Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
Pöytäkirja 29.09.2022/Pykälä 130


 

Muut asiat

 

EKIL 29.09.2022 § 130  

    

 

 

 

 

Ehdotus Muut asiat merkitään tiedoksi.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta merkitsi seuraavat asiat tiedoksi:

- Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päätti pitää ylimääräisen kokouksen ja iltakoulun 19.10.2022 klo 17.
- Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Paljakka kertoi, että työllistämispalveluiden tehtäväkuvan muutos aloitetaan
- Jäsen Nina Björkman-Nystén osallistui aamupäivällä Loviisan kaupungin ensimmäiseen merkittävään lehdistötilaisuuteen ennen Asuntomessuja 2023. Kaupunki sai kehuja lehdistötilaisuudesta ja asuntomessuista. Hyvinä asioina mainittiin erityisesti meri, hyvä tunnelma ja ystävälliset ihmiset. Paikalla noin 50 lehdistön edustajaa, rakennusfirmoja, talo-omistajia ja kaupungin edustajia.

 

 

- - -