Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 111


 

Eronpyyntö luottamustoimesta, Kunnas

 

KH 09.05.2022 § 111  

798/00.00.01/2022  

 

 

Valmistelija Kaupunginkansliakeskuksen johtaja Kristina Lönnfors

 

Tuija Kunnas on 26.4.2022 saapuneella sähköpostiviestillään pyytänyt eroa luottamustehtävästään keskusvaalilautakunnan varajäsenenä paikkakunnalta muuttamisen johdosta.

  

Kuntalain 70. §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä.

Luottamushenkilön muutto toiseen kuntaan johtaa vaalikelpoisuuden menettämiseen entisen kotikuntansa luottamustoimiin (kuntalaki 71.1 § 1 kohta).

 

Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Tässä tapauksessa eron luottamustehtävistä myöntää kaupunginvaltuusto.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto
- myöntää Tuija Kunnakselle eron hänen luottamustoimestaan keskusvaalilautakunnan varajäsenenä
- valitsee uuden varajäsenen keskusvaalilautakuntaan Tuija Kunnaksen tilalle.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.