Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 08.06.2022/Pykälä 89


 

Liikkuvan perusnuorisotyön tuloksia kevään 2022 ajalta

 

HVL 08.06.2022 § 89  

877/12.05.00/2022  

 

 

Valmistelija Koordinoiva etsivä nuorisotyöntekijä Samira Al-Far puh 0440 555 885 ja kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö Leif Eriksson puh. 040 568 4138.

 

Hyvinvointilautakunta (09.03.2022 § 36) on tutustunut aiemmin liikkuvaan perusnuorisotyöhön:

 

Liikkuva perusnuorisotyö

Perusnuorisotyössä hyödynnetään kevään 2022 ajan liikkuvaa matkailuautoa, Wautoa. Aseman Lapset ry:n valtakunnallisen Walkers On Wheels 2-hankkeen ja opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksella on Loviisan kaupungille saatu yksi nuorten kohtaamispaikkana toimiva matkailuauto ajalle 10.1.-8.5.2022.

 

Wauto-toiminnan tarkoituksena on kokeilla uuden työmuodon mahdollisuuksia ja toimivuutta erilaisissa nuorten oleskeluympäristöissä. Wauto kiertää Loviisan eri alueilla, jotta nuoriso-ohjaajat tapaavat nuoria kello 17:00-20:30 aikana maanantaista lauantaihin.

 

Wauto-toiminnan tavoitteena on täydentää nuorisotyön palvelutarjontaa, jotta kaikilla nuorilla olisi mahdollisuus kohdata turvallisia aikuisia. Tärkeänä tavoitteena on myös palvella verkostomaisesti kaikkia nuorten kanssa toimivia tahoja nuorten tavoittamisessa, kartoittamisessa sekä erilaisiin nuorisoilmiöihin puuttumisessa.

 

Wautot?omistaa ja niiden toimintaa koordinoi Aseman Lapset ry. Kokouksessa kuullaan muun muassa Aseman Lapset ry:n edustaja, hankekoordinaattori, Roy Pietilän ajatuksia Loviisan kaupungin hyödyntämän Wauton tiimoilta.

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee kokouksessa esitellyn tiedokseen. 

 

Päätös Hyvinvointilautakunta merkitsi kokouksessa esitellyn tiedokseen.

 

 Hankekoordinaattori Roy Pietilä poistui kokouksesta klo 18.36.

 Koordinoiva etsivä nuorisotyöntekijä osallistui asian käsittelyyn, mutta poistui ennen päätöksentekoa klo 18.36.