Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.03.2022/Pykälä 47


Viranhaltijapäätökset

 

KSL 23.03.2022 § 47  

    

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen,

puh 0440 555 250    

 

 Seuraavat viranhaltijat ovat lähettäneet päätösluettelonsa päätöksistään:

Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja
- hallintopäätös § 2-4/2022
- henkilöstöpäätös § 3/2022

Koulutuspäällikkö
- henkilöstöpäätös § 5-17/2022

Varhaiskasvatuspäällikkö
- henkilöstöpäätös § 7/2022

Loviisan kansalaisopiston rehtori
- hallintopäätös § 2/2022

 

 

 Liite 3: viranhaltijapäätökset

 

Ehdotus Kasvatus- ja sivistyslautakunta merkitsee päätökset tiedoksi ja ilmoittaa, ettei se kuntalain 92 §:n nojalla käytä otto-oikeuttaan.

 

Käsittely

 

Arja Isotalo ilmoitti esteellisyydestä ja poistui kokouksesta klo 21.27.

 

Lautakunta pyytää, että koulutuspäällikön päätöksessä 18.3.2022 § 12 oleva kirjoitusvirhe valitun sukunimessä korjataan.

 

Päätös Kasvatus- ja sivistyslautakunta merkitsi päätökset tiedoksi ja ilmoittaa, ettei se kuntalain 92 §:n nojalla käytä otto-oikeuttaan.

---