Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 157


 

Kaupunkisuunnitteluosaston päällikön valinta

 

KH 20.06.2022 § 157  

994/01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka, puh. 040 551 2811, ja kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

 Loviisan kaupunki on hakenut kaupunkisuunnitteluosaston päällikköä. Ilmoitus avoimesta virasta on ollut kuntarekry.fi:ssä ja InHunt Groupin verkkosivuilla.

 

 Virka oli haettavana 19.4-18.5.2022. Määräaikaan mennessä saatiin yhteensä kahdeksan hakemusta. Kaikilla hakijoilla on soveltuva korkeakoulututkinto. Seitsemän hakijaa täyttivät kielivaateet. Kielivaateet täyttäneet hakijat esihaastateltiin. Haastattelun suorittivat InHunt Group Oy:n senior headhunter Harri Roivainen ja senior headhunter Tuuli Paasilehto.

 

 Haastatteluun kutsuttiin neljä hakijaa. Yksi kutsutuista veti hakemuksensa pois ennen haastattelua eli lopulta haastateltiin kolme hakijaa. Haastattelut suorittivat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arja Isotalo, elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan puheenjohtaja Mikael Karlsson, kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom, elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka, InHunt Group Oy:stä senior headhunter Harri Roivainen ja senior headhunter Tuuli Paasilehto.

 

 Hakijoilta edellytettiin, että heillä on virkaan soveltuva teknisen alan korkeakoulututkinto, he tuntevat kaavoituksen ja maankäytön suunnittelun prosessit ja heillä on näkemystä, miten niillä voidaan tukea elinvoimaisuuden kehittämistä. Hakijoilla tuli olla ymmärrystä kaupunki- ja/tai kuntatyöskentelystä ja -päätöksenteosta sekä kokemusta tai näkemystä modernista, jämäkästä mutta kuuntelevasta ja tavoitteellisesta ihmisten johtamisesta. Heidän odotettiin olevan vaikuttavia viestijöitä ja luontevia verkostoitujia. Lisäksi hakijoiden tuli olla tavoitteellisia ja itsenäisiä työssään sekä heillä tuli olla vahva kehittämishalu ja kritiikin ja paineen sietokykyä ja pelisilmää. Eduksi katsottiin hankinta- tai projektiosaaminen ja kokemus vastaavanlaisista kunnan tai kaupungin tehtävistä.

 

 Huomioiden hakijoiden koulutus, työkokemus, osaaminen, hakemus sekä haastatteluissa saatu vaikutelma haastatteluryhmä ehdottaa kaupunginhallitukselle, että kaupunkisuunnitteluosaston päälliköksi valitaan Marko Luukkonen.

 

 Tarkemmat perustelut ilmenevät perustelumuistiosta (asianosaisjulkinen).

 

 Oheismateriaali

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää valita kaupunkisuunnitteluosaston päällikön virkaan Marko Luukkosen. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Viran tehtäväkohtainen palkka on 4 200 euroa kuukaudessa. Virkaan valitun on toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka esitteli asiaa kaupunginhallitukselle ja osallistui asian käsittelyyn.

Todettiin, että valtakunnalliset kunta-alan virka- ja työehtosopimusneuvottelut saatiin päätökseen 8.6.2022 ja niiden sopimusratkaisun perusteella palkkaa korotetaan 1.6.2022 lähtien 2,0 prosentilla. Täten kaupunkisuunnitteluosaston päällikön tehtäväkohtainen palkka on 4 284,00 euroa kuukaudessa.

Päätös ehdotuksen mukainen edellä mainittu täsmennys huomioiden.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.