RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.09.2024/Pykälä 111
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaavarunko Ruotsinpyhtään kylälle, Elimäentien itäisellä puolella oleva osayleiskaavoittamaton alue sekä Vanha-Pappilan asuinalue ympäröivine viher- ja metsäalueineen
EKIL 29.08.2024 § 124
Valmistelijat kaavoitusarkkitehti Lotta Qvis, puh. 040 555 0455, ja kaupunkisuunnitteluosaston päällikkö Marko Luukkonen, puh. 0440 555 403
Kaavarungon tarkoituksena on luoda kokonaiskuva Ruotsinpyhtään maankäytöstä ja tukea alueen kehitystä ja elinvoimaa.
Ruotsinpyhtään kirkonkylällä ei ole yleiskaavaa ja useat asemakaavat ovat vanhentuneita. Asemakaavojen uudistamisen tueksi ei täten ole ollut päivitettyä kokonaiskuvaa kylän kehityksestä, jonka pohjalta edetä. Kaavarunko on esitystavaltaan yleiskaavan kaltainen ja sen tarkoitus on ohjata tavoitesuunnitelmana kaupungin asemakaavoitusta alueella. Kaavarungolla ei ole yleiskaavan tapaan juridisia oikeusvaikutuksia, joten siinä esitetyn maankäytön oikeusvaikutukset ratkaistaan tulevan kaavoituksen yhteydessä.
Osallistuminen ja vuorovaikutus
Kaavarunkoluonnos oli julkisesti nähtävillä 30 päivää, 12.5.-12.6.2023.
Kaavarungolla päivitetään Ruotsinpyhtään kaavoituksen kokonaiskuvaa ja kartoitetaan kehittämistarpeita myöhempää asemakaavoitusta varten. Lausunnon palaute koostui 13 lausunnosta ja neljästä muistutuksesta. Kaavarungon palautetta ja mahdollisia toimenpiteitä koskevat kokoukset pidettiin 25.5.2023 Loviisanseudun seurakuntayhtymän kanssa, 24.8.2023 A. Ahlström Kiinteistöt Oy:n kanssa ja 25.9.2023 Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen ja Porvoon museon kanssa.
Lausunnot ja huomautukset ovat johtaneet muutoksiin sekä kaavaselostuksessa että kaavakartassa. Syntyneet muutokset löytyvät saadun palautteen ja laadittujen vastineiden tiivistelmästä.
Sisältö
Kaavarungolla päivitetään kaavoituksen kokonaiskuva Ruotsinpyhtäästä ja kehittämistarpeita kartoitetaan myöhempää yleis- ja asemakaavoitusta varten.
Voimassa olevassa asemakaavassa kaavoitettu tie ja silta Ruotsinpyhtään eteläpuolella Elimäentieltä Kortön teollisuusalueelle siirretään Ruotsinpyhtään pohjoispuolelle. Mahdollisuudet elinkeinotoimintaan monipuolistetaan ja keskitetään kylän keskustaan. Yleisen palvelun alueiden osuutta vähennetään vastaamaan nykyistä käyttöä. Päivitetään metsä-, viher- ja suojaviheralueiden käyttöalueet. Asumisen osalta muun muassa asemakaavoissa osoitettuja toteutumattomia asuinalueita on poistettu ja niiden sijalle on esitetty uusia alueita lähemmäksi kylän keskustaa. Uusia alueita esitetään matkailupalveluille, leirintäalueille ja pysäköinnille. Rakennussuojelun tarvetta tarkastellaan ja joen rannat suojataan tulevalta rakentamiselta. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikenneturvallisuutta parannetaan ja Kortönsillan tiealuetta ehdotetaan torialueeksi.
Valmis kaavarunko käsitellään elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnassa ja lopullisesti sen hyväksymisestä päättää kaupunginvaltuusto. Kaavarunko on esitystavaltaan yleiskaavan kaltainen ja sen tarkoitus on ohjata tavoitesuunnitelmana kaupungin asemakaavoitusta alueella, joten se on syytä käsitellä yleiskaavan tapaan kaupunginvaltuustossa.
Liite 75
Kaavakartta merkintöineen ja määräyksineen
Kaavaseloste liitteineen
Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka
Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyy omalta osaltaan kaavarungon ja lausuntoihin ja muistutuksiin laaditut vastineet sekä esittää asiaa edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle päätettäväksi.
Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyi omalta osaltaan kaavarungon ja lausuntoihin ja muistutuksiin laaditut vastineet sekä esittää asiaa edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle päätettäväksi.
Jatkokäsittely Kaupunginhallitus ja edelleen kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuuston
päätöksen jakelu Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Kaupunkisuunnitteluosasto
- - -
KH 09.09.2024 § 257
Liite nro 1.
Kaavakartta merkintöineen ja määräyksineen
Kaavaseloste liitteineen
Esittelijä Kaupunginjohtaja Tomas Björkroth
Ehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaavarungon ja lausuntoihin ja muistutuksiin laaditut vastineet hyväksytään.
Pykälä tarkastetaan välittömästi.
Käsittely Kaavoitusarkkitehti Lotta Qvis osallistui asian käsittelyyn kokoukseen kutsuttuna ja esitteli asian.
Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.
Pykälä tarkastettiin välittömästi.
KV 18.09.2024 § 111
415/10.02.02/2023
Liite nro 2.
Kaavakartta merkintöineen ja määräyksineen
Kaavaseloste liitteineen
Ehdotus Kaupunginvaltuusto päättää, että kaavarungon ja lausuntoihin ja muistutuksiin laaditut vastineet hyväksytään.
Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |