RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Pöytäkirja 09.04.2025/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Loviisan nuorten moniammatillinen ohjaus- ja palveluverkoston/lasten ja nuorten hyvinvointiryhmän kokoonpano vuodesta 2025 alkaen
KUVA 12.03.2025 § 30
Valmistelija sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, 044 055 5250 ja hyvinvointikoordinaattori Sara Tallsten, 040 676 4561
Nuorten moniammatillinen ohjaus- ja palveluverkosto (NOPA) on nuorisolain 1285/2016 (9 §) mukainen lakisääteinen nuorten monialainen ohjaus- ja palveluverkosto. Verkosto kokoaa tietoja loviisalaisten nuorten kasvu- ja elinoloista sekä arvioi niiden pohjalta nuorten tilannetta paikallisen päätöksenteon ja suunnitelmien tueksi. Verkosto edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista, yhteisiä menettelytapoja nuorten palveluihin ohjaamisessa sekä tiedonvaihdon sujuvuutta. Lisäksi verkosto edistää yhteistyötä nuorisotoiminnan toteutumiseksi.
Loviisan kaupunginhallitus (13.1.2025 § 7) on päättänyt, että Loviisan kaupungin kuntakohtaisena lasten ja nuorten hyvinvointiryhmänä toimii 1.1.2025 alkaen nuorten moniammatillinen ohjaus- ja palveluverkosto.
Lapinjärven kunnanhallitus (10.9.2023 § 154) on päättänyt, että Lapinjärven monialainen hyvinvointityöryhmä toimii myös kunnan lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmänä.
Vuoden 2025 alusta alkaen Lapinjärven kunnan edustajat työstävät kuntansa osalta nuoria koskevia asioita erikseen kokoontuvassa työryhmässä yhdessä Loviisan nuorten parissa toimivien kanssa. Loviisan nuorten ohjaus- ja palveluverkosto käsittää 1.1.2025 alkaen vain Loviisan kaupungin alle 29-vuotiaita koskevien asioiden edistämisen lakisääteisine tehtävineen.
Edellä olevasta johtuen on syytä päivittää Loviisan kaupungin nuorten moniammatillisen ohjaus- ja palveluverkoston / lasten ja nuorten hyvinvointiryhmän kokoonpano. Verkoston puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2019 alkaen sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja. On siten myös syytä valita uusi puheenjohtaja.
Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen
Ehdotus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että
a) nuorten moniammatillisen ohjaus- ja palveluverkoston/lasten ja nuorten hyvinvointiryhmä koostuu vuoden 2025 alusta seuraavien tehtävänimikkeiden haltijoista ja sidosryhmien edustajista:
a. kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö
b. koordinoiva etsivä nuorisotyöntekijä
c. koulutuspäällikkö
d. nuorten työpajan yksilövalmentaja
e. hyvinvointikoordinaattori
f. nuorisovaltuuston nimeämä edustaja
g. Loviisanseudun seurakuntayhtymän nimeämä edustaja
h. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen nimeämä edustaja
i. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen nimeämä edustaja
j. Porvoon työllisyysalueen nimeämä edustaja
b) Kukin edellä oleva huolehtii itse siitä, että henkilökohtainen varajäsen osallistuu kokouksiin varsinaisen jäsenen ollessa esteellinen.
c) Loviisan kaupungin nuorten moniammatillinen ohjaus- ja palveluverkosto / lasten ja nuorten hyvinvointiryhmä nimeää keskuudestaan toistaiseksi toimivan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Kokousten sihteerinä toimii hyvinvointikoordinaattori.
d) Loviisan kaupungin nuorten moniammatillisen ohjaus- ja palveluverkosto / lasten ja nuorten hyvinvointiryhmä voi täydentää halutessaan itse itseään.
Käsittely
Hyvinvointikoordinaattori taustoitti asiaa klo 19.00-19.05 välisenä aikana ja hän poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Päätös Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti ehdottaa kaupunginhallitukselle, että
a) nuorten moniammatillisen ohjaus- ja palveluverkoston/lasten ja nuorten hyvinvointiryhmä koostuu vuoden 2025 alusta seuraavien tehtävänimikkeiden haltijoista ja sidoryhmien edustajista:
a. kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö
b. koordinoiva etsivä nuorisotyöntekijä
c. koulutuspäällikkö
d. nuorten työpajan yksilövalmentaja
e. hyvinvointikoordinaattori
f. nuorisovaltuuston nimeämä edustaja
g. Loviisanseudun seurakuntayhtymän nimeämä edustaja
h. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen nimeämä edustaja
i. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen nimeämä edustaja
j. Porvoon työllisyysalueen nimeämä edustaja
KUVA 09.04.2025 § 45
200/12.05.00/2025
Valmistelija sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, puh 0440 555 250
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 12.3.2025 kokouksen allekirjoitettu pöytäkirja § 30 kohdalla eroaa suomenkielisen ja ruotsinkielisen osalta. Ruotsinkielinen päätösteksti on kokouksen päätöksen mukainen, mutta suomenkielisen pöytäkirjan päätösteksti on puutteellinen.
Loviisan kaupungin voimassa olevan hallintosäännön § 122 toteaa, että kaupungin enemmistökielellä laadittu pöytäkirja on alkuperäinen. On siten syytä korjata asiaa koskeva tekninen virhe.
Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen
Ehdotus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että
a) nuorten moniammatillisen ohjaus- ja palveluverkoston/lasten ja nuorten hyvinvointiryhmä koostuu vuoden 2025 alusta seuraavien tehtävänimikkeiden haltijoista ja sidoryhmien edustajista:
a. kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö
b. koordinoiva etsivä nuorisotyöntekijä
c. koulutuspäällikkö
d. nuorten työpajan yksilövalmentaja
e. hyvinvointikoordinaattori
f. nuorisovaltuuston nimeämä edustaja
g. Loviisanseudun seurakuntayhtymän nimeämä edustaja
h. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen nimeämä edustaja
i. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen nimeämä edustaja
j. Porvoon työllisyysalueen nimeämä edustaja
b) Kukin edellä oleva huolehtii itse siitä, että henkilökohtainen varajäsen osallistuu kokouksiin varsinaisen jäsenen ollessa esteellinen.
c) Loviisan kaupungin nuorten moniammatillinen ohjaus- ja palveluverkosto / lasten ja nuorten hyvinvointiryhmä nimeää keskuudestaan toistaiseksi toimivan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Kokousten sihteerinä toimii hyvinvointikoordinaattori.
d) Loviisan kaupungin nuorten moniammatillisen ohjaus- ja palveluverkosto / lasten ja nuorten hyvinvointiryhmä voi täydentää halutessaan itse itseään.
Päätös Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti ehdottaa kaupunginhallitukselle, että
a) nuorten moniammatillisen ohjaus- ja palveluverkoston/lasten ja nuorten
hyvinvointiryhmä koostuu vuoden 2025 alusta seuraavien
tehtävänimikkeiden
haltijoista ja sidosryhmien edustajista:
a. kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö
b. koordinoiva etsivä nuorisotyöntekijä
c. koulutuspäällikkö
d. nuorten työpajan yksilövalmentaja
e. hyvinvointikoordinaattori
f. nuorisovaltuuston nimeämä edustaja
g. Loviisanseudun seurakuntayhtymän nimeämä edustaja
h. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen nimeämä edustaja
i. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen nimeämä edustaja
j. Porvoon työllisyysalueen nimeämä edustaja
b) Kukin edellä oleva huolehtii itse siitä, että henkilökohtainen varajäsen osallistuu kokouksiin varsinaisen jäsenen ollessa esteellinen.
c) Loviisan kaupungin nuorten moniammatillinen ohjaus- ja palveluverkosto / lasten ja nuorten hyvinvointiryhmä nimeää keskuudestaan toistaiseksi toimivan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Kokousten sihteerinä toimii hyvinvointikoordinaattori.
d) Loviisan kaupungin nuorten moniammatillisen ohjaus- ja palveluverkosto / lasten ja nuorten hyvinvointiryhmä voi täydentää halutessaan itse itseään
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |