaa kulttuuriin osallistumisen kynnystä.

Kulttuurin osalta tieto kerätään TEAviisarin tiedonkeruussa tällä hetkellä seuraavalla kysymyksellä: Onko kunnalla käytössä jokin pysyvä käytäntö, jolla kunta järjestää tai tukee taloudellisesti kunnassa järjestettävää kulttuuriluotsi- tai kulttuurikaveritoimintaa tai muuta vastaavaa vapaaehtoistoimintaa?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kerää kunnilta terveyttä edistävästä kulttuuritoiminnasta tietoa joka toinen vuosi. Tiedonkeruulla selvitetään hyvinvointia ja terveyttä edistävän kulttuurin toimenpiteitä, resursseja ja toimintakäytäntöjä kunnissa. Kunnille tiedonkeruut antavat tietoa kunnan tilanteesta suhteessa koko maahan tai vastaaviin kuntiin. Tiedon avulla kunta voi suunnata voimavaroja ja toimenpiteitä sekä seurata niiden kehittymistä. Tietoja käytetään hyvinvointijohtamisen välineenä useissa kunnissa. TEAviisari antaa kokonaisnäkemyksen kunnan tilanteesta sekä selkeän tiedolla johtamisen perustan. (Lähde: https://sotkanet.fi/sotkanet/fi/metadata/indicators/3984).

Kunnan vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä 

Kunnan eri toimialojen on tehtävä yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Kunnan on seurattava asukkaittensa elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tavoitteet ja arvioitava ennakkoon päätöstensä vaikutukset ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen on kunnan tärkein tavoite.  

On tärkeää nimetä vastuutaho, jonka tehtävänä on hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kulttuurin avulla yhteistyössä eri toimialojen ja sidosryhmien kanssa. Näin vahvistetaan myös kulttuuripalvelujen näkyvyyttä ja suunnitelmallisuutta muun muassa osallisuuden, seurannan ja raportoinnin osalta. On tärkeää ylläpitää vapaamuotoisia keskusteluja eri luovia aloja edustavien henkilöiden, luottamushenkilöiden ja kulttuuripalvelujen parissa toimivien kesken, jotta asianomaiset tahot kokevat tulevansa riittävästi kuulluksi. Lisäksi asiassa on huomioitava muun muassa Laki kuntien kulttuuritoiminnasta 166/2019 (Finlex), sekä opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripolitiikan strategia 2025.  

Kaupunkistrategian tavoitteena hyvinvoivat asukkaat 

Loviisan kaupungin nykyisessä kaupunkistrategiassa (KV 15.6.2022) on kirjattu yhtenä strategisena tavoitteena: Hyvinvoivat asukkaat ja viihtyisä kaupunki. Strategian mukainen toiminta kattaa muun muassa seuraavat toimenpiteet:  

  • Lapsiystävällisessä kunnassa lapsen etu huomioidaan kaikessa toiminnassa.  
  • Edistämme laaja-alaisesti loviisalaisten hyvinvointia ja lähipalveluita yhdessä kuntalaisten kanssa.  
  • Vaalimme luonnon monimuotoisuutta ja ylläpidämme kulttuuriympäristöä sekä edistämme ympäristön viihtyisyyttä kaikkialla kunnassa. Pidämme kunnan kiinteistöt hyvässä kunnossa. Pidämme kulttuuria, liikuntaa ja urheilua arvossa sekä edistämme kolmannen sektorin toimintaa.  
  • Ehkäisemme nuorten syrjäytymistä.

Kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmään liittyviä mahdollisuuksia on useita esimerkiksi tehtävänannon, ryhmän keston kuin nimeämisenkin suhteen.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta voi muun muassa

  • julistaa Loviisan kaupungissa toimiville luovien alojen edustajille avoimen hakumahdollisuuden päästä osallistumaan kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmän toimintaan aina yhden vuoden (1) tai kaksi (2) vuotta tai pitemmän ajan kerrallaan.
  • edellä mainittujen hakemusten perusteella valita ja nimetä kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmään enintään kuusi (6) Loviisassa toimivaa luovan alan edustajaa. 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

Ehdotus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää seuraavaa:

a. Perustetaan kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmä, jonka tehtävänä on kehittää muun muassa kaupungin yhteisöllistä ja poikkisektorista hyvinvointia edistävää kulttuuritoimintaa, edistää luottamusta, vuorovaikutusta, aktiivista kuntalaisuutta, antaa lausuntoja ja toimia kulttuurin asiantuntijaelimenä. 

b. Valtuutetaan asiantuntijaryhmä kutsumaan kokouksiinsa kulttuurialan asiantuntijoita täydentämään ryhmää sen aiheen mukaan, mitä ryhmässä kulloinkin käsitellään.

c. Nimetään Loviisan kaupungin kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmään seuraavat viran- ja tehtävänhaltijat:
- kulttuuri- ja vapaa-aikatoimenpäällikkö
- kulttuuri- ja matkailukoordinaattori 
- kulttuurituottaja 
- museointendentti 
- kirjastonjohtaja
- Loviisan kansalaisopiston nimeämä edustaja. 

d. Kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmä kokoontuu vähintään kahdesta neljään (2-4) kertaa vuodessa ja tarvittaessa useamminkin, sekä kutsuu mahdollisia asiantuntijoita kokouksiinsa. Kokouksilla on oltava asialista. Ensimmäisen kokouksen kutsuu koolle kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö.

e. Kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmä järjestäytyy vuoden 2023 aikana ja valitsee keskuudestaan puheenjohtajansa ja sihteerinsä. 

f. Kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmään kutsutuille ulkopuolisille asiantuntijoille maksetaan hallintosäännön (KV 15.2.2023) mukainen palkkio työryhmän kokoukseen osallistumisesta.

g. Kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmän edustaja esittelee kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle asiantuntijaryhmän kokoontumisen tuloksia viimeistään kahden kuukauden sisällä asiantuntijaryhmän kokouksesta.

 Käsittely

 Jäsen Thomas Rosenberg ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi, jota jäsenet Laura Hyppölä ja Jonna Hinttaniemi kannattivat.

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti palauttaa asia uudelleen valmisteltavaksi edellyttäen, että kaupungin luovien alojen edustajien osuutta lisätään ehdotukseen ja kuullaan taiteilijoita jo valmisteluvaiheessa.

KUVA 10.05.2023 § 68 

Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, puh 0440 555 250

Loviisan kaupungissa toimivilta luovien alojen edustajilta ja muilta kiinnostuneilta on pyydetty kirjallista palautetta esityslistatekstiehdotusta koskien ajalla 13.4.-28.4.2023 klo 12.00 mennessä. Mahdollisuudesta antaa palautetta jatkoajalla 28.4.-10.5.2023 klo 12:00 mennessä tiedotettiin suoraan tiedossa oleville kaupungissa toimiville luovien alojen edustajille, sekä muun muassa kaupungin verkko- ja sosiaalisen median sivuilla.

Kokouksessa esitellään annettu nimetön palautekooste.

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

Ehdotus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää seuraavaa:

a) Perustetaan kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmä, jonka tehtävänä on
    kehittää muun muassa kaupungin yhteisöllistä ja poikkisektorista
    hyvinvointia edistävää kulttuuritoimintaa, edistää  luottamusta,
    vuorovaikutusta, aktiivista kuntalaisuutta, antaa lausuntoja ja toimia
    kulttuurin asiantuntijaelimenä.

b) Julistetaan Loviisan kaupungissa toimiville luovien alojen edustajille
    avoimen hakumahdollisuuden päästä osallistumaan kulttuuritoimijoiden
    asiantuntijaryhmän toimintaan aina yhden vuoden kerrallaan.

c)  Edellä mainittujen hakemusten perusteella valitaan ja nimetään
     kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmään enintään neljä Loviisassa
     toimivaa luovan alan edustajaa.

d) Nimetään kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmään seuraavat viran- ja
    tehtävänhaltijat:
    - kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö Leif Eriksson
    - kulttuurituottaja Päivi Komsi-Karppi
    - museointendentti Ulrika Rosendahl
    - Loviisan kansalaisopiston rehtorin nimeämä edustaja.

e) Kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmä kokoontuu vähintään
    kahdesta neljään kertaa vuodessa ja tarvittaessa useamminkin, sekä
    kutsuu mahdollisia asiantuntijoita kokouksiinsa. Kokouksilla on oltava
    asialista ja kokouksista on laadittava muistio. Ensimmäisen kokouksen
    kutsuu koolle kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö.

f) Kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmä järjestäytyy vuoden 2023
   aikana ja valitsee keskuudestaan puheenjohtajansa ja sihteerinsä.

g) Kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmään kutsutuille ulkopuolisille
    asiantuntijoille maksetaan hallintosäännön (KV 15.2.2023) mukainen
    palkkio työryhmän kokoukseen osallistumisesta.

h) Kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmän kaupungin edustaja kertoo
    kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle ryhmän kokoontumisesta
    viimeistään kahden kuukauden sisällä asiantuntijaryhmän kokouksesta.

Käsittely

Esittelijä ehdotti, että asia palautetaan jatkovalmisteluun.

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti palauttaa asia jatkovalmisteluun.

KUVA 07.06.2023 § 83  

419/12.03.00/2023  

Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

Ehdotus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

a) perustaa kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmän, jonka tehtävänä on
    kehittää muun muassa kaupungin yhteisöllistä ja poikkisektorista
    hyvinvointia edistävää kulttuuritoimintaa, edistää  vuorovaikutusta,
    aktiivista kuntalaisuutta, antaa lausuntoja ja toimia
    kulttuurin asiantuntijaelimenä.

b) julistaa Loviisan kaupungissa toimiville luovien alojen edustajille
    avoimen hakumahdollisuuden päästä osallistumaan kulttuuritoimijoiden
    asiantuntijaryhmän toimintaan aina kaksi (2) vuotta kerrallaan.

c)  edellä mainittujen hakemusten perusteella valita ja nimetä
     kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmään enintään (4) neljä Loviisassa
     toimivaa luovan alan edustajaa.

d) nimetä kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmään seuraavat viranhaltijat:
    - kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö Leif Eriksson
    - kulttuurituottaja Päivi Komsi-Karppi

e) että, kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmä kokoontuu vähintään
    kahdesta neljään (2-4) kertaa vuodessa ja tarvittaessa useamminkin,
    sekä kutsuu mahdollisia asiantuntijoita kokouksiinsa. Kokouksilla on
    oltava asialista ja kokouksista on laadittava muistio. Ensimmäisen
    kokouksen kutsuu koolle kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö.

f) että kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmä järjestäytyy vuoden 2023
   aikana ja valitsee keskuudestaan puheenjohtajansa ja sihteerinsä.

g) että kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmään kutsutuille ulkopuolisille
    asiantuntijoille maksetaan hallintosäännön (KV 15.2.2023) mukainen
    palkkio työryhmän kokoukseen osallistumisesta.

h) että kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmän kaupungin edustaja kertoo
    kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle ryhmän kokoontumisesta
    viimeistään kahden (2) kuukauden sisällä asiantuntijaryhmän
    kokouksesta.

Oheismateriaali 1: Palaute 10.5.2023 § 68 esityslistaluonnoksesta ajalla 13.4.-10.5.2023.

Käsittely

Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen teki seuraavan  muutosehdotuksen:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

a) perustaa kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmän, jonka tehtävänä on
    kehittää muun muassa kaupungin yhteisöllistä ja poikkisektorista
    hyvinvointia edistävää kulttuuritoimintaa taiteen perusopetus
    huomioiden, edistää  vuorovaikutusta,
    aktiivista kuntalaisuutta, antaa lausuntoja ja toimia
    kulttuurin asiantuntijaelimenä.

b) julistaa Loviisan kaupungissa toimiville luovien alojen edustajille
    avoimen hakumahdollisuuden päästä osallistumaan kulttuuritoimijoiden
    asiantuntijaryhmän toimintaan aina kaksi (2) vuotta kerrallaan.

c)  edellä mainittujen hakemusten perusteella valita ja nimetä
     kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmään enintään (4) neljä Loviisassa
     toimivaa luovan alan edustajaa.

d) nimetä kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmään seuraavat viranhaltijat:
    - kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö Leif Eriksson
    - kulttuurituottaja Päivi Komsi-Karppi

e) että kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmä kokoontuu vähintään
    kahdesta neljään (2-4) kertaa vuodessa ja tarvittaessa useamminkin,
    sekä kutsuu mahdollisia asiantuntijoita kokouksiinsa. Kokouksilla on
    oltava asialista ja kokouksista on laadittava muistio. Ensimmäisen
    kokouksen kutsuu koolle kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö.

f) että kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmä järjestäytyy vuoden 2023
   aikana ja valitsee keskuudestaan puheenjohtajansa ja sihteerinsä.

g) että kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmään kutsutuille ulkopuolisille
    asiantuntijoille maksetaan hallintosäännön (KV 15.2.2023) mukainen
    palkkio työryhmän kokoukseen osallistumisesta.

h) että kulttuuritoimijoiden asiantuntijaryhmän kaupungin edustaja kertoo
    kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle ryhmän kokoontumisesta
    viimeistään kahden (2) kuukauden sisällä asiantuntijaryhmän
    kokouksesta.

Jäsen Laura Hyppölä kannatti muutosehdotusta.

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti