Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
Pöytäkirja 19.10.2022/Pykälä 135



 

Sopimus lomarakennuspaikan rakennusoikeuden siirtämisestä ja hinnoittelusta ranta-asemakaavan laatimisen yhteydessä, Mörtvikbotten

 

EKIL 19.10.2022 § 135  

1407/10.02.03/2022  

 

 

Valmistelijat Kaupungingeodeetti Toni Sepperi, puh. 0440 555 421, ja kaupunkisuunnitteluosaston päällikkö Marko Luukkonen, puh.

 0440 555 403

 

ProCapital Oy omistaa noin 215 hehtaarin suuruisen alueen Lappominjärven ja Lappomuddenin välillä. Alue on rantaosayleiskaavassa pääosin maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, lukuun ottamatta Lappomuddenin puoleista ranta-aluetta, joka on rantaosayleiskaavassa osoitettu retkeily- ja ulkoilualueeksi. ProCapital Oy laadituttaa tällä hetkellä mainitun yleiskaavan mukaisen retkeily- ja ulkoilualueen kohdalle ranta-asemakaavaa ja haluaisi ranta-asemakaavan laatimisen yhteydessä siirtää alueelle kaupungin omistaman Vastaholmenin saaressa sijaitsevan käyttämättömän lomarakennuspaikan rakennusoikeuden. Siirto edellyttää ranta-asemakaavan ulottamista koskemaan myös Vastaholmenin rakennuspaikkaa.

 

Loviisan kaupunki on neuvotellut maanomistajan edustajan kanssa edellä mainitun lomarakennuspaikan rakennusoikeuden siirtämisestä, ja asiasta on laadittu sopimusluonnos, jolla osapuolet sopivat rakennusoikeuden siirtoon liittyvistä ehdoista. Kaupunki hyväksyy lomarakennuspaikan rakennusoikeuden siirtämisen ProCapital Oy:n omistamalle ranta-alueelle sillä ehdolla, että ProCapital Oy maksaa kaupungille korvauksen, joka vastaa kaupunginvaltuuston päättämien periaatteiden mukaista kohteeseen sijoittuvan lomarakennuspaikan kauppahintaa. Korvauksen suorittamisen ehtona on, että siirron kohteena olevaa rakennuspaikkaa koskeva ranta-asemakaava saa lainvoiman. Toisin sanoen rakennusoikeuden siirto ratkaistaan ranta-asemakaavalla ja siirrettävän rakennusoikeuden hinta tätä päätöstä koskevassa sopimuksessa.

 

Liite 79

- sopimusluonnos

- sijaintikartta

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyy liitteenä olevan sopimuksen lomarakennuspaikan rakennusoikeuden siirtämisestä ja hinnoittelusta ranta-asemakaavoituksen yhteydessä.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyi liitteenä olevan sopimuksen lomarakennuspaikan rakennusoikeuden siirtämisestä ja hinnoittelusta ranta-asemakaavoituksen yhteydessä.

 

 

- - -