Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.03.2022/Pykälä 44


 

Perusopetuksen ja lukioiden tuntikehys lukuvuonna 2022-2023

 

KSL 23.03.2022 § 44  

521/12.00.00/2022  

 

 

Valmistelija koulutuspäällikkö Timo Tenhunen, puh. 0440 555 332

 

Loviisan kaupungin hallintosäännön 29 § 1 mukaan kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää perusopetuksen ja lukioiden tuntikehyksestä.

 

Tuntikehys on suunniteltu kaupunginvaltuuston 15.12.2021 § 76 hyväksymän talousarvion, taloussuunnitelman ja henkilöstösuunnitelman perusteella.

 

Koulutuspäällikkö on yhdessä rehtoreiden kanssa käsitellyt tuntikehystä. Lähtökohtana suunnittelussa on ollut opetusryhmien koko, opetusryhmien lukumäärä, erityisopetus, vaativan erityisen tuen oppilaiden määrä, A1-kielen opetus ja S2-opetus. Lukuvuoden 2021-22 perusopetuksen tuntikehys on 3 153 tuntia. Yllä mainittujen seikkojen perusteella lukuvuoden 2021-22 tuntikehyksen tarve on koulukohtaisesti vähintään sama. Kehyksessä on huomioitu Haddom skolan lakkauttamisesta johtuva muutos, sekä muut muutokset opetusjärjestelyissä. Lukuvuoden 2022-23 kehysehdotus on 3 105 tuntia.

Lukio-opetuksen tuntimäärään vaikuttaa muun muassa kahden opetussuunnitelman samanaikainen käyttö, erityisopetuksen ja opinto-ohjauksen tarve sekä tehostetun opinto-ohjauksen lisätuntimäärä.


Perusopetuksen tuntikehysehdotus lukuvuodeksi 2022-23 verrattuna lukuvuoteen 2021-22:

 

lv 2022-23

lv 2021-22

Vuosiluokat 1-6

1407

1443

Vuosiluokat 7-9, S2

1062

1000

 

 

 

Erityisluokkaopetus, sopu, toi/vom

427

453

Laaja-alainen erityisopetus, S2

183

231

Tukiopetus__________________________

_______26

________26

Yhteensä

3105

3153

 

Lukioiden tuntikehysehdotus lukuvuodeksi 2022-23 verrattuna lukuvuoteen 2021-22:

 

lv 2022-23

lv 2021-22

Lukiot sisältäen osa-aikaisen erityisopetuksen

420

418


Kasvatus- ja sivistyslautakunnan hyväksyttyä perusopetuksen ja lukioiden tuntikehyksen hallintosäännön 37 § 5 mukaan koulutuspäällikkö päättää tuntikehyksen jaosta koulujen välillä kuultuaan rehtoreita.

 

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kasvatus- ja sivistyslautakunta hyväksyy perusopetuksen ja lukioiden tuntikehyksen lukuvuodeksi 2022-2023.

 

Päätös Kasvatus- ja sivistyslautakunta hyväksyi perusopetuksen ja lukioiden tuntikehyksen lukuvuodeksi 2022-2023.

---