Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Loviisan Vesiliikelaitos
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 54


 

Hulevesiputkien hoitoon liittyvän sopimuksen aiheuttama hyvitys liittyjille.

 

LOVESI 08.12.2022 § 54  

1552/00.01.02/2022  

 

 

Valmistelija Markku Paakkarinen

 

 Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt hulevesimaksun käyttöönoton Loviisassa. Päätöksen mukaisesti vastuu hulevesiputkien hoidosta siirrettiin Loviisan Vesiliikelaitokselta Loviisan kaupungille. Kaupunki ostaa putkiston kunnossapidon vesiliikelaitokselta. Hoidosta on laadittu sopimus kaupungin ja vesiliikelaitoksen välille.

 

 Loviisan Vesiliikelaitos veloittaa vuodelta 2022 kaupungilta sopimuksen mukaan n. 175 000 euroa korvausta operointipalveluista. Jatkossa vuosikorvauksen määrä määritellään yhdyshenkilöiden välillä käytävässä kokouksessa. Tarkoituksena on, että kuluja ja tuloja seurataan ja korvaussummaa muutetaan tarvittaessa. Sopimuksessa on myös tarkennettu, missä hulevesien hoidon rajat menevät kaupungin, vesiliikelaitoksen ja kiinteistönomistajien kesken.

 

 Hulevesimaksun käyttöönoton yhteydessä on kerrottu kaupunkilaisille, että jätevesimaksujen osalta tehdään kompensaatiota alaspäin. Vesiliikelaitoksen saama korvaus 175 000 euroa hyvitetään kaikille jätevesiasiakkaille vuoden 2022 viimeisessä laskussa. Laskentaperusteena on jäteveden käyttömäärät eli kullakin asiakkaalla noin viimeisen vuoden maksetut jätevesikuutiot.

 

 Laskennallisesti vuoden 2022 laskutetut jätevesikuutiot ovat n.700 000. Tästä seuraa, että hyvitys kuutiota kohden on 0,25 euroa. Hyvitys tehdään käytännössä siten, että vuoden viimeiseen laskuun hyvitetään vuoden 2022 laskutettu jätevesimäärä × 0,25 euroa.

 

 

Esittelijä Vesiliikelaitoksen johtaja Joni Haarala

 

Ehdotus Vesiliikelaitoksen johtokunta hyväksyy Loviisan kaupungin kanssa tehdyn sopimuksen hulevesiputkiston hoidosta ja kunnossapidosta saadun korvauksen hyvittämisen asiakkaille esittelytekstin mukaan.

 

Päätös Vesiliikelaitoksen johtokunta hyväksyi Loviisan kaupungin kanssa tehdyn sopimuksen hulevesiputkiston hoidosta ja kunnossapidosta saadun korvauksen hyvittämisen asiakkaille esittelytekstin mukaan. Vuoden viimeiseen laskuun hyvitetään vuoden 2022 laskutettu jätevesimäärä × 0,25 euroa.

---