Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
Pöytäkirja 21.04.2022/Pykälä 70



 

Valkon monitoimitalon katon korjaus ja talon kunnostussuunnitelman aikaansaaminen mahdollisimman pikaisesti, valtuustoaloite

 

826/10.03.02/2020

 

KV § 79/16.09.2020

 Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut (ensimmäinen allekirjoittaja Kari Hagfors) olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

 

 Valkon monitoimitalon katon korjaus ja talon kunnostusuunnitelman aikaansaaminen mahdollisimman pikaisesti

 

 Valkon monitoimitalo valmistui vuonna 1985. Se paloi kuitenkin ja uusi talo saatiin rakennettua vuonna 1986. Talo on ollut kyläläisten aktiivisessa käytössä näihin päivin asti. Siinä toimivina osina ovat koulun liikuntasali, teknisen työn tilat, terveydenhoitajan tila, vapaa-aikatoimen kerhotila, kyläyhdistyksen pitämä lukusali ja kirjojen lainaus sekä erilaisia vuokratiloja. Talon pihalla on lähiliikuntapaikka. Nyt talon kunto on rapistunut pahasti ja etenkin sen katto kaipaa pikaista korjausta.

 

 Tämän johdosta ja koska talo on edelleen aktiivisessa käytössä me allekirjoittaneet esitämme, että

 

 Valkon monitoimitalon todella huonossa kunnossa oleva katto korjataan ensi tilassa ja että talon osalta suoritetaan myös perusteellinen kuntokartoitus tulevan toiminnan turvaamiseksi

 

 Liite nro 8.

 

 Päätös: Kun aloite oli jätetty, lähetettiin se kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi hallintosäännön 133 §:n mukaisesti.

 

 ---

 

 

EKIL 21.04.2022 § 70  

710/10.03.02.01/2022  

 

 

Valmistelija Vt. tilapäällikkö Ulf Blomberg, puh. 0440 555 405

 

Kari Hagfors ja seitsemän muuta valtuutettua on jättänyt valtuustoaloitteen, jossa toivotaan, että Valkon monitoimitalon katto korjataan ja että rakennukselle laaditaan korjaussuunnitelma.

 

Valkon monitoimitaloa varten on vuoden 2022 talousarvioon varattu 50 000 euroa ja vuoden 2023 taloussuunnitelmaan 150 000 euroa.

 

Valkon monitoimitalossa tehtiin kuntoarvio vuonna 2019. Sen mukaan katto ja julkisivu ovat huollon tarpeessa. Julkisivun kunto muodostaa toistaiseksi lähinnä esteettisen ongelman mutta voi vähitellen aiheuttaa myös vakavampia ongelmia. Tässä vaiheessa suurimman haitan julkisivulle muodostavat levän, sammaleen ja jäkälän kasvu sekä hilseilevä maali.

 

Suuremman ongelman, jonka korjaaminen tulee myös kalliimmaksi, muodostavat paikoittain hyvin matala sokkeli sekä kuivatusjärjestelmä, josta puuttuu tarkastuskaivot ja jonka toimivuutta ei siksi voida tarkastaa.

Sisätilojen puutteet ovat melko pienet, mutta niitä on useita. Kuntoarvion mukaan myös ilmanvaihtojärjestelmälle tulee tehdä laajempi korjaus vuonna 2027.

 

Vuoden 2022 aikana tilapalvelu tarkastaa Valkon monitoimitalon kuivatusjärjestelmän ja laatii sen jälkeen tarkemman korjaussuunnitelman, johon sisältyy vähintään katto, ulkoseinät, sokkeli ja kuivatusjärjestelmä. Vuoden 2022 varojen jäljellä oleva osuus käytetään työn aloittamiseen, minkä jälkeen työtä jatketaan vuonna 2023.

 

Liite 43

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyy omalta osaltaan vastauksen aloitteeseen ja esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että vastaus hyväksytään ja aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyi omalta osaltaan vastauksen aloitteeseen ja esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että vastaus hyväksytään ja aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

---