Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 116



 

Oikaisuvaatimus perusturvajohtajan viranhaltijapäätöksestä, Esperi Care Oy

 

PL 08.12.2022 § 116  

1301/05.00.00/2022  

 

 

Valmistelija Palvelupäällikkö Sofie Klawér-Kallio, puh. 0440 555 345 ja perusturvajohtaja Carita Schröder, puh. 040 570 2807

 

Loviisan kaupungin perusturvalautakunnalle on saapunut oikaisuvaatimus koskien perusturvajohtajan 4.11.2022 tekemää viranhaltijapäätöstä (§ 50). Viranhaltijapäätös koski Esperi Care Oy:n tekemää ikääntyneiden asumispalveluiden hinnankorotusesitystä. Oikaisuvaatimus saapui 16.11.2022, eli laissa säädetyssä ajassa.

 

Taustaa

 

Loviisan kaupunki ja Esperi Care Oy ovat solmineet 3.2.2022 päivätyn sopimuksen ikääntyneiden henkilöiden asumispalvelun hankinnasta (liite). Sopimus perustuu ikääntyneiden asumispalvelujen kilpailutukseen.

 

Esperi Care Oy on tuottanut palvelua edellä mainittuun sopimukseen ja Loviisan kaupungin tekemiin asiakaskohtaisiin palvelutilauksiin perustuen. Esperi Care Oy esitti syyskuussa 2022 voimassa olevan hankintasopimuksen sopimushintojen tarkastamista 1.1.2023 alkaen. Perusturvajohtaja hyväksyi Esperi Care Oy:n esittämän 8,92 % hinnankorotusesityksen sijaan 3,25 % hinnankorotusesityksen. Sopimuksessa oli käytetty lähtökohtana väärää lukua. Kun hinnantarkistuksen lähtökohtana käytettiin toukokuun pistelukua, pistelukujen muutoksen mukainen korotusprosentti oli 3,25.

 

Esperi Care Oy:n vaatimus perusteluineen

 

Esperi Care Oy vaatii, että Loviisan kaupunki

1)      kumoaa 4.11.2022 saamansa perusturvajohtajan viranhaltijapäätöksen

2)      oikaisee virheellisen menettelynsä käsittelemällä asian uudelleen

3)      hyväksyy Esperi Care Oy:n 16.9.2022 lähettämän hinnankorotusesityksen.

 

Esperi Care Oy toteaa vaatimuksensa perusteluina muun muassa, että perusturvajohtaja on ennen virheen huomaamista sanonut ja myös sähköpostissa kirjoittanut hyväksyvänsä hinnankorotusesityksen. Esperi Care Oy vetoaa siihen, että näin ollen se on jo hallintolain mukainen viranhaltijaa sitova päätös. Esperi Care Oy on luottanut siihen, että päätös on pysyvä eikä viranomainen muuta päätöstä asianomaisen vahingoksi. Esperi Care Oy katsoo, että Loviisan kaupunki on yksipuolisesti laatinut kyseessä olevan sopimuksen ja vastaa siinä mahdollisesti olevasta virheestä.  Esperi Care Oy korostaa, että viranhaltijapäätöksen prosenttiosuus on kohtuuton ja tulkinnan varaisia sopimusehtoja tulee tulkita sopimuksen laatijan vahingoksi.

 

Loviisan kaupungin perustelut

 

Esperi Care Oy on oikaisuvaatimuksessaan vedonnut hinnankorotusvaatimuksensa hyväksymisen perusteeksi hankintasopimuksen hinnantarkistamista koskevaan ehtoon.

Ikääntyneiden henkilöiden asumispalveluiden sopimuksen hinnantarkistusta koskevan ehdon (sopimuksen kohta 8.2. "Hinnan tarkistaminen") mukaan palveluntuottajat voivat ehdottaa hinnantarkistuksia asiakaskohtaisiin sopimuksiin sopimuksen kohdan 8.2. mukaisesti. Hinnan tarkistuksen perusteena on tällöin Tilastokeskuksen Palvelujen tuottajahintaindeksin, liitetaulukon 2; Palvelujen tuottajahintaindeksit 2015=100, palvelut yrityksille ja julkiselle sektorille (BtoB), luokan Q Terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut muutos". Sopimuksen kohdassa 8.2. on tarkkaan määritelty lähtöindeksiksi vuoden 2021 toukokuussa viimeisin julkaistu pisteluku, mutta se on merkitty sopimukseen virheellisesti luvuksi 111. Jälkikäteen voidaan aukottomasti ja julkisista lähteistä tarkistaen todeta, että lähtöindeksinä käytetty vuoden 2021 toukokuun viimeisin julkaistu oikea pisteluku ei ole 111. Oikea pisteluku on 115,6.

Esperi Care Oy on vedonnut oikaisuvaatimuksessaan myös neuvotteluissa ja sähköposteissa käytyyn keskusteluun tulevasta päätöksestä. Valitettavasti virheellinen lähtöpistemäärä ei ollut tiedossa näitä keskusteluita käytäessä. Viranhaltijapäätöksessä on käytetty toukokuun 2021 pistelukua. Valitettavasti sekin on virheellinen lähtöpistemäärä. Indeksin laskenta tapahtuu kvartaaleittain, joten toukokuussa viimeisin julkaistu pisteluku on kunkin vuoden Q1 pisteluku eikä vuoden Q2 pisteluku. Viranhaltijapäätöksessä käytetty pisteluku 117,1 (Q2) on siis julkaistu vasta toukokuun 2022 jälkeen. Näin ollen sopimuksen mukaisesti oikea käytettävä pisteluku on 115,6. Syyskuussa 2022 viimeksi julkaistu pisteluku on 120,9. Näitä pistelukuja vertaillessa ja tällä korjauksella sovellettava hinnankorotusprosentti on 4,58 %.

Edellä mainituin perustein on perusteltua hyväksyä Esperi Care Oy:n hinnantarkastusesitys 4,58 % suuruisena. Esperi Care Oy on myös huomannut viranhaltijapäätöksessä olleen virheen lähtöpistemäärässä.

 

Esperi Care Oy on irtisanonut hankintasopimuksen loppumaan 9.4.2023. Irtisanominen on kuitenkin siten ehdollinen, että jos Loviisassa toimivan yksikön kannattamaton toiminta paranee alkuvuoden 2022 aikana, Esperi Care Oy harkitsee palvelutuotannon jatkamista. Esperi Care Oy toteaa, että jos hinnantarkastusesitys jää alle tuon alkuperäisen 8,92 %:n korotuksen, yksiköllä ei ole edellytyksiä jatkaa toimintaa, vaikka asiakaspaikkasijoituksia tulisikin lisää. Esperi Care Oy:n valitettavasta tilanteesta huolimatta Loviisan kaupungilla ei tällä hetkellä ole tarvetta suurille asiakaspaikkasijoituksille. Loviisan kaupunki haluaa käyttää sopimuksen ohjeistamalla tavalla todistettua pistelukua ja on hyväksynyt muidenkin kyseisen hankintasopimuksen hinnankorotusesitysten osalta vain 4,58 %:n korotuksen.

 

Liite ,

  • Esperi Care Oy:n oikaisuvaatimus
  • Viranhaltijapäätös 4.11.2022 § 50
  • Esperi Care Oy:n hinnankorotusesitys
  • Sopimus ikääntyneiden henkilöiden asumispalvelun hankinnasta
  • Sähköpostiviesti perusturvajohtajalta 24.10.2022

 

Esittelijä Perusturvajohtaja Carita Schröder

 

Ehdotus Perusturvalautakunta päättää

- hyväksyä hinnantarkistusesityksen ennen 1.4.2023 sovellettavaan hintaan 4,58 prosentin mukaisena 1.1.2023 lähtien.
- varata hyvinvointialueelle, joka jatkaa sopimuskumppanina 1.1.2023 jälkeen, mahdollisuuden neuvotella 1.4.2023 jälkeen sovellettavaan hintaan tehtävästä korotuksesta ja sen määrästä, jos Esperi Care Oy päättää jatkaa toimintaansa 9.4.2023 jälkeen.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen. Pykälä tarkastettiin välittömästi.