Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 61



 

Enemmän joustavuutta hinnoitteluun koskien kaupungin omakotitontteja, valtuustoaloite

 

KV 16.03.2022 § 24 

 

 

 

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut (ensimmäinen allekirjoittaja Mikael Karlsson) olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

 

Enemmän joustavuutta hinnoitteluun koskien kaupungin omakotitontteja

 

Loviisan kaupungin omistuksessa on monta tonttia, jotka ovat olleet myyntivalmiina ja koskemattomina 10-20 vuotta. Katuja ja kunnallistekniikkaa on koko ajan ylläpidettävä, vaikka tontit eivät ole rakennettuja.

 

Kaupungin omakotitonttien maasto-ominaisuudet ovat hyvin erilaiset. Osa on erittäin kivisiä ja kallioisia. Alueittain tonttien neliöhinta kuitenkin sama.

 

Jotta saataisiin tonttimyynti käyntiin, pitäisi avata uusia myyntikanavia tulevaisuudessa. Pitäisi hyödyntää paikallisia kiinteistövälittäjiä ja lisätä markkinointia somekanavien kautta (etuovi.com, oikotie.fi, huutokaupat.com yms.).

 

Hinnoittelun tulee olla joustavampaa, ja tonttien maasto-olosuhteet tulee ottaa paremmin huomioon.

 

Kaupungin viranhaltijoille pitäisi antaa oikeus tilanteen mukaan antaa esimerkiksi 5-30 prosentin alennus tontin hinnasta maasto-olosuhteiden vuoksi. Viranhaltijoille pitäisi antaa mahdollisuus myös järjestää tonteista huutokauppa jopa ilman pohjahintaa niillä alueilla, joilla tonttikauppa ei ole käynyt moneen vuoteen.

 

Liite nro 4.

 

 

Päätös Kun aloite oli jätetty, lähetettiin se kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi hallintosäännön 133 §:n mukaisesti.

 

 

EKIL 21.04.2022 § 67 

 

 

 

Valmistelija elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka, puh. 040 630 2811, vt. kaupunkisuunnitteluosaston päällikkö Toni Sepperi. puh. 0440 555 421, ja kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari. puh. 0440 555 403

 

Loviisan kaupungin alueelle on luotu asemakaavoittamalla paljon erilaisia tontteja. Loviisan kaupungin omistuksessa on useita tontteja, jotka ovat olleet myyntivalmiina ja koskemattomina 10-20 vuotta. Osalle näistä asemakaavavoitetuista alueista on myös rakennettu kadut ja muu infrastruktuuriverkosto. Katuja ja kunnallistekniikkaa on koko ajan ylläpidettävä, vaikka kaikki tontit eivät olisi rakennettuja.

 

Kaupungin eri puolilla sijaitsevien asemakaava-alueiden omakotitonttien maaston ja ympäristön ominaisuudet ovat hyvin erilaiset. Osa alueista on erittäin kivisiä tai kallioisia. Osa tonteista sijaitsee vesistön äärellä. Tonttien neliöhinta kuitenkin sama laajalla alueella huolimatta tontin ominaispiirteistä.

 

Valtuustoaloitteessa esitetään, että tonttihinnoittelun tulee olla nykyistä joustavampaa ja tonttien maasto-olosuhteet tulee voida ottaa nykyistä paremmin huomioon. Aktiivisen tonttimyynnin käyntiin saattamiseksi pitäisi avata uusia myyntikanavia tulevaisuudessa ja hyödyntää paikallisia kiinteistövälittäjiä ja lisätä markkinointia sähköisten alustojen kautta (etuovi.com, oikotie.fi, huutokaupat.com yms.).

 

Edelleen esitetään, että kaupungin viranhaltijoille pitäisi antaa oikeus tilanteen mukaan antaa esimerkiksi 5-30 prosentin alennus tontin hinnasta maasto-olosuhteiden vuoksi ja mahdollisuus järjestää tonteista huutokauppa, jopa ilman pohjahintaa, niillä alueilla, joilla tonttikauppa ei ole käynyt moneen vuoteen.

 

Liite 40

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää osoittaa kaupungingeodeetille perustellusta syystä maksimissaan 30 prosenttia harkintavaltaa omakoti- ja rivitalotonttien myyntihintojen kohdalla.

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää tonttien myyntiin liittyvän kilpailutuksen järjestämisestä siten, että Loviisan kaupungin kaupunkisuunnitteluyksikkö järjestää kilpailutuksen itä-uusimaalaisten kiinteistövälittäjien kesken aktiivisen tonttimyynnin käynnistämiseksi.

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta ryhtyy edellä mainittuihin toimenpiteisiin vastauksena kaupunginvaltuustolle ja toteaa, että aloitetta edistäviin toimenpiteisiin on ryhdytty ja aloite on loppuun käsitelty.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää osoittaa kaupungingeodeetille perustellusta syystä maksimissaan 30 prosenttia harkintavaltaa omakoti- ja rivitalotonttien myyntihintojen kohdalla.

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää tonttien myyntiin liittyvän kilpailutuksen järjestämisestä siten, että Loviisan kaupungin kaupunkisuunnitteluyksikkö järjestää kilpailutuksen itä-uusimaalaisten kiinteistövälittäjien kesken aktiivisen tonttimyynnin käynnistämiseksi.

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta ryhtyy edellä mainittuihin toimenpiteisiin vastauksena kaupunginvaltuustolle ja toteaa, että aloitetta edistäviin toimenpiteisiin on ryhdytty ja aloite on loppuun käsitelty.

 

---

 

 

 

KH 23.05.2022 § 132 

 

 

 

Liite nro 5.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy omalta osaltaan vastauksen aloitteeseen ja esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy vastauksen että aloite johtaa toimenpiteisiin ja toteaa aloitteen olevan loppuun käsitelty.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.

 

 

KV 15.06.2022 § 61  

550/10.00.02/2022  

 

 

 

Liite nro 8.

 

Ehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy vastauksen että aloite johtaa toimenpiteisiin ja toteaa aloitteen olevan loppuun käsitelty.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.