Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.09.2023/Pykälä 89



 

Loviisan kaupungin työntekijöille ilmainen käyttöoikeus kaupungin kuntosaleille työsuhde-etuutena, valtuustoaloite

 

KV 19.04.2023 § 54 

 

 

 

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut (ensimmäinen allekirjoittaja Meri Lohenoja) olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

 

Loviisan kaupungin työntekijöille ilmainen käyttöoikeus kaupungin kuntosaleille työsuhde-etuutena

 

Liikunnalla on keskeinen rooli työ- ja toimintakykyä uhkaavien tai heikentävien sairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Liikunta vahvistaa sekä fyysisiä että psyykkisiä voimavaroja ja vähentää työntekijöiden sairastumista. Hyväkuntoinen kestää kuormitusta paremmin ja palautuu nopeammin kuin huonokuntoinen. Hyvä toimintakyky ja kunto suhteessa työn vaatimuksiin, etenkin fyysisesti kuormittavissa töissä, on tärkeää työkyvyn kannalta.

 

Työnantajan on tärkeää edistää työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia. Työnantajan myös tulisi kannustaa työntekijöitään tekemään terveyttä edistäviä tekoja joka päivä.

 

Loviisan kaupungilla on kuusi (6) kappaletta kuntosaleja ympäri kaupunkia.

 

Aloitteen toteutumisesta voi aiheutua joitakin kustannuksia. Kuitenkin, jos tällainen työsuhde-etu ehkäisisi työntekijöiden poissaoloja ja tukisi henkilöstön psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia, niin satsaus on pieni. Hyvinvoiva henkilöstö on tärkeä tavoite, johon pitääkin panostaa.

 

Loviisan kaupungilla on ollut rekrytoinnissa vaikeuksia, tämä työsuhde-etu toimisi myös kilpavalttina!

 

Täten ehdotammekin, että

 

Loviisan kaupunki tarjoaa kaikille työntekijöilleen ilmaisen käyttöoikeuden kaupungin kuntosaleille työsuhde-etuna.

  

 Liite nro 4.

 

Päätös Kun aloite oli jätetty, lähetettiin se kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi hallintosäännön 133 §:n mukaisesti.

 

 

KH 21.08.2023 § 222 

 

 

 

Valmistelijat Henkilöstöpäällikkö Thomas Grönholm, tilapäällikkö Kenneth Albrecht, kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö Leif Eriksson

 

 19.4.2023 on kaupunginvaltuustolle jätetty valtuustoaloite Loviisan kaupungin työntekijöille ilmainen käyttöoikeus kaupungin kuntosaleille työsuhde-etuutena, jossa ensimmäisenä allekirjoittajana valtuutettu Meri Lohenoja ja jonka 24 muuta valtuutettua ovat allekirjoittaneet.

 

 Valtuustoaloitteessa esitetään, että kaupunki tarjoaa kaikille työntekijöilleen ilmaisen käyttöoikeuden kaupungin kuntosaleille työsuhde-etuna. Perusteluna tälle aloitteessa on muun muassa mainittu, että työnantajan on tärkeää edistää työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia. Työnantajan myös tulisi kannustaa työntekijöitään tekemään terveyttä edistäviä tekoja joka päivä. Lisäksi aloitteessa tuodaan esille, että työsuhde-etu ehkäisisi työntekijöiden poissaoloja ja tukisi henkilöstön psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia.

 

 Loviisan kaupungilla on kuusi (6) kappaletta kuntosaleja ympäri kaupunkia.

 

 Vastaus aloitteeseen

 

 Kyseinen aloite siitä, että kaupunki tarjoaisi kaikille työntekijöilleen ilmaisen käyttöoikeuden kaupungin kuntosaleille työsuhde-etuna on kannatettava sekä työntekijöiden terveyden ja hyvinvoinnin kannalta että heidän työkyvyn ylläpitämiseksi.

 

 Kyseisen valtuustoaloitteen toteuttaminen vaati suunnittelua ja sisäistä koordinointia kaupungin eri keskusten välillä. Sisäiseen suunnitteluun, asian koordinointiin sekä etuuteen liittyvien henkilökunnan ohjeiden laatimiseen olisi tarkoituksenmukaista varata syksy 2023. Tavoitteena olisi tämän jälkeen, että kaupunki 1.1.2024 alkaen tarjoaisi työntekijöilleen maksuttoman käyttöoikeuden kaupungin kuntosaleille työsuhde-etuna.

 

 Liite nro 2.

 

Esittelijä Vs. kaupunginjohtaja Elina Amnell-Holzhäuser

  

Ehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy omalta osaltaan vastauksen aloitteeseen ja ehdottaa, että kaupunginvaltuusto hyväksyy vastauksen, että aloite johtaa toimenpiteisiin, ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.

 

 

KV 13.09.2023 § 89  

464/01.04.04/2023  

 

 

Liite nro 7.

 

Ehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy vastauksen, että aloite johtaa toimenpiteisiin, ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.