Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.03.2022/Pykälä 72



 

Raakamaan osto Valkosta

 

KH 28.03.2022 § 72  

560/10.00.01/2022  

 

 

Valmistelija Projektinjohtopäällikkö Ulf Blomberg, puh. 0440 555 405

 

Valkossa sijaitsevien kahden kiinteistön omistaja on lähestynyt Loviisan kaupunkia ja kysynyt, onko kaupunki kiinnostunut ostamaan kiinteistöt. Kiinteistöjen ympärillä sijaitsee suurimmaksi osaksi kaupungin omistamaa maata, ja kiinteistöt täydentäisivät siten kaupungin maa-alueita. Toisella kiinteistöllä sijaitsee osa frisbeegolfradasta.

 

Alueella ei ole kaavaa, mutta se kuuluu alueeseen, jota asemakaavoitetaan Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavalla. Kaavaluonnoksissa alue on merkitty urheilu- ja virkistyspalvelujen alueeksi (VU). Nämä kaksi aluetta on merkitty liitekartassa keltaisella, kun taas kaupungin omistama alue on merkitty sinisellä rasterivärillä.

 

Alue koostuu kahdesta osasta, jotka ovat erillisiä kiinteistöjä. Niiden koko on yhteensä noin 4 hehtaaria. Alueella kasvaa lähinnä taimikkoa. Kiinteistöt ovat Grahn & Hjelt 434-409-1-259 ja Grahn & Hjelt 434-409-1-241, jotka ovat yksityishenkilön omistuksessa. Kaupunki pyysi alueen arvioinnin Maanomistajien Arviointikeskus Oy:ltä. 23.12.2021 päivätyn arvioinnin mukaan alueen arvo on noin 0,8-1,0 euroa/m2 tai yhteensä noin 32 000-40 000 euroa noin 40 000 m2:n alueesta. Projektinjohtopäällikkö on neuvotellut alueen omistajan kanssa, ja omistaja on halukas myymään alueen 32 000 eurolla.

 

Liite nro 8.

 

Esittelijä Kaupunginkansliakeskuksen johtaja Kristina Lönnfors

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Loviisan kaupunki ostaa kiinteistöistä Grahn & Hjelt 434-409-1-259 ja Grahn & Hjelt 434-409-1-241 yhteensä noin 40 000 m2 hintaan 32 000 euroa ja valtuuttaa kaupungingeodeetin suorittamaan oston ja allekirjoittamaan kauppakirjan. Kaupunki vastaa myös oston kustannuksista.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.