Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
Pöytäkirja 03.03.2022/Pykälä 42


 

Elinvoima-ohjelma kokoavaksi ohjelmaksi

 

EKIL 03.03.2022 § 42  

429/14.00.01/2022  

 

 

Valmistelija Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka, puh. 040 630 2811

 

Loviisan kaupungilla on laadittuna lakisääteiset ohjelmat: Hyvinvointikertomus (2022), Loviisan kaupungin omistajaohjaus- ja konserniohje (2019), Lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (2022) ja Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisen suunnitelma (2021).

 

Tämän lisäksi on laadittu vapaaehtoisia ohjelmia:

Elinkeino-ohjelma (2014), Asuntopoliittinen ohjelma (2012),

Maapoliittinen ohjelma (2018), Kulttuurin ja kulttuurimatkailun edistämisohjelma (2022) ja Liikuntapoliittinen ohjelma (2018)

 

Elinkeino-ohjelma, Asuntopoliittinen ohjelman ja Maapoliittinen ohjelmien sisällöt ovat kaikki vahvana osana elinvoimaa. Elinvoiman merkittävimmiksi komponenteiksi nähdään kaavoitus, maankäyttö, asuntopolitiikka ja yhteistyö paikallisten yritysten kanssa. Näiden ohjelmien sisältöjen tulee nivoutua hyvin yhteen kaupungin kehittymisen ja elinvoiman takaamiseksi.

 

Sekä asioiden yhteen nivoutumisen, kokonaisnäkemyksen ja -kehittämisen, resursseja säästävän laadintatyön ja kaupungin elinvoiman kannalta olisi järkevää yhdistää osa-alueet Elinkeino-ohjelma, Asuntopoliittinen ohjelma ja Maapoliittinen ohjelma kattavaksi Elinvoimaohjelmaksi.

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päättää, että Elinkeino-ohjelma, Asuntopoliittinen ohjelma ja Maapoliittinen ohjelma yhdistetään nämä osa-alueet kattavaksi Elinvoimaohjelmaksi.

 

Käsittely:  Jäsen Staffans teki muutosehdotuksen nimestä ja esitti, että Elinkeino-ohjelma (2014), Asuntopoliittinen ohjelma (2012) ja Maapoliittinen ohjelma (2018) yhdistetään nimeksi "Elinkeino-, asunto-, ja maapoliittinen ohjelma" nimityksen "Elinvoimaohjelma" sijaan. Ehdottamaansa nimitystä jäsen Staffans perusteli sillä, että se kertoo selkeämmin ohjelman sisällöstä kuin nimi Elinvoimaohjelma.

 

 Ehdotus ei saanut kannatusta.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päätti, että Elinkeino-ohjelma, Asuntopoliittinen ohjelma ja Maapoliittinen ohjelma yhdistetään nämä osa-alueet kattavaksi Elinvoimaohjelmaksi.

 

---