Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 179


1 talousarvio ehdotus 2025-2027

 

Vuosien 2025-2027 talousarvio ja taloussuunnitelma, suunnitteluohjeet

 

KH 10.06.2024 § 179  

493/02.02.00/2024  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Fredrik Böhme

 

Kuntalain mukaisesti valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Taloussuunnitelman tasapainossa voidaan ottaa huomioon talousarvion laadintavuoden taseeseen kertyväksi arvioitu ylijäämä. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä.

 

Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Suunnitelmakausi ulottuu vuosille 2025-2027. Loviisan kaupungin ja Loviisan Vesiliikelaitoksen kirjanpidollinen tulos oli tilinpäätöksessä 2023 2,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin ja vesiliikelaitoksen yhteenlasketussa taseessa on kertynyttä ylijäämä 16,6 miljoonaa euroa. Talousarvion alijäämä vuodelle 2024 on vahvistettu 3,4 miljoonaan euroon. Tilikauden 2024 toteuma tammi-huhtikuun osalta on noin 1,4 miljoona euroa negatiivinen. Haastavan taloudellisen tilanteen johdosta on tärkeätä ylläpitää kustannuskuria ja pyrkiä siihen, että kaupungin talous olisi jatkossa tasapainoinen.

 

Keskuskohtaiset raamit ja tarkemmat suunnitteluohjeet ovat liitteessä.

 

Liite nro 1.

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Elina Amnell-Holzhäuser

 

Ehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy suunnitteluohjeet liitteen mukaisesti.

 

Käsittely Talousjohtaja Fredrik Böhme esitteli vuosien 2025-2027 talousarvion ja taloussuunnitelman suunnitteluohjeet.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.