Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Pöytäkirja 07.06.2023/Pykälä 86


 

Loviisa-mitali

  

899/12.03/2020

 

HVL § 107

 

Valmistelijat: kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö Leif Eriksson ja sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen.

Esittelijä: Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen.

 

Kulttuurilautakunta (20.11.2012 § 29) perusti kulttuuripalkinnon nimeltä Loviisa-mitali. Päätöksen mukaan mitali jaetaan kerran valtuustokaudessa menestyksekkäälle ja seudulle merkittävälle taiteilijalle, kulttuurityöntekijälle, organisaatiolle tai hankkeelle, joka kuuluu kulttuurilautakunnan toimialaan ja vastuualueeseen. Valinnan tekee lautakunta ja palkinto jaetaan itsenäisyysjuhlan yhteydessä.

 

Loviisa-mitalin ovat saaneet tähän mennessä:
2016: taiteilija ja kultaseppä Jouni Jäppinen
2012: säveltäjä ja muusikko Arno Kantola

 

 Ehdotus: Hyvinvointilautakunta valitsee kokouksessa esitellyn perusteella valtuustokauden 2017-2021 Loviisa-mitalin saajan.

 

 Päätös: Hyvinvointilautakunta valitsi valtuustokauden 2017-2021 Loviisa-mitalin saajan. Nimi julkistetaan ja mitali jaetaan itsenäisyyspäivän juhlassa.

 

 ---

 

 

KUVA 07.06.2023 § 86  

595/12.03.00/2023  

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen puh 0440 555 250

 

Loviisa-mitalin ovat saaneet tähän mennessä:
2020: Loviisan Merenkulkumuseo

2016: taiteilija ja kultaseppä Jouni Jäppinen
2012: säveltäjä ja muusikko Arno Kantola

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta keskustelee Loviisa-mitalin jakamisen periaatteista.

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta keskusteli  Loviisa-mitalin jakamisen periaatteista.