Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.04.2022/Pykälä 36



 

Loviisan kiinteistöjen energiatehokkuus ja -säästöt selvitettävä, valtuustoaloite

 

KV 20.04.2022 § 36  

756/10.03.02.00/2022  

 

 

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut (ensimmäinen allekirjoittaja Hanna Hurtta) olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

 

Loviisan kiinteistöjen energiatehokkuus ja -säästöt selvitettävä

 

IPCC:n uusimmat raportit kertovat, että ikkuna ilmastonmuutoksen aiheuttamien vakavien uhkien estämiseksi on sulkeutumassa. Päästövähennyksiä tulee tehdä kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla ja tehokkainta on vähentää päästöjä siellä, missä niitä aiheutuu paljon. Yksi suurimmista hiilidioksidipäästöjen aiheuttajista Suomessa on rakennusten lämmittäminen, se vie kaikesta Suomessa käytetystä energiasta noin neljäsosan.

 

Energiaa voi säästää myös kustannustehokkaasti, sillä monet energiansäästötoimet eivät vaadi investointeja. Esimerkiksi laskemalla huonelämpötilaa yhdellä asteella saadaan aikaan noin viiden prosentin päästövähennys. Samalla syntyy myös kustannussäästöjä. Energiatehokkuus ja energian säästäminen ovat siis taloudellisesti kannattavia ratkaisuja, jotka paitsi säästävät kaupungin varoja, myös hillitsevät ilmaston lämpenemistä.  Kyseessä on myös turvallisuuspoliittinen kysymys, sillä samalla on mahdollisuus vähentää ulkomailta tuotujen fossiilisten polttoaineiden osuutta energiantuotannossa.

 

Loviisan kaupungin tulisi selvittää omien kiinteistöjensä energiansäästöpotentiaali ja ryhtyä toimiin, joilla kiinteistöjen energiatehokkuutta saadaan parannettua ja energiaa säästettyä. Huomio tulee kiinnittää myös uudisrakennusten ja peruskorjauskohteiden energiatehokkuuteen. Samalla voisi selvittää aurinkopaneelien asentamisen mahdollisuutta kaupungin kiinteistöjen yhteyteen.

 

 Me allekirjoittaneet esitämme, että Loviisan kaupunki selvittää omien kiinteistöjensä energiansäästöpotentiaalin ja ryhtyy toimiin kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseksi ja energian säästämiseksi. 

 

Liite nro 8.

 

Päätös Kun aloite oli jätetty, lähetettin se kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi hallintosäännön 133 §:n mukaisesti.