Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.05.2022/Pykälä 42



 

Pernajan Saariston Vesiosuuskunnan toiminta-alue

 

EKIL 21.04.2022 § 68 

 

 

 

Valmistelija Infrastruktuuripäällikkö Markus Lindroos, puh. 050 382 7550

 

Pernajan Saariston Vesiosuuskunta on jättänyt Loviisan kaupungille esityksen vesihuollon (jätevesi ja vesi) toiminta-alueesta.

 

Loviisan kaupunginvaltuusto vahvisti päätöksessä 20.5.2020 § 30 Pernajan Saariston Vesiosuuskunnan toiminta-alueen. Päätöksestä valitettiin Helsingin hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden päätös 20956/03.04.04.04.21/2020.

 

Hallinto-oikeuden ratkaisu oli, että päätös kumotaan ja palautetaan uudelleen käsiteltäväksi kaupunginvaltuustoon. Perusteluina oli, että julkisesti nähtävillä olon jälkeen tehtyjen muutoksista olisi tullut kuulla asianomaisia.

 

Kaupunki tekee päätökset vesiosuuskuntien toiminta-alueista joko vesiosuuskuntien esityksestä tai kaupungin esityksestä kuultuaan ensin osuuskuntaa.

 

Ennen toiminta-aluepäätöksen tekemistä on pyydettävä myös lausunto valvontaviranomaisilta sekä varattava kiinteistöjen omistajille ja haltijoille tilaisuus tulla kuulluksi.

 

Vesihuoltolain mukaisesti kunnan tulee kehittää vesihuoltoa alueellaan yhdyskuntakehitystä vastaavasti lain tavoitteiden toteuttamiseksi (vesihuoltolain 5. §). Lain tavoitteena on turvata sellainen vesihuolto, että kohtuullisin kustannuksin on saatavissa riittävästi terveydellisesti ja muutoinkin moitteetonta talousvettä sekä terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti (vesihuoltolain 1. §).

 

Toiminta-alueen tulee kattaa alueet, joilla kiinteistöjen liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon tai viemäriin on tarpeen asutuksen taikka vesihuollon kannalta asutukseen rinnastuvan elinkeino- ja vapaa-ajantoiminnan määrän tai laadun vuoksi. Laitoksen toiminta-alueen tulee kuitenkin olla sellainen, että laitos kykenee taloudellisesti ja asianmukaisesti hoitamaan vesihuollon alueellaan.

 

Toiminta-alueen sisälle voidaan rajata osia, joissa laitos vastaa vain talousveden toimittamisesta, jäteveden tai hulevesien ja perustusten kuivatusvesien poisjohtamisesta.

 

Elinkeino- ja infrastruktuurikeskus on vesihuoltolain 8. § mukaisesti pyytänyt lausunnot Loviisan Vesiliikelaitokselta, Porvoon kaupungin terveydensuojelulta, rakennus- ja ympäristölautakunnalta ja Uudenmaan ELY-keskukselta. Lausuntokierros tehtiin ennen ensimmäistä päätöstä. Korjattu esitys on lausuntojen mukainen, joten uutta lausuntokierrosta ei ole tehty.

 

Esitys toiminta-alueesta oli nähtävillä kaupungin ilmoitustaululla 27.12.2021-27.1.2022.

 

Nähtävilläoloaikana saapui kolme muistutusta.

 

Liite 41

liite 1 - tarkennettu toiminta-alue

liite, lausuntoyhteenveto

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle Pernajan Saariston Vesiosuuskunnan toiminta-alueen vahvistamista liitteenä 1 olevan kartan mukaisesti.

 

Käsittely Jäsen Hagfors teki vastaehdotuksen:

 Liite 41-08

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle Pernajan Saariston Vesiosuuskunnan toiminta-alueen vahvistamista liitteenä 1 olevan kartan mukaisesti kuitenkin niin, ettei liittymiskohtaa saa määrätä 100 metriä kauemmas liitettävästä lähimmästä rakennuksesta.

 

Ehdotus ei saanut kannatusta.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle Pernajan Saariston Vesiosuuskunnan toiminta-alueen vahvistamista liitteenä 1 olevan kartan mukaisesti.

Jäsen Hagfors jätti eriävän mielipiteen.

Liite 41
Liite 1, tarkennettu toiminta-alue
Huomautusyhteenveto
Lausunnot
Ympäristönsuojelun kommentit muistutuksiin
Jäsen Hagforsin vastaehdotus

 

Jatkokäsittely kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto

 

---

 

 

 

KH 09.05.2022 § 116 

 

 

 

Liite nro 3.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle Pernajan Saariston Vesiosuuskunnan toiminta-alueen vahvistamista liitteenä olevan kartan mukaisesti.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.

 

 

KV 18.05.2022 § 42  

185/14.05.00/2022  

 

 

Liite nro 1.

 

Ehdotus Kaupunginvaltuusto päättää Pernajan Saariston Vesiosuuskunnan toiminta-alueen vahvistamista liitteenä olevan kartan mukaisesti.

 

Päätös Valtuutettu Kari Hagfors ehdotti asian palauttamista valmisteluun.
Valtuutettu Timo Raivio kannatti valtuutettu Kari Hagforsin palautusehdotusta.

Äänestys
Käsittely jatkuu JAA 27 ääntä
Valtuutettu Kari Hagforsin palautusehdotus EI 7 ääntä
Poissa 1
=> asian käsittely jatkuu.

Valtuutettu Kari Hagfors esitti muutosehdotuksena, että kaupunginvaltuusto päättää, että Pernajan Saariston Vesiosuuskunnan toiminta-alue vahvistetaan liitteenä olevan kartan mukaisesti siten, että alueella olevat kiinteistöt voivat halutessaan liittyä vesiosuuskuntaan.

Esitys ei saanut kannatusta.

Päätös ehdotuksen mukainen.

Valtuutettu Kari Hagfors jätti pöytäkirjaan eriävän mielipiteen.