Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 96



 

Pernajan Kyrkoby skolan myynti Pernajan Agricola-seura ry:lle

 

EKIL 13.06.2024 § 96  

523/10.03.02.02/2024  

 

 

Valmistelija tilapäällikkö Kenneth Albrecht, puh. 0440 555 412

 

 Pernajan Agricola-seura ry on esittänyt sähköpostissaan 29.5.2024 (liite) kiinnostuksensa Pernajan kirkonkylän koulun (Kyrkoby skola) ostamiseen määräalakauppana. Kyseinen määräala kuuluu kiinteistöön Weckas, kiinteistötunnus 434-471-2-105. Kaavamuutoksen toteuduttua kyseessä olisi noin 4 009 m2:n suuruinen tontti (karttapiirros liitteenä), jonka käyttötarkoitus ratkaistaan kaavoituksen yhteydessä.

 

 Pernajan Agricola-seuran suunnitelmissa kiinteistöön, koulurakennukseen ja sen ulkovarastoon sijoitettaisiin Agricola-museo, opetuspuutarha ja muuta Pernajan kirkonkylän kulttuuritoimintaa mukaan lukien yhteistyö Kuninkaantie ry:n kanssa.

 

 Myytävälle kiinteistölle tulisi jatkossa muodostaa kulkuyhteys tierasitteena Veckasintien suunnasta olemassa olevaa kulkuyhteyttä pitkin vuokra-alueen 471-2-105-V301 kautta. Pernajantien suunnasta ei voida liittymää myytävälle määräalalle järjestää, koska asemakaava ei sitä mahdollista.

 

 Kyseisestä kiinteistöstä on olemassa 4.1.2023 päivätty arviokirja. Arviokirja perustuu määräalan hinta-arvioon kaavoitettuna asumiskäyttöön. Hinta-arvio on 70 000 euroa +/- 20 % eli alimmillaan 56 000 euroa. Arviokirja liitteenä.

 

 Pernajan Agricola-seura ry on tarjonnut yllä esitetystä kiinteistön määräalasta rakennuksineen ostohintaa 25 000 (kaksikymmentäviisituhatta) euroa.

 

 Tarjouksen ehdoista (11 kpl) ei voida hyväksyä:

- ehtoa 1, Loviisan kaupunki jatkaa piha-alueen talvikunnossapitoa kuten

tähän asti, siitä syystä, että talvikunnossapito on kuulunut olemassa olevaan vuokrasopimukseen, joka lakkaa olemasta omistussuhteen muuttuessa.

 

 Kuntalain 410/2015 130. § kunnan omistaman kiinteistön luovutuksen tai vuokrasopimuksen markkinaehtoisuuden määrittelystä ei koske luovutusta tai vuokraamista yleishyödylliselle yhdistykselle. Kyseessä ei ole kilpailutilanteessa markkinoilla toimiva taho. Näin toimittaessa on kuitenkin muodostettava kiinteistö asemakaavoitettava sellaisella merkinnällä, joka estää myös jatkossa kiinteistön muuttamisen markkinaehtoiseen toimintaan.

 

 Liite 60

 Pernajan Agricola-seura ry:n sähköpostilla toimittama tarjous

 Liitekartta

 Arviokirja

 (JulkL 7 § (viranomaiselle saapunut, EI julkinen)

 

Esittelijä vs. elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Kenneth Albrecht

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päättää, että Loviisan kaupunki myy Pernajan Agricola-seura ry:lle Pernajan Kyrkoby skolan 4 009 m²:n määräalalla kiinteistöstä Weckas, kiinteistötunnus 434-471-2-105, hintaan 25 000,00 (kaksikymmentäviisituhatta) euroa ja valtuuttaa tilapäällikön allekirjoittamaan kauppakirjan.

 

Käsittely Esittelijä vs. elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Albrecht muutti ehdotustaan seuraavasti:

 "Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päättää, että Loviisan kaupunki myy Pernajan Agricola-seura ry:lle Pernajan Kyrkoby skolan noin 4 000 m²:n määräalalla kiinteistöstä Weckas, kiinteistötunnus 434-471-2-105, hintaan 25 000,00 (kaksikymmentäviisituhatta) euroa ja valtuuttaa tilapäällikön allekirjoittamaan kauppakirjan ja sopimaan kauppakirjan muista ehdoista. Mikäli kauppaa ei synny kohtuullisen ajan puitteissa voidaan koulu määräaloineen vuokrata kaupungin normaalien vuokrausehtojen mukaisesti."

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päätti, että Loviisan kaupunki myy Pernajan Agricola-seura ry:lle Pernajan Kyrkoby skolan noin 4 000 m²:n määräalalla kiinteistöstä Weckas, kiinteistötunnus 434-471-2-105, hintaan 25 000,00 (kaksikymmentäviisituhatta) euroa ja valtuuttaa tilapäällikön allekirjoittamaan kauppakirjan ja sopimaan kauppakirjan muista ehdoista. Mikäli kauppaa ei synny kohtuullisen ajan puitteissa voidaan koulu määräaloineen vuokrata kaupungin normaalien vuokrausehtojen mukaisesti.

 

Tiedoksi Pernajan Agricola-seura ry

 Tilapalveluyksikkö

 

 

- - -