Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja sivistyslautakunnan suomenkielinen koulutusjaosto
Pöytäkirja 17.05.2022/Pykälä 17


 

Harjurinteen koulun ja Loviisan lukion rehtoriresurssi

 

KSLSKJ 17.05.2022 § 17  

624/01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, puh 0440 555 250

 

Lokakuussa 2021 sivistys- ja hyvinvointijohtaja sai Harjurinteen koulun ja Loviisan lukion rehtorin sähköpostin Harjurinteen koulun johtoryhmän nimissä lähetetystä lisämääräraha-anomuksesta koskien Harjurinteen koulun ja Loviisan lukion rehtoriresurssia:

 

"Harjurinteen yhtenäiskoulu perustettiin 1.8.2015 yhdistämällä kolme koulua (alakoulu, yläkoulu sekä erityiskoulu), lisäksi sama rehtori toimii Loviisan lukion rehtorina. Aiemmin jokaisella neljällä yksiköllä oli oma rehtorinsa. Nyt yhtenäiskoulussa toimii yksi rehtori ja yksi apulaisrehtori, joiden vastuulla on yhtenäiskoulun yleisopetuksen lisäksi koko kaupungin ja sopimuskuntien suomenkieliset erityisluokat ja kiertävä erityisopetus, vaikeimmin kehitysvammaisten opetus ja hoito, koulun aamu- ja iltapäivätoiminta sekä iso esiopetusyksikkö.

 

Oppilasmäärä ja henkilökunnan määrä on lisääntynyt jatkuvasti. Harjurinteen koulun oppilasmäärä on suurempi kuin koskaan, n. 540 oppilasta. Lisäksi erityisen tuen oppilaiden määrä on Harjurinteen koulussa erittäin suuri, 106 oppilasta, joista 79 on erityisluokilla. Lisäksi Loviisan lukiossa on n. 70 opiskelijaa.

 

Rehtorin tehtävänkuva on laaja. On paljon asioita, joissa vain rehtori ja apulaisrehtori voivat käyttää rehtorin toimivaltaa. Henkilöstön johtamisen ja oppilasasioiden hoitamisen lisäksi rehtori vastaa koko toiminnan suunnittelusta, johtamisesta ja taloudesta. Aikaa pitää jäädä myös kuntatason koulutoimen kehittämistyöhön yhdessä muiden rehtoreiden kanssa.

 

Pelkästään lakisääteisten ja turvallisuuteen liittyvien asioiden hoitoon kuluu niin paljon aikaa, että rehtorin ja yhden apulaisrehtorin työaika ei riitä niiden tekemiseen, eikä muita tärkeitä, hallintosäännön mukaisia asioita ehditä tehdä työajalla. Rehtorin lakisääteisiä vuosilomia on pitämättä usean vuoden ajalta. Kun rehtorit eivät ehdi tehdä työajan puitteissa tarvittavia työtehtäviä, kärsii henkilöstö ja tämän seurauksena myös oppilaat.

 

Loviisan kaupungin talousarviossa yhtenä painopisteenä on laadukas johtaminen, johon tällä rehtoriresurssilla ei ole mahdollisuutta. Harjurinteen koulun henkilökunnan määrä on yli sata. Suomessa yhdellä rehtorilla on suoria alaisia keskimäärin neljäkymmentä.

 

Henkilökunnan ja oppilaiden hyvinvoinnin turvaamiseksi tarvitaan aikaa pedagogiselle johtamiselle, kehittämistyölle ja vuorovaikutukselliselle kohtaamiselle.

 

Harjurinteen koulun ja Loviisan lukion tämänhetkisellä rehtoriresurssilla ei aikaa riitä tarpeeksi esimiestyölle eikä toiminnan oikea-aikaiselle valmistelutyölle ja suunnittelulle.

 

Harjurinteen koulun ulkoiset puitteet ovat hyvät. Koulu toimii remontoiduissa tiloissa samassa toimipisteessä. Rehtoreiden lisäksi koulussa on osaava henkilökunta, joka on motivoitunut kehittämään yhtenäiskoulun toimintaa. Tämän toteuttaminen vaatii toisen apulaisrehtorin palkkaamista.

 

Harjurinteen koulun johtoryhmä esittää, että Harjurinteen kouluun palkataan toinen virka-apulaisrehtori."

 

Asiaa on tästä alkaen selvitetty koko kaupungin tasolla eri vaihtoehtoja tarkastelemalla niin kustannusten kuin laadullisen toimeenpanon kannalta.

 

Kasvatus- ja sivistyslautakunta (6.4.2022 § 55) merkitsi kokouksessa esitetyn asian tiedokseen ja jatkoi asian käsittelyä seuraavassa kokouksessaan 3.5.2022, jolloin tarkistettu kooste eri vaihtoehtojen kustannusvaikutuksista esiteltiin kokouksessa. Koska tavoitteena on asiassa tarkastella koko koulutuksen vastuualuetta, on lautakunnan kyseisen asian esityslistan otsikkona Koulutuksen vastuualueen työaikaa lisäävät toimet.

 

Kunnallisen yhteistoimintalain 5. §:n mukaisesti työnantajan tulee neuvotella työtekijöiden edustajien kanssa ennen lain 4. §:n mukaisten ratkaisujen tekemistä. Asiasta on käyty sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtajan, koulutuspäällikön, OAJ ry:n paikallisyhdistyksen puheenjohtajan ja JUKO ry:n pääluottamusmiehen kanssa useita neuvotteluja, joista viimeisin 1.4.2022. Harjurinteen koulun ja Loviisan lukion henkilöstöä on kuultu mahdollisista rehtoreiden työaikaa lisäävistä vaihtoehdoista tiistaina 26.4.2022.

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kasvatus- ja sivistyslautakunnan suomenkielinen koulutusjaosto merkitsee tiedokseen Harjurinteen koulua ja Loviisan lukiota koskevan rehtoriresurssiasian käsittelyn kasvatus- ja sivistyslautakunnassa.

 

Käsittely:

Koulutuspäällikkö ilmoitti esteellisyydestä (peruste: lähiomainen) ja poistui kokoushuoneesta käsittelyn ajaksi. Kirsi Kinnunen valittiin asian sihteeriksi.

 

Päätös Kasvatus- ja sivistyslautakunnan suomenkielinen koulutusjaosto merkitsi tiedokseen Harjurinteen koulua ja Loviisan lukiota koskevan rehtoriresurssiasian käsittelyn kasvatus- ja sivistyslautakunnassa.

---