Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 139



 

Europarlamenttivaalien ulkomainonta

 

KH 06.05.2024 § 139  

649/00.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Thomas Grönholm

 

 Seuraavat europarlamenttivaalit toimitetaan vuoden 2024 kesäkuussa. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 29.5.-4.6.2024 ja ulkomailla 29.5.-1.6.2024.

 

 Suomen Kuntaliitto suosittelee, että vaalien ulkomainonta aloitetaan niillä alueilla, jotka ovat kunnan hallinnassa ja määräysvallassa, viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista, tässä tapauksessa 22.5.2024.

 

 Ulkomainonnassa on noudatettava seuraavia ohjeita:

 

 Äänestyspaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä ei saa äänestysaikana pitää puheita, julkipanna tai jakaa painettuja tai kirjoitettuja kehotuksia.

 

 Vaalimainoksia ei saa sijoittaa ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle ja niiden läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien vaalivapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaalimainokset näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin.

 

 Kaupungin keskustassa vaalimainoksia saa pystyttää torille ainoastaan kaupungin asettamiin telineisiin torin itä- ja länsipuolella. Raatihuoneen luona vaalimainonta on kielletty Mannerheiminkadulla alueella, joka rajoittuu Aleksanterinkadun ja Kuningattarenkadun välille, sekä Raatihuoneen puistossa Aleksanterinkadun ja Kuningattarenkadun läheisyydessä noin 40 metrin osuudella Mannerheiminkadulta. Vaalimainonta on kielletty myös asiakaspalvelutoimisto Lovinfon välittömässä läheisyydessä Mariankadulla ja Karlskronabulevardilla.

 

 Nauloja ja nitomakoneita ei saa käyttää vaalimainoksia kiinnitettäessä kasvavaan puuhun.

 

 Ehdokkaiden vaalimainokset asetetaan kaupungin vaalijulistetelineisiin siten, että kullekin ehdokkaita asettaneelle ryhmälle tuleva julistetilan sijainti, vasemmalta oikealle lukien, määräytyy samassa järjestyksessä kuin ehdokaslistojen yhdistelmässä. Jos tyhjiä paikkoja jää, keskusvaalilautakunta voi käyttää niitä yleiseen vaalitiedottamiseen.

 

 Mainostaminen kaupungin asettamissa vaalijulistetelineissä ei merkitse niin sanotun vapaan mainonnan rajoittamista.

 

 Kaupunki poistaa asettamansa vaalijulistetelineet välittömästi vaalien jälkeen.

 

 Yhteyshenkilönä ulkomainontaa koskevissa asioissa toimii Jim Maukkonen, puh. 0400 714 020, muissa vaaleja koskevissa asioissa keskusvaalilautakunnan sihteeri Thomas Grönholm, puh. 0440 555 210.

 

 Liite nro 4:

 Kartta kaupungin vaalijulistetelineiden paikoista

 

  

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Elina Amnell-Holzhäuser

 

Ehdotus Kaupunginhallitus sallii vuoden 2024 europarlamenttivaalien vaalimainonnan 22.5.2024 alkaen edellä esitetysti.

Kaupungin vaalijulistetelineitä asetetaan seuraaviin paikkoihin:

Veckasintie (Torsby)
Lurensintie (Kuggom)
Frimansintie (Isnäs)
Suurpellontie (Koskenkylä)
Kartanontie (Sävträsk, Liljendalgården)
Aleksanterinkatu (keskusta, tori)
Kuningattarenkatu (keskusta, tori)
Valkolammentie (Valko)
Puistokuja (Ruotsinpyhtään kirkonkylä)
Keskustie 2 / Tavastantie (Tesjoki)

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Käsittely Tesjoen osalta täsmennettiin osoitteeksi Tavastantie 2.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen yllä mainittu muutos huomioiden.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.