Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.03.2022/Pykälä 39


 

Nuorille miellyttävä kokoontumis- ja ajanviettopaikka (skeittiparkki, graffitiseinä ja katos)

 

KSL 23.03.2022 § 39  

556/12.05.00/2022  

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, puh 0440 555 250

 

Loviisan kaupungissa on havaittu ei-toivottavaa julkisten tilojen töhrintää ja koulutyöajan ulkopuolista häiriökäyttäytymistä erityisesti koulujen alueilla. Ei-toivottava käytös lisää harmia, huolta, häiriötä ja haittaa. On tarpeen myös siistiä kaupunkikuvaa. On tärkeää luoda kokonaissuunnitelma jokaisen alueen käytölle, jottei muodostu ei-toivottua käytöstä. Kaikilla alueella olevilla on oltava turvallisuuden tunne.

 

Julkinen tila määritellään vuoden 2003 järjestyslain mukaan yleiseksi paikaksi, jolla tarkoitetaan a) tietä, katua, käytävää, toria, puistoa, uimarantaa, urheilukenttää, vesialuetta, hautausmaata tai muuta vastaavaa aluetta, joka on yleisön käytettävissä b) rakennusta, joukkoliikenteen kulkuneuvoa tai muuta vastaavaa paikkaa, kuten virastoa, toimistoa, liikenneasemaa, kauppakeskusta, liikehuoneistoa tai ravintolaa, joka on yleisön käytettävissä joko jonkin tilaisuuden aikana tai muutoin.

 

On mahdollista kontrolloida julkisen tilan käyttöä fyysisesti, kuten aitauksilla ja valaistuksella, valvonnalla, mutta myös asenteisiin vaikuttamalla säännöillä ja ohjelmilla.

 

Kouluterveyskyselyn 2021 tulosten mukaan on syytä kiinnittää enemmän huomiota nuorten hyvinvointiin. Osallisuus lisää aktiviteettiä ja edistää kokemusta omasta hyvinvoinnista. Loviisan Sanomissa 28.10.2021 uutisoitiin nuorten toiveesta saada mielekästä tekemistä. On tärkeää, että Loviisan kaupungista tulisi nuorille mielekäs paikka asua. Nuorille mieluisan liikunnan lisääminen olisi vuoden 2021 Move!-testien tulosten perusteella myös ajankohtaista.

 

On tärkeää luoda matalan kynnyksen harrastuspaikkoja nuorille ja eri lautailulajien harrastajille kaupungin olemassa oleva ilme ja rakennuskanta huomioiden. Nuorille on syytä saada visuaalisesti miellyttävä kohtaus- ja vapaa-ajanviettopaikka. Esimerkki onnistuneesta toteutuksesta on Lappeenrannassa, jossa skeittipaikka on kaupungin keskustassa kaupungintalon pihassa.

  

Skeittiparkki ja graffitiseinä

Nykyisen skeittipaikan alueella on todettu olevan myrkyllinen maaperä. Nykyinen skeittiparkki on myös sijainniltaan syrjässä. Syrjäinen sijainti näyttää vaikuttaneen ei-toivotun käytöksen lisääntymiseen alueella. ? Lisäksi nykyinen skeittiramppi on käyttäjien mukaan erittäin huonossa kunnossa. Nuorilta sekä aikuisilta on tullut paljon ilmoituksia huolenaiheista ja toivetta skeittirampin kuntoon saattamisesta sekä graffitiseinän saamisesta nuorten käyttöön.

 

Syksyn 2021 aikana ulkopuolinen arkkitehti sekä edustajat nuorisopalveluista, kaavoituksesta, tilapalvelusta ja paikallisesta rullalautayhdistyksestä ovat kartoittaneet mahdollisia paikkoja skeittiparkille Loviisassa. Kyseisten edustajien mukaan tämän hetken edullisin ratkaisu skeittiparkille on nykyisen liikuntahallin ulkopuolella oleva käytöstä poistettu asfaltoitu ja tasainen koripallokenttä Lovisavikens skolan luona. Perusteluna on, että alue on näkyvä ja siellä on jo valmiina skeittirampille tarvittavaa hyvää asfalttia. Skeittirampin luona olisi hyvä olla graffitin teon mahdollistava seinä. Tällöin nuoriille voidaan järjestää graffitikerhoja. Alustavan kartoituksen perusteella skeittiparkin rakennus kyseiselle paikalle maksaisi noin 30 000 euroa, kun käytetään elementtejä, joita on mahdollisuus siirtää myöhemmin johonkin toiseen paikkaan esimerkiksi uuden liikuntahallin pihaan.

 

Kerhotoimintana voidaan järjestää graffitinmaalausta lailliselle graffitiseinälle. Graffitiseinä auttaa tekemisen puutteeseen ja myös vähentää laittomia graffiteja ja töhrimistä. Graffiteista kiinnostuneet nuoret voidaan ohjata laillisten seinien luokse, jolloin julkisten tilojen töhriminen vähenisi. Esimerkiksi Helsingissä on todettu, että lailliset graffitiseinät ovat toimineet nuorille hyvänä alustana toteuttaa itseään. Graffitiseinän rakentaminen ei itsessään ole hankalaa. Graffitiseinän paikka voisi olla tuleva skeittipaikka-alue.

 

Nuorisovaltuusto on näinä hetkinä laatimassa kyselyn Loviisan kaupungin nuorille, jotta nuorisovaltuusto saisi tietää nuorten toiveista heidän hyvinvointinsa parantamiseksi.

 

Katos nuorille

Nuoret tarvitsevat ulkona olevan tilan, jossa viettää aikaa ja jossa ladata puhelinta. Olisi hyvä saada jokin katos näkyvälle paikalle. Elinkeino- ja infrastruktuurikeskus on kartoittanut katospaikkoja.

 

Rahoitus

Kasvatus- ja sivistyslautakunta (1.3.2022 § 24) päätti käyttää myöhemmin Isnäsin koulukeskuksen osalle ehdotetun 94 000 euron vuoden 2022 aikana. On syytä pohtia, voiko tätä euromäärää käyttää skeittipuiston, graffitiseinän ja katoksen tekemiseen Lovisavikens skolan piha-alueelle myöhemmin tarkentuvan summan mukaisesti.

 

Vaihtoehtoisesti voisi pohtia tämän asiakokonaisuuden siirtämistä vuoden 2023 hankkeeksi, jolloin kokonaisuus tulisi paremmin suunniteltua ja siihen voisi hakea myös aluehallintovirastolta liikuntapaikkarakentamisavustusta.

 

Lovisavikens skolan rehtorin lausunto

Skeittiparkki Lovisavikens skolan alueella vaikuttaa oppilaiden pyörä- ja mopopysäköintialueeseen. Pysäköintialueen on oltava hiukan sivulla, mutta kuitenkin helposti valvottavissa. Skeittiparkin pitää olla myös hyvin valaistu ja kameravalvottu. Mahdollinen koulun tilojen vaurioittaminen ei saa rasittaa koulun toimintabudjettia.

 

Kokouksessa kuullaan koordinoivaa etsivää nuorisotyöntekijää Al-Faria, hyvinvointisuunnittelija Hämäläistä, suunnitteluinsinööri Peltolaa, kaavasuunnittelija Qvisiä ja Lovisavikens skolan rehtori Paakkasta.

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kasvatus- ja sivistyslautakunta
a) päättää, että vuoden 2022 aikana rakennetaan skeittiparkki, katos ja graffitiseinä Lovisavikens skolan läheisyyteen.
b) antaa asian hyvinvointilautakunnalle tiedoksi.

 

Käsittely

 

Hyvinvointisuunnittelija Päivi Hämäläinen, koordinoiva etsivä nuorisotyöntekijä Samira Al-Far, rehtori Petra Paakkanen ja etänä kaavasuunnittelija Lotta Qvis osallistuivat asiantuntijoina tämän asian käsittelyyn kello 18.20 - 19.05. Asiantuntijat poistuivat ennen päätöksentekoa.

 

Jari Kekkonen ehdotti Meri Lohenojan, Hanna Hurtan, Kerstin Häggblomin, Immo Stenbergin ja Thomas Rosenbergin kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi näillä perusteilla, että hanke kerittäisiin suunnittelemaan paremmin ja siihen olisi mahdollisuus hakea aluehallintoviraston liikuntapaikkarakentamisavustusta. Muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti yksimielisesti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi näillä perusteilla, että hanke kerittäisiin suunnittelemaan paremmin ja siihen olisi mahdollisuus hakea aluehallintoviraston liikuntapaikkarakentamisavustusta.

---