Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 222


16 Kartat - Kartor, kh-stst 12.9.2022

 

Kaupungin omistamien metsäalueiden suojelun edistäminen

 

630/14.03.02/2018

 

RAYML § 69

 

Valmistelija ja esittelijä: ympäristönsuojelusihteeri Heidi Lyytikäinen, puh. 0440 555 373.

 

Loviisan kaupungin metsäomistus on noin 3 600 hehtaaria (talousmetsää noin 2 500 hehtaaria ja taajamametsää noin 1 100 hehtaaria). Kaupungin omistamasta maa-alasta noin 20 hehtaaria on rauhoitettu.

 

Luonnonsuojelulain (1096/1996) 6 §:n mukaan kunnan tulee edistää luon­nonsuojelua alueellaan. Ympäristönsuojeluyksiköllä on toistaiseksi ollut puutteellisesti tietoa käytössään kaupungin maiden luonnonsuojeluarvoista. Ympäristönsuojeluyksikkö on siksi vuonna 2018 teettänyt kartoituksen muun muassa sellaisista metsäalueista, jotka täyttävät Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman, niin sanotun METSO-ohjelman, kriteerit.

 

METSO-ohjelman tavoitteena on muun muassa pysäyttää metsäisten luon­totyyppien ja metsälajien taantuminen sekä vakiinnuttaa luonnon moni­muotoisuuden suotuisa kehitys vuoteen 2025 mennessä. METSO-ohjelman suojelukeinot ovat joko metsän myyminen valtiolle maapohjineen tai yksityisen suojelualueen perustaminen. Valtio korvaa yksityisen suojelualueen metsätaloudelli­sen arvon tiettyyn prosenttiosuuteen.

 

Vuonna 2018 kartoitetut kohteet on valittu muun muassa sen perusteella, sijaitsevatko kohteet lähellä olemassa olevia suojelu- tai virkistysalueita. Kohteet sijaitsevat osin asemakaava-alueiden taajamametsissä ja osin osayleiskaavaalueiden ja kaavoittamattomien alueiden talousmetsäalueilla. Kohteiden pinta-ala on yhteensä noin 76 hehtaaria. Poissuljettua ei ole, että muillakin kaupungin omistamilla metsäalueilla on vastaavia suojeluarvoja. Vuoden 2018 aikana METSO-kartoituksia on tehty myös puistoyksikön toimesta.

 

Luonnonsuojeluarvojen säilymisen lisäksi METSO-kohteiden suojeleminen voi edistää mahdollisuuksia virkistykseen ja liikuntaan sekä edistää paikal­lista matkailuelinkeinoa. Suojelualueita voidaan hyödyntää myös kouluope­tuksessa ja luontokasvatuksessa.

 

Liite 40

 

 Ehdotus: Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että METSO-kelpoisuuden täyttävien ja muiden arvokkaiden metsäalueiden suojelua edistetään yhteistyössä Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa ensisijaisesti tarjoamalla liitteen mukaisia alueita METSO-ohjelmaan. Rakennus- ja ympäristölautakunta esittää myös, että kartoitetuilla alueilla pidättäydytään toistaiseksi metsänhoitotoimenpiteistä, eikä alueita tarjota myytäväksi yksityisille tahoille.

 

  Rakennus- ja ympäristölautakunta esittää, että asia valmistellaan työryh­mässä, jossa edustettuna ovat kaupungin maa-alueita ja metsiä hallinnoivien tahojen lisäksi ympäristönsuojeluyksikkö ja kaupunkisuunnitteluosasto.

 

  Liite 40

 

 Päätös: Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että METSO-kelpoisuuden täyttävien ja muiden arvokkaiden metsäalueiden suojelua edistetään yhteistyössä Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa ensisijaisesti tarjoamalla liitteen mukaisia alueita METSO-ohjelmaan. Rakennus- ja ympäristölautakunta esittää myös, että kartoitetuilla alueilla pidättäydytään toistaiseksi metsänhoitotoimenpiteistä, eikä alueita tarjota myytäväksi yksityisille tahoille.

 

  Rakennus- ja ympäristölautakunta esittää, että asia valmistellaan työryh­mässä, jossa edustettuna ovat kaupungin maa-alueita ja metsiä hallinnoivien tahojen lisäksi ympäristönsuojeluyksikkö ja kaupunkisuunnitteluosasto.

 

  Liite 40

 

 Jakelu: Kaupunginhallitus

 

 Tiedoksi: Maaseututoimi

  Yhdyskuntatekniikka / puistot ja viheralueet

  Kaupunkisuunnitteluosasto

 

 ---

 

 

KH § 238

 Liite nro 1.

 

 Esittelijä: kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

 Ehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että

 

-                                   

METSO-kelpoisuuden täyttävien ja muiden arvokkaiden metsäalueiden suojelua edistetään yhteistyössä Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa ensisijaisesti tarjoamalla liitteen mukaisia alueita METSO-ohjelmaan

 

-                                   

kartoitetuilla alueilla pidättäydytään toistaiseksi metsänhoitotoimenpiteistä, eikä alueita tarjota myytäväksi yksityisille tahoille

 

-                                   

asia valmistellaan työryhmässä, jossa edustettuna ovat kaupungin maa-alueita ja metsiä hallinnoivien tahojen lisäksi ympäristönsuojeluyksikkö ja kaupunkisuunnitteluosasto.

 

 Käsittely: Ympäristönsuojelusihteeri Heidi Lyytikäinen esitteli asiaa.

 

  Jäsen Tom Liljestrand ehdotti, että teksti päätösehdotuksen ensimmäisen ranskalaisen viivan osalta muutetaan kuulumaan:

 

  "METSO-kelpoisuuden täyttävien ja muiden arvokkaiden metsäalueiden - lukuun ottamatta alueita Määrlahti eteläinen, Määrlahti pohjoinen ja Harudd, joiden tarjoaminen METSO-ohjelmaan ei tässä vaiheessa ole strategista - suojelua edistetään yhteistyössä Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa ensisijaisesti tarjoamalla liitteen mukaisia alueita METSO-ohjelmaan. Alueilla voimassa olevat ampumaratojen vuokrasopimukset ja metsästysoikeudet tulee turvata."

 

  Jäsen Arja Isotalo ehdotti, että myös alue Pernajan kirkonkylä lisätään poisluettaviin alueisiin.

 

  Jäsen Tom Liljestrandin ja jäsen Arja Isotalon ehdotukset hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Päätös: Kaupunginhallitus päätti, että

 

-                                   

METSO-kelpoisuuden täyttävien ja muiden arvokkaiden metsäalueiden - lukuun ottamatta alueita Määrlahti eteläinen, Määrlahti pohjoinen, Harudd ja Pernajan kirkonkylä, joiden tarjoaminen METSO-ohjelmaan ei tässä vaiheessa ole strategista - suojelua edistetään yhteistyössä Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa ensisijaisesti tarjoamalla liitteen mukaisia alueita METSO-ohjelmaan. Alueilla voimassa olevat ampumaratojen vuokrasopimukset ja metsästysoikeudet tulee turvata.

 

-                                   

kartoitetuilla alueilla pidättäydytään toistaiseksi metsänhoitotoimenpiteistä, eikä alueita tarjota myytäväksi yksityisille tahoille

 

-                                   

asia valmistellaan työryhmässä, jossa edustettuna ovat kaupungin maa-alueita ja metsiä hallinnoivien tahojen lisäksi ympäristönsuojeluyksikkö ja kaupunkisuunnitteluosasto.

 

 ---

 

 

KH 12.09.2022 § 222  

1173/11.00.01/2022  

 

 

Valmistelijat Ympäristöpäällikkö Heidi Lyytikäinen, maaseutupäällikkö Sam Vickholm, kaupunginpuutarhuri Mona Bäckman, infrastruktuuripäällikkö Markus Lindroos

 

 Kaupunginhallitus päätti 24.9.2018 § 238, että METSO-kelpoisuuden täyttävien metsäalueiden suojelua edistetään yhteistyössä Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa ensisijaisesti tarjoamalla alueita METSO-ohjelmaan.

 

 Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) teki 28.1.2021 Loviisan kaupungille seuraavan tarjouksen kaupungin omistamien alueiden suojelemiseksi METSO-kohteina (tarjousta on täsmennetty):

 

-        Farbrorsängen (yhteensä 1,2 hehtaaria, josta 0,8 hehtaaria uutta suojelualuetta)

-        Kukuljärvi (noin 37,5 hehtaaria).

 

 Korvaukset molemmista ovat yhteensä 80 000 euroa.

 

 Edellä mainitut alueet suojeltaisiin yksityisinä luonnonsuojelualueina, jolloin maanomistus jää Loviisan kaupungille. Korvaus on tällöin METSO-ohjelman mukaan 40 prosenttia puuston bruttoarvosta. Puuston arvo ilman maapohjaa on näillä alueilla yhteensä noin 183 000 euroa. Kunnille ELY-keskus voi maksaa 0-50 prosenttia korvausta yksityisestä luonnonsuojelualueesta riippuen alueen kaavamerkinnöistä. Kun maanomistus säilyy kaupungilla, kaupunki voi vaikuttaa alueen suojelumääräyksiin, esimerkiksi liittyen polkuverkoston ylläpitämiseen ja metsästysoikeuksiin.

 

 Lisäksi ELY-keskus tarjoutuu ostamaan kaksi aluetta valtiolle suojelutarkoitukseen:

 

-        Åkersön, noin 15 hehtaaria, josta 8,1 hehtaaria on vesialuetta. Hintatarjous 25 600 euroa.

-        Keitala, noin 15 hehtaaria. Alue kuuluu soidensuojelun täydennysehdotukseen. Hintatarjous 14 000 euroa.

 

 Korvaukset olisivat yhteensä 119 600 euroa.

 

 Liite nro 9.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Loviisan kaupunki hyväksyy Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouksen edellä mainittujen alueiden osalta ja valtuuttaa kaupungingeodeetin allekirjoittamaan vaadittavat asiakirjat. Kaupungin omistukseen jäävien alueiden (Farbrorsängen ja Kukuljärvi) osalta kaupunginhallitus valtuuttaa maaseutupäällikön, kaupunginpuutarhurin, kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikön ja ympäristöpäällikön valmistelemaan esityksen rauhoitusmääräyksiksi ELY-keskukselle.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.