Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
Pöytäkirja 16.06.2022/Pykälä 92



 

Panimonrinteen asemakaavan muutoksen lopettaminen ja kadun nimen muutos

 

EKIL 16.06.2022 § 92  

972/10.02.06/2022  

 

 

Valmistelija Kaupungingeodeetti Toni Sepperi, puh. 0440 555 421

 

Panimonrinteen asukkaalta on tullut huomautus epäjohdonmukaisesta käännöksestä kadun nimessä. Nimi on voimassa olevassa asemakaavassa suomeksi Panimonrinne ja ruotsiksi Bryggarebrinken. Panimo on ruotsiksi "bryggeri". Kadun oikea nimi ruotsiksi olisi Bryggeribrinken.

 

Vuoden 2019 kaavoituskatsauksen yhteydessä on laitettu vireille asemakaavan muutos kadun nimen muuttamiseksi. Kaavamuutos koskee myös kadun vieressä olevan puistoalueen rajauksen muutosta, koska katu kulkee alkupäästä osittain puistoalueella. Mainittu kaavamuutos voidaan tehdä myöhemmin mahdollisen laajemman kaavamuutoksen yhteydessä.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 55 § mukaisesti kadun nimi määrätään asemakaavassa, mutta kadun nimi voidaan muuttaa kunnan erillisellä päätöksellä.

 

Liite 51

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päättää lopettaa Panimonrinteen asemakaavan muutoksen sekä päättää, että kadun Panimonrinne ruotsinkielinen nimi on Bryggeribrinken.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päätti lopettaa Panimonrinteen asemakaavan muutoksen sekä päätti, että kadun Panimonrinne ruotsinkielinen nimi on Bryggeribrinken.

Liite 53

 

---