Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 12.05.2022/Pykälä 56


 

Sosiaalityöntekijän valinta, lastensuojelu

 

PL 12.05.2022 § 56  

834/05.00.00/2022  

 

 

Valmistelija Palvelupäällikkö, lasten ja nuorten palvelut, Jaana Iivonen, puh 0440 555 471

 

Sosiaalityöntekijän virka lastensuojelussa on ollut haettavana 22.4.2022 mennessä. Hakuilmoitus on julkaistu sähköisessä muodossa kaupungin verkkopalvelussa, Kuntarekry.fi -palvelussa sekä mol.fi -palvelussa.

 

Kelpoisuusvaatimuksena sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) mukainen oikeus harjoittaa sosiaalityöntekijän ammattia Suomessa. Pätevien hakijoiden puuttuessa voidaan lain mukaan palkata tilapäisesti enintään vuoden ajan ammattiin opiskeleva henkilö, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelun.

Virkaan valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Sijoitus virkasuhteen alkaessa lastensuojelu. Virkasuhteen ehdot Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen mukaiset. Työajasta ja muista ehdoista sovitaan viranhoitomääräyksessä.

Määräaikaan mennessä saapui kolme hakemusta, joista yksikään ei täyttänyt pätevyysvaatimuksia. Kolme hakijaa täyttävät sijaiskelpoisuuden ehdot, yksi hakija kutsuttiin haastatteluun. Kahta hakijaa ei kutsuttu haastatteluun, koska he ovat noin kahden vuoden ajan toimineet nyt avoinna olevissa viroissa. Haastattelut suorittivat lasten ja nuorten palvelualueen palvelupäällikkö Jaana Iivonen ja johtava sosiaalityöntekijä Maria Rosvall. Perusturvalautakunnan edustajina oli Ilkka Relander.    

 

 

Esittelijä Perusturvajohtaja Carita Schröder

 

Ehdotus Lastensuojelun virkaa tekeväksi sosiaalityöntekijäksi ajalle 1.6.2022-31.05.2023 valitaan Ilona Turkka. Virkasuhteen ehdot sosiaali- ja terveydenhuollon virkaehtosopimuksen mukaiset, muista ehdoista sovitaan viranhoitomääräyksessä.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.