Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 30.05.2024/Pykälä 73


 

Vuoden 2023 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

 

TARL 30.05.2024 § 73  

492/00.03.01/2024  

 

 

Kaupunginhallitus on allekirjoittanut vuoden 2023 tilinpäätöksen ja antanut sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi. Kuntalain 125. §:n mukaan tilintarkastaja on annettava kaupunginvaltuustolle tilintarkastuskertomus, jossa annetaan selostus tarkastuksen tuloksesta. Kertomuksessa todetaan, voidaanko tilinpäätös hyväksyä ja tilivelvollisille myöntää vastuuvapaus.

 

Ehdotus Tarkastuslautakunta saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle sekä ottaa kantaa siihen, voidaanko

- vuoden 2023 tilinpäätös hyväksyä
- vastuuvapaus myöntää kaupungin hallintoa hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.-31.12.2023.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös Asia "Vuoden 2023 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen" käsiteltiin poikkeuksellisesti ennen asiaa "Arviointikertomus 2023".

Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2023 tilinpäätös hyväksytään.

Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle kaupungin hankintoja koskevan erityistilintarkastuksen tekemistä. Mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy erityistilintarkastuksen tekemisen, tulee tarkastuslautakunta pyytämään lisämäärärahaa sen teettämiseen.

Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että vastuuvapaus voidaan myöntää vasta, mikäli erityistilintarkastuksessa ei ilmene sellaisia seikkoja, jotka estävät vastuuvapauden myöntämisen.