Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 212


 

Eronpyyntö yksittäisistä luottamustoimista, Heijnsbroek-Wirén

 

KH 12.09.2022 § 212  

1225/00.00.01/2022  

 

 

Valmistelija Kaupunginkansliakeskuksen johtaja Kristina Lönnfors

 

 Mia Heijnsbroek-Wirén on 6.9.2022 saapuneella sähköpostiviestillään pyytänyt eroa luottamustehtävistään kaupunginhallituksen ja konsernijaoston jäsenenä. Pyyntönsä hän on perustellut sillä, että hän on ehdolla kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajaksi.

 

 Kuntalain 70. §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntää luottamushenkilön valinnut toimielin, tässä tapauksessa kaupunginvaltuusto.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto

- myöntää Mia Heijnsbroek-Wirenille eron tehtävistä kaupunginhallituksen ja konsernijaoston jäsenenä

- valitsee kaupunginhallitukseen uuden jäsenen Mia Heijnsbroek-Wirénin tilalle

- valitsee konsernijaostoon uuden jäsenen Mia Heijnsbroek-Wirénin tilalle.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös Kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Mia Heijnsbroek-Wirén ilmoitti esteellisyydestä (peruste: asianosainen) ja poistui kokoushuoneesta asian käsittelyn ajaksi.

Teknisenä korjauksena lisättiin yksimielisesti valmistelutekstin ensimmäisen lauseen lopuksi "ja kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtajana".

Kaupunginjohtaja korjasi päätösehdotusta lisäämällä ehdotuksen kolmanneksi kohdaksi:
- valitsee kaupunginhallitukselle uuden 2. varapuheenjohtajan Mia Heijnsbroek-Wirénin tilalle.

Muutos hyväksyttiin yksimielisesti.

Päätös muutetun ehdotuksen mukainen.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.