Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja sivistyslautakunnan suomenkielinen koulutusjaosto
Pöytäkirja 09.04.2024/Pykälä 24


 

Koulutuksen vastuualueen työaikaa lisäävät toimet

 

KSLSKJ 30.01.2024 § 6 

 

 

 

Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, puh. 0440 555 250

 

Koulutuksen vastuualueen työaikaa lisäävistä toimista on käsitelty useaan otteeseen vuosien 2022-2023 aikana. Yhtenä toimenpiteenä on, että Harjurinteen koulun apulaisrehtorin virka (2131) perustettiin 1.8.2023 alkaen ja virka täytettiin koulutuspäällikön päätöksellä lukuvuodeksi 2023-2024. Toisen apulaisrehtorin virka on huomioitu vuoden 2023 Talousarvio ja taloussuunnitelmassa sekä vuoden 2024 Talousarvio ja taloussuunnitelmassa 31.7.2024 saakka.

 

Kasvatus- ja sivistyslautakunta, sekä kasvatus- ja sivistyslautakunnan suomenkielinen koulutusjaosto, ovat toivoneet Harjurinteen koulun ja Loviisan lukion henkilöstön kokemuksia työaikaa lisäävistä toimista, jonka myötä suunnattiin Webropol-kysely keväällä 2023. Kyselyn tuloksia on tarkasteltu suomenkielisessä koulutusjaostossa.

 

Kasvatus- ja sivistyslautakunta (23.8.2023 § 96) päätti tehdä uuden seurantakyselyn Harjurinteen koulun ja Loviisan lukion henkilöstölle lokakuu-marraskuun 2023 aikana. Seurantakysely toteutettiin webropol-kyselynä ajalla 21.11.-5.12.2023. Seurantakyselyn vastausprosentti oli aikaisempiin kyselyihin verrattuna huomattavasti korkeampi. Vastaukset on käyty läpi kasvatus- ja sivistyslautakunnan ja kasvatus- ja sivistyslautakunnan suomenkielisen koulutusjaoston puheenjohtajien, sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtajan, koulutuspäällikön, rehtorin sekä apulaisrehtorin kanssa ja tulokset tuodaan nyt koulutusjaoston käsiteltäväksi.

Lukuvuoden alussa rehtorin ja apulaisrehtoreiden sisäistä tehtävänjakoa on päivitetty. Henkilökuntaa on tiedotettu tehtävänjaosta.

 

Palkattu apulaisrehtori on kuitenkin irtisanoutunut tehtävästään 1.1.2024 alkaen saatuaan toisesta kunnasta vakinaisen viran. Kevään 2024 ajaksi ei toistaiseksi ole haettu tai palkattu uutta henkilöä.

 

Oheismateriaali 1: Loka-marraskuun seurantakyselyn vastaukset.

Oheismateriaali 2: Rehtorin ja molempien apulaisrehtoreiden sisäinen tehtävänjako

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kasvatus- ja sivistyslautakunnan suomenkielinen koulutusjaosto päättää esittää kyselyn tulosten perusteella kaupunginhallitukselle, että 1.8.2024 alkaen palkataan vakinainen apulaisrehtori Harjurinteen koululle. Määräraha sisältyy vuoden 2024 talousarvioon, koska kevätlukukaudelta ei palkkamäärärahaa ole voitu käyttää.

 

Käsittely

Koulutuspäällikkö Tenhunen jääväsi asiassa itsensä intressijääviin vedoten. Tenhunen poistui asian käsittelyn ajaksi klo 18.37-19.12. Pöytäkirjanpitäjänä tämän asian käsittelyn ajan toimi sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja.

 

Jäsen Lohenoja ehdotti, että kasvatus- ja sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto päättää

a)      esittää kasvatus- ja sivistylautakunnalle, että kasvatus- ja sivistyslautakunta selvittää yhteisen Lovisa Gymnasiumin ja Loviisan lukion rehtorin mahdollisuutta.

b)      ettei kyseisen apulaisrehtorin virkaan palkata toistaiseksi ketään.

 

 Jäsen Hurtta kannatti Lohenojan ehdotusta.

 

Päätös Kasvatus- ja sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti
a) esittää kasvatus- ja sivistyslautakunnalle, että kasvatus ja
    sivistyslautakunta selvittää yhteisen Lovisa Gymnasiumin ja Loviisan
    lukion rehtorin mahdollisuutta.
b) ettei kyseiseen apulaisrehtorin virkaan palkata toistaiseksi ketään.

 

 

KSL 28.02.2024 § 20 

 

 

 

Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, puh. 0440 555 250

 

Kasvatus- ja sivistyslautakunnalle ja sen molemmille jaostoille järjestettiin iltakoulu maanantaina 26.2.2024 asiaan liittyen.

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kasvatus- ja sivistyslautakunta
a) merkitsee suomenkielisen jaoston esityksen tiedokseen.
b) päättää asiasta iltakoulussa keskustellun ja kokouksessa annettavan ehdotuksen pohjalta.

 

Käsittely

Koulutuspäällikkö Timo Tenhunen jääväsi itsensä ja poistui kokoushuoneesta klo 19.57.

 

Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja antoi seuraavan ehdotuksen kokouksessa:

Kasvatus- ja sivistyslautakunta

a)      merkitsee suomenkielisen jaoston esityksen tiedokseen

b)      päättää esittää kaupunginhallitukselle, että palkataan toinen apulaisrehtori.

 

Tämän jälkeen jäsen Meri Lohenoja pyysi neuvottelutaukoa ja kaikkia viranhaltijoita pyydettiin poistumaan kokoushuoneesta.

 

 Neuvottelutauko klo 20.03-20.11.

 

Viranhaltijat palasivat kokoushuoneeseen neuvottelutauon jälkeen klo 20.11.

 

Jäsen Hanna Hurtta kertoi neuvottelutauon  seuraavanlaisen tuloksen viranhaltijoille:

 

Kasvatus- ja sivistyslautakunta

a)      merkitsee suomenkielisen koulutusjaoston esityksen tiedokseen

b)      päättää yksimielisesti, ettei yhteisen Lovisa Gymnasiumin ja Loviisan lukion rehtorimahdollisuutta selvitetä, koska selvitys on tarpeeton

c)      päättää yksimielisesti, että Harjurinteen yhteinäiskoulun purkamista selvitetään

d)      päättää yksimielisesti palauttaa asian suomenkielisen koulutusjaoston käsiteltäväksi.

 

 

Päätös Kasvatus- ja sivistyslautakunta
a) merkitsi suomenkielisen koulutusjaoston esityksen tiedokseen
b) päätti yksimielisesti, ettei yhteisen Lovisa Gymnasiumin ja Loviisan
    lukion rehtorimahdollisuutta selvitetä, koska selvitys on tarpeeton
c) päätti yksimielisesti, että Harjurinteen yhtenäiskoulun purkamista
    selvitetään
d) päätti yksimielisesti palauttaa asian suomenkielisen koulutusjaoston
    käsiteltäväksi.

 

 Päätöksenteon jälkeen sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja ilmoitti eriävästä mielipiteestä.

 

 Liite 6: sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtajan eriävän mielipiteen perustelut.

 

 Koulutuspäällikkö palasi kokoukseen klo 20.19.

 

KSLSKJ 09.04.2024 § 24  

624/01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Kaupunginvaltuusto (29.10.2014 § 128) on päättänyt, että Länsiharjun koulu, Myllyharjun koulu ja Harjuntaustan koulu muodostavat uuden yhtenäiskoulun 1.8.2015 alkaen. Sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto (3.12.2014 SLSO § 35) vahvisti oppilaiden äänestyksen perusteella että Länsiharjun koulu, Myllyharjun koulu ja Harjuntaustan koulu nimi on Harjurinteen koulu 1.8.2015 lähtien.

 

Yhtenäiskoulujärjestelmän purku on organisaatiomuutos. Tämä edellyttää selkeää ja yksilöityä selvitystä siitä, miten päätöksen mukainen peruskoulun johtamisjärjestelmä organisoidaan ja mitkä ovat sen vaikutukset muun muassa oppilaisiin, henkilöstöön, perheisiin ja toimintaan. Keskeistä on henkilöstön, huoltajien ja oppilaiden kuuleminen muuttuneessa tilanteessa suhteessa koko kunnan johtamisjärjestelmän kehittämisen valmisteluun.

 

Asiassa on syytä saada ulkopuolisen selvittäjän näkemys siitä, miten suomenkielisen perusopetuksen johtamisjärjestelmä tulee organisoida, mikäli nykyinen hallintomalli puretaan ja mikä on vaikutusten ennakkoarviointi. Selvityksen tulee sisältää selkeä vertailu nykytilanteen ja Harjurinteen yhtenäiskoulun purkamisvaihtoehtoa koskien. Lisäksi on huomioitava, mitä muutoksia kaupungin hallintosääntöön tulee tehdä mahdollisen yhtenäiskoulun purkamisen myötä.

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Suomenkielinen koulutusjaosto päättää
a) valtuuttaa sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtajan tilaamaan
    ulkopuolinen selvittäjä Harjurinteen yhtenäiskoulun purkamisvaihtoehtoa
    koskien.
b) että selvityksen tavoitteena on tuoda esille selkeä vertailu nykytilanteen
    ja mahdollisen yhtenäiskoulun purkamisvaihtoehdon välille.
c) että selvityksen tulee sisältää ennakkovaikutusten arviointi ja
d) selvityksen tulee olla valmis viimeistään 31.12.2024.

 

Käsittely

Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja antoi kokouksessa seuraavan muutosehdotuksen:

 

Suomenkielinen koulutusjaosto päättää
a) valtuuttaa sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtajan tilaamaan
    ulkopuolinen selvittäjä Harjurinteen yhtenäiskoulun purkamisvaihtoehtoa
    koskien.
b) että selvityksen tavoitteena on tuoda esille selkeä vertailu nykytilanteen
    ja mahdollisen yhtenäiskoulun purkamisvaihtoehdon välille.
c) että selvityksen tulee sisältää ennakkovaikutusten arviointi ja
d) selvityksen tulee olla valmis viimeistään 31.12.2024.

e) tarkastaa tämän pykälän välittömästi.

 

Päätös Suomenkielinen koulutusjaosto päätti yksimielisesti
a) valtuuttaa sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtajan tilaamaan
    ulkopuolinen selvittäjä Harjurinteen yhtenäiskoulun purkamisvaihtoehtoa
    koskien.
b) että selvityksen tavoitteena on tuoda esille selkeä vertailu nykytilantaan
    ja mahdollisen yhtenäiskoulun purkamisvaihtoehdon välille.
c) että selvityksen tulee sisältää ennakkovaikutusten arviointi ja
d) selvityksen tulee olla valmis viimeistään 31.12.2024
e) tarkastaa tämän pykälän välittömästi.