Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Loviisan Vesiliikelaitos
Pöytäkirja 18.10.2022/Pykälä 45


 

Vesiliikelaitoksen johtajan hakumenettely

 

LOVESI 18.10.2022 § 45  

1273/01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija Vesiliikelaitoksen johtaja Markku Paakkarinen

 

Vesiliikelaitoksen johtaja Markku Paakkarinen on ilmoittanut jäävänsä vanhuuseläkkeelle 1.12.2022 alkaen.

 

Vesiliikelaitoksen johtajan viran hakuilmoitus julkaistiin Kuntarekry-palvelussa, kaupungin ja vesiliikelaitoksen verkkosivustolla sekä paikallislehdissä.. Hakuaika umpeutui 3.10.2022 klo 15.00.

 

Virkaa haki yhteensä seitsemän henkilöä. Yksi hakijoista ilmoitti 6.10.2022 saaneensa toisen työn ja veti hakemuksensa pois. Kahdella hakijoista ei ollut riittävää koulutusta. Jäljelle jääneistä hakijoista valittiin hakemusten perusteella kolme henkilöä haastatteluun, joka pidettiin 10.10.2022.

 

Haastattelun suoritti johtokunnan valitsema valitsijaryhmä, johon kuuluivat kaupunginjohtaja, vesiliikelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja, johtokunnan varapuheenjohtaja sekä vesiliikelaitoksen johtaja.

 

Ansiovertailujen ja haastatteluiden perusteella valitsijaryhmä päätti yksimielisesti esittää vesiliikelaitoksen johtokunnalle ja kaupunginhallitukselle, että vesiliikelaitoksen johtajan virkaan valitaan DI Joni Haarala. Tilanteessa, että Haarala ei virkaa vastaanota, pannaan virka uudelleen hakuun.

 

Joni Haaralalla on virkaan soveltuva koulutus (diplomi-insinöörin tutkinto tuotantotaloudesta LUT-yliopistosta sekä ympäristöinsinöörin tutkinto LAMK-ammattikorkeakoulusta) sekä riittävä kokemus alaan liittyvistä tehtävistä. Hän antoi haastattelutilanteessa positiivisen kuvan vuorovaikutustaidoistaan. Ruotsin kielen taitoaan hän lupautui parantamaan esimerkiksi kansalaisopiston kursseilla.

 

Loviisan kaupungin hallintosäännössä määrätään, että vesiliikelaitoksen johtajan nimittää kaupunginhallitus.

 

Esittelijä Vesiliikelaitoksen johtaja Markku Paakkarinen

 

 

Ehdotus Johtokunta hyväksyy valitsijaryhmän esityksen ja esittää kaupunginhallitukselle, että vesiliikelaitoksen johtajan virkaan valitaan DI Joni Haarala 1.12.2022 alkaen.
Virassa noudatetaan kunnallista teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimusta (TS). Viran työaika on 36,25 tuntia viikossa kokonaistyöaikana. Viran tehtäväkohtainen palkka on 5 075 euroa kuukaudessa.

Valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus ennen viran vastaanottamista. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Pykälä tarkastetaan heti.

 

Päätös Johtokunta hyväksyi valitsijaryhmän esityksen ja esittää kaupunginhallitukselle, että vesiliikelaitoksen johtajan virkaan valitaan DI Joni Haarala 1.12.2022 alkaen.
Virassa noudatetaan kunnallista teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimusta (TS). Viran työaika on 36,25 tuntia viikossa kokonaistyöaikana. Viran tehtäväkohtainen palkka on 5 075 euroa kuukaudessa.

Valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus ennen viran vastaanottamista. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Pykälä tarkastettiin heti.

---