Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.12.2022/Pykälä 332



 

Lapsiparlamentin perustaminen

 

KSL 23.11.2022 § 130 

 

 

 

Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen puh 0440 555 250

 

Suomen UNICEF ry:n 12.4.2022 hyväksymä Loviisan kaupungin Lapsiystävällinen kunta-toimintamallin toimintasuunnitelma on merkitty syksyn 2022 aikana tiedoksi seuraavissa toimielimissä: kasvatus- ja sivistyslautakunta 22.6.2022 § 90, perusturvalautakunta 11.8.2022 § 70, elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta 18.8.2022 § 107, kaupunginhallitus 12.9.2022 § 226, rakennus- ja ympäristölautakunta 13.9.2022 § 59, hyvinvointilautakunta 14.9.2022 § 116 ja kaupunginvaltuusto 21.9.2022 § 74 sekä nuorisovaltuusto 16.9.2022 ja 19.10.2022. Toimintasuunnitelman viidentenä tavoitteena on aloittaa lapsiparlamenttitoiminta.

 

Tavoitteena on, että nuorisovaltuustolla ja lapsiparlamentilla on aidot vaikutusmahdollisuudet kaupungin toiminnassa ja päätöksenteossa. Loviisan kaupungissa esiintyy ylisukupolvista huono-osaisuutta, esimerkiksi matala koulutustaso ja suhteellisen korkea työttömyys yhdistettynä rakenteelliseen työttömyyteen. On tarpeen luoda johdonmukainen demokratiapolku, jonka avulla lapset voivat saada kokemuksen siitä, että heitä kuullaan ja heidän mielipiteillään on merkitystä. Osana demokratiapolkua toteutetaan pilottina varhaiskasvatuksessa myös Lasten vaalit -idealla alkeisdemokratiaa ikäkaudelle soveltuvalla ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten parhaaksi katsomalla tavalla ja sopivaksi katsomiensa aihealueiden piirissä.

 

Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelman viidentenä tavoitteena on lapsiparlamenttitoiminnan aloittaminen. Kyseinen tavoite on lasten näkemyksiin perustuva tavoite, jonka teemana on osallisuus. Lapsiparlamenttitoimintaa suunniteltaessa oli lähtötaso huhtikuussa 2022 seuraava: Oppilaskuntatoimintaa on jokaisessa koulussa. Myös nuorisovaltuusto toimii säännöllisesti, ja nuorisovaltuuston edustajilla on läsnäolo-oikeus kunnan eri toimielimissä, myös kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa.

 

Lapsiparlamentti on tärkeä uusi vaikuttamistoimielin, jonka tehtävänä on varmistaa lasten kuuleminen heitä itseään koskevassa päätöksenteossa. Lapsiparlamentin toiminta käynnistetään vuoden 2023 alusta. Toimintaa koskevaa ohjeistusta ja toiminnan periaatteita tarkistetaan tarvittaessa. Lapsiystävällinen kunta -toimintamallin mukaiselle toiminnalle, johon kuuluu myös lapsiparlamenttitoiminta, on sivistys- ja hyvinvointikeskus varannut talousarvioehdotuksessaan vuodelle 2023 määrärahaa 2 500 euroa muihin palveluihin kustannuspaikalle 2114000006, Lapsiystävällinen kunta.

 

Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtajan kokoama työryhmä (22.8.2022 § 18) on syksyn 2022 aikana valmistellut lapsiparlamenttitoiminnan perustamiseksi huomioitavia näkökohtia kuullen nuorisovaltuustoa. Työryhmän ehdotus esiteltiin lokakuun ja marraskuun 2022 aikana nuorten monialaiselle ohjaus- ja palveluverkostolle, kaupungin ja keskusten johtoryhmille, alakoulujen oppilaille ja henkilökunnalle sekä Lapsiystävällinen kunta -toimintamallin koordinaatioryhmälle. Näiden palautteiden pohjalta on valmisteltu toimintaa linjaava ohjeistusliite lapsiparlamenttitoiminnan periaatteista 1.1.2023 alkaen.

 

Liite nro 1:

Lapsiparlamenttitoiminnan periaatteet 1.1.2023 alkaen

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kasvatus- ja sivistyslautakunta hyväksyy osaltaan liitteen nro 1 mukaiset lapsiparlamenttitoiminnan periaatteet ja ehdottaa kaupunginhallitukselle että

a) liitteen nro  mukainen lapsiparlamenttitoiminta perustetaan 1.1.2023

b) perustamispäätös annetaan tiedoksi kaikille kaupungin toimielimille sekä kaupunginvaltuustolle.

 

Käsittely Thomas Rosenberg esitti Kerstin Häggblomin kannattamana, että periaatteisiin lisätään, että parlamentti on kaksikielinen.

 

 Esittelijä Kirsi Kinnunen ehdotti, että periaatteisiin lisätään "Esityslista-asiat tulee olla kouluissa julkisesti esillä 14 päivää ennen kokousta. Asiat voisi käsitellä myös laajemmin kouluissa". Ehdotusta kannatettiin yksimielisesti.

 

Päätös Kasvatus- ja sivistyslautakunta hyväksyi osaltaan liitteen nro 1 mukaiset lapsiparlamenttitoiminnan periaatteet lisäyksellä, että parlamentti on kaksikielinen sekä lisäyksellä "Esityslista-asiat tulee olla kouluissa julkisesti esillä 14 päivää ennen kokousta. Asiat voisi käsitellä myös laajemmin kouluissa" ja ehdottaa kaupunginhallitukselle että

a) liitteen nro mukainen lapsiparlamenttitoiminta perustetaan 1.1.2023

b) perustamispäätös annetaan tiedoksi kaikille kaupungin toimielimille sekä kaupunginvaltuustolle.

 

 

KH 07.12.2022 § 332  

1164/12.00.00/2022  

 

 

Liite nro 3:

Lapsiparlamenttitoiminnan periaatteet 1.1.2023 alkaen

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus merkitsee osaltaan tiedoksi lapsiparlamenttitoiminnan periaatteet ja lähettää sen edelleen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukaan.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.