RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Pöytäkirja 09.04.2025/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 1 | Liite, Kiinteistölista 2025 |
![]() |
Liite 2 | Liite, Kiinteistöstrategia Loviisa_2025 |
Lausuntopyyntö, Loviisan kaupungin kiinteistöstrategia 2025, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
KUVA 12.03.2025 § 35
Valmistelija sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, puh 0440 555 250
Kiinteistöstrategian tarkoitus on toimia ohjeistona operatiivisen tason
toiminnalle strategisiin tavoitteisiin pääsemiseksi rakennusten
omistamisen, käytön ja ylläpidon osalta keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä
saamiseksi vastaamaan toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia.
Loviisan kaupunginvaltuusto on ilmaissut tarpeen valmistella Loviisan
kaupungin kiinteistöstrategia. Valmistelutyötä on tehty
viranhaltijatyöskentelynä alkaen 2024, pääpainopisteitä on esitelty
valtuuston iltakoulussa 12.2.2025.
Valmistelutyö on edennyt siihen vaiheeseen, että pyydetään lausunto
Loviisan kaupungin elimiltä ja niiden pohjalta viedään kiinteistöstrategia
kaupungin hallituksen käsiteltäväksi ja sen jälkeen kaupungin valtuuston
päätettäväksi.
Strategian liitteenä oleva kiinteistöjen salkutuslista on esimerkki millaisiksi
salkut muodostuisivat lausuttavana esitetyn strategia myötä.
Lausunto pyydetään seuraavilta 11.4.2025 mennessä:
- kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta
- elinkeino ja infrastruktuurilautakunnalta
- kasvatus- ja sivistyslautakunnalta
- kasvatus- ja sivistyslautakunnan suomenkieliseltä jaostolta
- Kasvatus- ja sivistyslautakunnan ruotsinkieliseltä jaostolta
- Konsernijaostolta
- Loviisan kansalaisopiston johtokunnalta
- Loviisan vesiliikelaitoksen johtokunnalta
- Maaseutulautakunnalta
- Rakennus- ja ympäristölautakunnalta
- Tarkastuslautakunnalta
- vammaisneuvostolta
- vanhusneuvostolta
- Nuorisovaltuustolta ja lapsiparlamentilta
Liite, kiinteistölista
Liite, Loviisan kaupungin kiinteistöstrategia 2025
Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen
Ehdotus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antaa lausuntonsa kokouksessa keskustellun perusteella.
Päätös Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti laittaa asian pöydälle. Asia käsitellään seuraavassa kokouksessa.
KUVA 09.04.2025 § 44
269/02.07.00/2025
Valmistelija sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, puh 0440 555 250
Tilapäällikkö taustoittaa kokouksessa asiaa.
Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen
Ehdotus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta täydentää seuraavaa lausuntoa kokouksessa keskustellun perusteella.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa lausuntonaan, että kulttuuriperintöön liittyvät erityispiirteet on tunnistettava ja säilyttämistavoite on asetettava. Kiinteistöstrategiassa on oltava ajantasaiset tiedot rakennetusta ympäristöstä ja rakennuksista kulttuuriympäristöineen.
Käsittely
Tilapäällikkö Kenneth Abrecht taustoitti kokouksessa asiaa ja vastasi lautakunnan esittämiin kysymyksiin klo 19.37-20.03 välisenä aikana.
Nuorisovaltuuston edustaja Yrjölä liittyi kokoukseen klo 19.49 etänä.
Päätös Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa lausuntonaan, että kulttuuriperintöön liittyvät erityispiirteet on tunnistettava ja säilyttämistavoite on asetettava. Kiinteistöstrategiassa on oltava ajantasaiset tiedot rakennetusta ympäristöstä ja rakennuksista kulttuuriympäristöineen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |