Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.12.2024/Pykälä 369



 

Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätöksestä (9.9.2024, § 258), muut väitteet

 

KH 02.12.2024 § 369  

47/01.04.01/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Elina Amnell-Holzhäuser

 

Loviisan kaupunginhallituksen 9.9.2024 tekemästä, asianajolaskua koskevasta päätöksestä § 258 on 23.9.2024 tehty oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimusaika on ollut 12.9.-3.10.2024, joten oikaisuvaatimus on tehty säädetyssä määräajassa ja otetaan siten tutkittavaksi.

 

Oikaisuvaatimusta koskeva asia sisältyi kaupunginhallituksen 4.11.2024 pidetyn kokouksen esityslistalle, mutta esittelijä poisti asian kokouskäsittelystä.

 

Asian käsittelyn rajaaminen

 

Oikaisuvaatimukseen sisältyy esteellisyysväitteitä, jotka ratkaistaan erikseen. Tämä asia koskee siten vain oikaisuvaatimuksessa esitettyjen muiden väitteiden ratkaisemista.

 

Oikaisuvaatimuksen sisältö

 

Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan kaupunginhallituksen päätöksen oikaisemista ja asian uudelleen ratkaisemista. Vaatimuksena on, että kaupunginhallituksen tulee esittää asianosaiselle palvelun tilanneelle 5 890,00 euron maksuvaatimus.

 

Perusteluina oikaisuvaatimuksessa esitetään muun ohella seuraavaa: Toimeksiannosta ei ole löytynyt viranhaltijapäätöstä eikä tilauspäätöstä eikä palvelun tilaamisessa ole noudatettu kaupungin hankintoja koskevia menettelyitä. Kaupunginhallituksella ei ole mitään tietoa siitä, mikä on ollut asianajotoimistolle annettu toimeksianto ja mihin osoitteeseen ja kenelle työn tuloksena syntyneet dokumentit on lähetetty, ts. onko asianajotoimistolle toimeksiannon antaneella asianosaisella ollut edes oikeutta tilata kaupungin lukuun ja sen maksamaa asianajopalvelua. Lisäksi oikaisuvaatimuksessa viitataan kaupunginhallituksen päätöksestä jätetyssä eriävässä mielipiteessä esitettyihin seikkoihin ja yhdenvertaisuusperiaatteeseen, ettei vain yhdelle osapuolelle voida julkisista varoista maksaa oikeusavustuskuluja.

 

Kaupunginhallituksen päätös 9.9.2024, § 258

 

Kaupunginhallitus on 9.9.2024 käsitellyt asianajolaskua koskevaa asiaa § 258. Kaupunginhallitus päätti, ettei asianosaiselle esitetä maksuvaatimusta, määrältään yhteensä 5 890,00 euroa.

 

Kaupungille oli tullut lakiasiaintoimisto Anna-Karin Mickwitz Oy:ltä 3/2024 mainitun suuruinen asianajolasku, jonka vt. kaupunginjohtaja kiisti perusteettomana. Koska ilmeni, että kaupungin palveluksessa oleva oli tehnyt kyseisen toimeksiannon, maksettiin lasku ilmeisten viivästysseuraamusten välttämiseksi. Tämän jälkeen toimeksiannon tekemisen perusteita jatkoselvitettin kuulemalla asianosaista sekä toimeksiannosta mahdollisesti tienneitä. Saadun selvityksen perusteella kaupunginhallitus päätti, ettei maksuvaatimusta asianosaiselle esitetä ja asianajotoimeksiannosta aiheutunut kulu jää siten kaupungin vahingoksi.

 

Kaupunginhallituksen päätös sisältää liitteen, josta tapahtumien kulku ja asian selvittäminen ja ratkaisun perusteet ilmenevät yksityiskohtaisesti. Liite on salassa pidettävä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24. §:n 15. kohdan perusteella.

 

Oikaisuvaatimuksen arviointi

 

1. Hankintoja koskevien menettelyiden noudattaminen

 

Oikaisuvaatimuksessa esitetään, että palvelun (jota lasku koskee) tilaamisessa ei ole noudatettu kaupungin hankintoja koskevia menettelyitä.

 

Väitteen osalta todetaan seuraavaa:

 

Oikeudellisten palveluiden hankintoihin ei, hankinnan ennakoidusta arvosta riippumatta, sovelleta julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettua lakia kyseisen lain 9. §:n 5. kohdan perusteella. Hankintalaki ei siten edellytä oikeudellisen palvelun hankinnan kilpailuttamista hankintalaissa säädetyssä menettelyssä. Hankinnassa sovellettavaksi tulee siten kaupungin oma hankintaohjeistus. Kaupunginhallituksen 4.6.2018, § 156, hyväksymän kaupungin pienhankintaohjeen mukaan kaikista vähintään 15 000 euron (alv 0) hankinnoista tulee tehdä kirjallinen perusteltu hankintapäätös. Hankinnat, joiden arvonlisäveroton ennakoitu arvo on alle 15 000 euroa, voidaan tehdä suorahankintana yhdeltä toimittajalta ilman kilpailutusta.

 

Siten asianajotoimeksianto on voitu tehdä ilman hankintapäätöksen tekemistä. Mikään laki tai kaupungin sisäinen ohjeistus ei edellytä hankintapäätöksen tekemistä, kun kyseessä on arvoltaan alle 15 000 euron hankinta (alv 0 %). Usein oikeudellista toimeksiantoa tehtäessä laaditaan kuitenkin päätös, koska hankinnan arvo saattaa oikeudellisessa toimeksiannoissa melko nopeasti toimeksiannon jatkuessa ylittää pienhankintaohjeessa mainitun kynnysarvon. Hankintapäätöksen tekeminen on myös julkisten varojen käyttöä koskevan dokumentaation kannalta suositeltavaa. Kaupungin sisäinen ohjeistus ei kuitenkaan hankintapäätöksen tekemistä edellytä.

 

Siten oikeudellisen palvelun hankinnassa ei ole menetelty hankintalain tai kaupungin oman hankintoja koskevan ohjeistuksen vastaisesti.

 

2. Asian selvittäminen

 

Oikaisuvaatimuksessa esitetään, että kaupunginhallitus ei ole asiamukaisesti selvittänyt sitä, onko toimeksiannon tehneellä asianosaisella ollut oikeus kaupungin lukuun tilata palvelua.

 

Väitteen osalta todetaan seuraavaa:

 

Hallintolain 31. §:ssä säädetään hallintoasian selvittämisestä viranomaisessa. Sen mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Asianosaisen on esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista. Asianosaisen on muutoinkin myötävaikutettava vireille panemansa asian selvittämiseen.

 

Kaupunginhallituksen pöytäkirjasta ilmenee, että asianajotoimeksiannon tekemisen perusteita on selvitetty ja toimeksiannon tehnyttä ja siitä tietoisia on kuultu. Saadun selvityksen perusteella maksuvaatimuksen esittämiseen asianosaiselle ei ole päädytty.

 

Käsitellyn asian liitteenä on asian valmistelijan laatima selvitys, josta ilmenee yksityiskohtaisesti tapahtumien kulku ja perustelut ratkaisulle. Lisäksi kaupunginhallitukselle oheismateriaalina (ei liitteenä) on toimitettu asianosaisen antama selvitys sekä silloisen kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja 2. varapuheenjohtajan selvitykset. Kaupunginhallituksen päätös perustuu edellä mainituista selvityksistä saatuun tietoon ja selvityksen pohjalta tehtyyn perusteltuun ratkaisuun. Kyseiset asiakirjat ovat viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24. §:n 15. kohdan perusteella salassa pidettävä. Ne sisältävät työnantajavelvoitteiden hoitamiseen liittyviä yksittäisiä kaupungin henkilöstöön kuuluvia koskevia tietoja, jotka eivät ole julkisia.

 

Siten oikaisuvaatimuksessa esitetty väite siitä, ettei asia olisi riittävästi selvitetty, on perusteeton. Asianajotoimeksiannon tekemisen tausta ja tapahtumienkulku on yksityiskohtaisesti selvitetty. Selvityksessä on ilmennyt, että asianosaisen on voitu arvioida olleen siinä käsityksessä, että asianajotoimeksianto on voitu tilata.

 

3. Yhdenvertaisuuteen liittyvät perusteet

 

Oikaisuvaatimuksessa viitataan myös kaupunginhallituksen päätöksestä jätetyn eriävän mielipiteeseen sisältöön ja yhdenvertaisuusperiaatteeseen ja siihen, ettei vain yhdelle osapuolelle voida julkisista varoista maksaa oikeusavustuskuluja. Oikaisuvaatimuksen väite jää epäselväksi, ja oikaisuvaatimuksesta ei ilmene, katsooko oikaisuvaatimuksen tekijä asiassa olevan useita asianosaisia tai osapuolia (viittaus: "vain yhdelle osapuolelle") ja, jos katsoo, niin millä perusteella ja ketä.

 

Yhdenvertaisuus sisältyy hallinnon oikeusperiaatteet määrittelevään hallintolain 6. §:ään, jonka mukaan viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.

 

Oikaisuvaatimuksessa esitetyn osalta todetaan, että kaupunginhallitus on 9.9.2024, § 258, käsitellyt asianajolaskua koskevaa asiaa ja sitä, esitetäänkö asianosaiselle maksuvaatimus vai ei kaupungin maksettua sille osoitetun lakiasiaintoimiston laskun. Kaupunginhallitus ei ylipäänsä ole käsitellyt mahdollisia muita henkilöitä koskevia asioita tai laskuja. Kyseinen hallintoasia on sisältänyt vain yhden asianosaisen eikä perustetta käsitellä mahdollisia muita henkilöitä koskevia asioita tässä yhteydessä ole.

 

Kaupunginhallituksen päätös ei ole ollut miltään osin hallinnon oikeusperiaatteiden vastainen.

 

4. Yhteenveto

 

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty mitään sellaista perustetta, jonka vuoksi kaupunginhallituksen 9.9.2024 tekemää päätöstä § 258 tulisi muuttaa tai jonka vuoksi päätös tulisi kumota.

 

Liite nro 2:

Oikaisuvaatimus 23.9.2024

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Tomas Björkroth

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää hylätä sen päätöksestä 9.9.2024, § 258, tehdyn oikaisuvaatimuksen perusteettomana.

 

Käsittely Juha Karvonen ilmoitti esteellisyydestä (peruste: asianosaisjäävi) ja poistui kokoustilasta asian käsittelyn ajaksi klo 18.22 -18.34. Juha Karvosen tilalla asian käsittelyn ajan oli Jouni Malmivaara klo 18.22-18.34.

 

 Jäsen Kari Hagfors teki seuraavan muutosesityksen:

 

 Oikaisuvaatimus hyväksytään ja asia käsitellään uudelleen.

 

 Kari Hagforsin muutosesitys ei saanut kannatusta.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.

Kari Hagfors jätti eriävän mielipiteen.