Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.10.2022/Pykälä 262


 

Kaupunginhallituksen ja konsernijaoston tehtäväjako yhteisöjen osalta

 

KKJ 01.09.2022 § 10 

 

 

 

 Kunnan omistajaohjaukseen, tytäryhteisöjen toimintaan, konserniohjeeseen sekä konsernijohtoon annetaan määräykset kuntalain pykälissä 46-48.

 

 Loviisan kaupunginhallitus on perustanut alaisuuteensa konsernijaoston, joka kaupunginhallituksen puolesta nimeää yhtiöiden hallitusten edustajia ja jäseniä, antaa omistajaohjausta sekä ennakkokannat konserniohjeen edellyttämistä asioista. Tämän lisäksi konsernijaosto seuraa ja arvioi yhtiöiden tavoitteiden toteutumista ja taloudellisen aseman kehitystä ja tekee niiden perusteella tarvittaessa esityksiä kaupunginhallitukselle.

 

 Kaupunginhallitus vastaa omistajapolitiikan, omistajaohjauksen periaatteiden ja konserniohjeen kehittämisestä ja valmistelusta sekä omistajaohjauksen toteuttamisesta ja organisoi konsernijohtamisen ja  valvonnan sekä arvioi vuosittain omistajaohjauksen tuloksellisuutta.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Konsernijaosto ehdottaa, että kaupunginhallitus hyväksyy konsernijaoston ja kaupunginhallituksen tehtäväjaon liitteen mukaisesti.

 

Päätös Konsernijaosto päätti merkitä tehtävänjaon tiedoksi ja lähettää sen kaupunginhallitukselle tiedoksi.

 

 

KH 10.10.2022 § 262  

1176/00.01.02/2022  

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä tehtävänjaon tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.