Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 28.11.2023/Pykälä 46


 

Yhdistysfoorumi

 

VAMNE 26.09.2023 § 34 

 

 

 

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Sara Tallsten

 

Yksi vammaisneuvoston tehtävistä on vähintään kerran vuodessa kutsua kokoon Loviisan alueella toimivien vammaisjärjestöjen edustajat. Yhteistyössä Loviisan Järjestöt ry:n kanssa kutsuimme sekä vammaisjärjestöt että sosiaali- ja terveysalan yhdistykset yhteiseen Yhdistysfoorumiin 29.8.2023.

 

Sovimme, että Loviisan kaupungin hyvinvointikoordinaattori Sara Tallsten perustaa Loviisan Yhdistysfoorumille Teams-ryhmän ja kutsuu Yhdistysfoorumiin osallistujat mukaan ryhmään. Tietoa Teams-ryhmästä saa jakaa eteenpäin omassa yhdistyksessä ja muille Loviisan alueella toimiville vammaisyhdistyksille ja sosiaali- ja terveysalan yhdistyksille.

 

Seuraava Yhdistysfoorumin tapaaminen torstai 16.11.2023 klo 17 Kumppanuustalo Kulmassa. Mahdollisuus osallistua myös Teamsin kautta.

 

Esittelijä Hyvinvointikoordinaattori  Sara Tallsten

 

Ehdotus Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 

VAMNE 28.11.2023 § 46  

859/05.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Sara Tallsten, puh. 040 676 4561

 

Neuvosto käy läpi palautetta Yhdistysfoorumista 16.11.2023 ja keskustelee Yhdistysfoorumin jatkosta.

 

Esittelijä Hyvinvointikoordinaattori  Sara Tallsten

 

Ehdotus Merkitään tiedoksi.

Käsittely
Hyvinvointikoordinaattori Sara Tallsten kertoi 16.11.2023 Yhdistysfoorumista. Seuraava Yhdistysfoorumin tapaaminen on 29.2. klo 16.30 Kumppanuustalo Kulmassa. Osallistuminen Yhdistysfoorumiin on mahdollinen myös Teamsin kautta.
 

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.