Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 10.05.2022/Pykälä 36



 

Ympäristönsuojelua edistävän toiminnan avustukset 2022

 

RAYML 12.04.2022 § 26 

 

 

 

Valmistelija ympäristönsuojelusihteeri Heidi Lyytikäinen, puh. 0440 555 373

 

Loviisan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta jakaa vuosittain avustuksia yhdistyksille ympäristönsuojelua edistävään toimintaan tai hankkeisiin. Tuettavaa toimintaa voivat olla esimerkiksi ympäristönsuojeluprojektit ja -kampanjat, tutkimukset, selvitykset ja tiedottaminen sekä luonnonsuojelualueiden ja kulttuurimaisemien hoito ja luontopolkujen ylläpito (rakennus- ja ympäristölautakunta 3.3.2010 § 19).

 

Vuodeksi 2022 varattu avustusmääräraha on 4 000 euroa. Avustuksista on ilmoitettu kaupungin verkkosivuilla sekä paikallislehdissä. Määräaikaan (31.3.2022) mennessä rakennus- ja ympäristölautakunnalle jätettiin neljä avustushakemusta. Avustusta haettiin yhteensä 3750 euroa.

 

Liite 20

 

Esittelijä Ympäristönsuojelusihteeri Heidi Lyytikäinen

 

Ehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta myöntää ympäristönsuojelun edistävään toimintaan avustusta liitteen mukaisesti. Avustusta myönnetään yhteensä 2450 euroa. Mikäli yhdistykselle myönnetty avustussumma ylittää hankkeen todelliset kustannukset, on yli jäänyt summa palautettava Loviisan kaupungille.

Avustettava toiminta tai hankkeet edistävät ympäristönsuojelua rakennus- ja ympäristölautakunnan vahvistamien kriteerien mukaisesti. Hakemukset sisältävät toimintasuunnitelman ja talousarvion sekä edellisen vuoden toimintakertomuksen ja toiminnantarkastuskertomuksen.

Myönteisen avustuspäätöksen saaneiden yhdistysten on lähetettävä vuoden 2022 toimintakertomus rakennus- ja ympäristölautakunnalle.

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää lisäksi, että yli jäänyt summa (1550 euroa) voidaan käyttää muuhun ympäristönsuojelua edistävään toimintaan, esimerkiksi ympäristönsuojeluyksikön järjestämiin yleisölle avoimiin luontoretkiin vuoden 2022 aikana.

Liite 20

 

Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta myönsi ympäristönsuojelun edistävään toimintaan avustusta liitteen mukaisesti. Avustusta myönnettiin yhteensä 2450 euroa. Mikäli yhdistykselle myönnetty avustussumma ylittää hankkeen todelliset kustannukset, on yli jäänyt summa palautettava Loviisan kaupungille.

Avustettava toiminta tai hankkeet edistävät ympäristönsuojelua rakennus- ja ympäristölautakunnan vahvistamien kriteerien mukaisesti. Hakemukset sisälsivät toimintasuunnitelman ja talousarvion sekä edellisen vuoden toimintakertomuksen ja toiminnantarkastuskertomuksen.

Myönteisen avustuspäätöksen saaneiden yhdistysten on lähetettävä vuoden 2022 toimintakertomus rakennus- ja ympäristölautakunnalle.

Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti lisäksi, että yli jäänyt summa (1550 euroa) voidaan käyttää muuhun ympäristönsuojelua edistävään toimintaan, esimerkiksi ympäristönsuojeluyksikön järjestämiin yleisölle avoimiin luontoretkiin vuoden 2022 aikana.

Liite 20

 

Jakelu Hakijat

 

 

- - -

 

 

RAYML 10.05.2022 § 36  

399/02.05.01.00/2022  

 

 

Valmistelija ympäristönsuojelusihteeri Heidi Lyytikäinen, puh. 0440 555 373

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti ympäristönsuojelua edistävän toiminnan avustuksista kokouksessaan 12.4.2022 (§ 26). Kokouksen jälkeen kävi ilmi, että yksi määräajassa saapunut hakemus oli vahingossa lähetetty eteenpäin asiakaspalvelutoimistosta väärälle yksikölle. Hakemus oli myös jäänyt diarioimatta.

 

Määräaikaan mennessä saapui viisi avustushakemusta. Avustusta haettiin yhteensä 4 950 euroa.

 

Liite 28

 

Esittelijä Ympäristönsuojelusihteeri Heidi Lyytikäinen

 

Ehdotus Asia käsitellään uudestaan Hopom träsks vårdförening rf:n hakemuksen osalta. Muita hakemuksia koskevaa päätöstä (12.4.2022 § 26) ei muuteta.

Rakennus- ja ympäristölautakunta myöntää ympäristönsuojelun edistävään toimintaan liitteen mukaisesti 600 euroa. Mikäli yhdistykselle myönnetty avustussumma ylittää hoitotoimiin ja koekalastukseen liittyvät todelliset kustannukset, ylijäänyt summa on palautettava Loviisan kaupungille.

Avustettava toiminta edistää ympäristönsuojelua rakennus- ja ympäristölautakunnan vahvistamien kriteerien mukaisesti. Hakemus sisältää toimintasuunnitelman ja talousarvion sekä edellisen vuoden toimintakertomuksen ja toiminnantarkastuskertomuksen.

Avustuksen saajan on lähetettävä vuoden 2022 toimintakertomus rakennus- ja ympäristölautakunnalle.

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää lisäksi, että avustuksiin varatusta määrärahasta ylijäänyt summa (950 euroa) voidaan käyttää muuhun ympäristönsuojelua edistävään toimintaan, esimerkiksi ympäristönsuojeluyksikön järjestämiin yleisölle avoimiin luontoretkiin vuoden 2022 aikana.

Liite 28

 

Päätös Asia käsiteltiin uudestaan Hopom träsks vårdförening rf:n hakemuksen osalta. Muita hakemuksia koskevaa päätöstä (12.4.2022 § 26) ei muuteta.

Rakennus- ja ympäristölautakunta myönsi ympäristönsuojelun edistävään toimintaan liitteen mukaisesti 600 euroa. Mikäli yhdistykselle myönnetty avustussumma ylittää hoitotoimiin ja koekalastukseen liittyvät todelliset
kustannukset, ylijäänyt summa on palautettava Loviisan kaupungille.

Avustettava toiminta edistää ympäristönsuojelua rakennus- ja ympäristölautakunnan vahvistamien kriteerien mukaisesti. Hakemus sisälsi toimintasuunnitelman ja talousarvion sekä edellisen vuoden toimintakertomuksen ja toiminnantarkastuskertomuksen.

Avustuksen saajan on lähetettävä vuoden 2022 toimintakertomus rakennus- ja ympäristölautakunnalle.

Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti lisäksi, että avustuksiin varatusta määrärahasta ylijäänyt summa (950 euroa) voidaan käyttää muuhun ympäristönsuojelua edistävään toimintaan, esimerkiksi ympäristönsuojeluyksikön järjestämiin yleisölle avoimiin luontoretkiin vuoden 2022 aikana.

Liite 28

 

Jakelu Hakija

 

 

- - -