Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.04.2022/Pykälä 30


3 Kuntalaisaloitteet kevät 2022

 

Kuntalaisaloitteet

 

KH 11.04.2022 § 89 

 

 

 

Valmistelija Kaupunginkansliakeskuksen johtaja Kristina Lönnfors

 

Hallintosäännön mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuussa ja lokakuussa esitettävä kaupunginvaltuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä.

Kaupunginvaltuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

 

Liite nro 5:

luettelo aloitteista

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto merkitsee aloitteet ja niiden käsittelyvaiheet tiedoksi.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että seuraavat liitteessä olevat kuntalaisaloitteet merkitään loppuun käsitellyiksi:

- Loviisa tuulivoimavapaaksi kaupungiksi
- Loviisan kaupungin tulee noudattaa strategiaansa ja tarkastella sen toteutumista
- Hyvinvointilautakunnan nimenmuutos

Päätös ehdotuksen mukainen liitteeseen tehdyt merkinnät huomioiden.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.

 

 

KV 20.04.2022 § 30  

28/00.01.03/2022  

 

 

Liite nro 3:

luettelo aloitteista

 

Ehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee aloitteet ja niiden käsittelyvaiheet tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginjohtaja palasi kokoukseen kello 18.35.

Päätös ehdotuksen mukainen.