Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 02.06.2022/Pykälä 66


 

Vuoden 2021 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

 

TARL 02.06.2022 § 66  

324/00.03.00/2022  

 

 

Kaupunginhallitus on allekirjoittanut vuoden 2021 tilinpäätöksen ja antanut sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi. Kuntalain 125. §:n mukaan tilintarkastaja on annettava kaupunginvaltuustolle tilintarkastuskertomus, jossa annetaan selostus tarkastuksen tuloksesta. Kertomuksessa todetaan, voidaanko tilinpäätös hyväksyä ja tilivelvollisille myöntää vastuuvapaus.

 

Ehdotus Tarkastuslautakunta saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle sekä ottaa kantaa siihen, voidaanko
- vuoden 2021 tilinpäätös hyväksyä
- vastuuvapaus myöntää kaupungin hallintoa hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.-31.12.2021.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös Tarkastuslautakunta päätti saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle sekä ehdottaa, että vuoden 2021 tilinpäätös hyväksytään ja että vastuuvapaus myönnetään kaupungin hallintoa hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.-31.12.2021.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.