Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 12.01.2022/Pykälä 10


 

Hyvinvointilautakunnan avustusten jako 2022

 

HVL 12.01.2022 § 10  

40/02.05.01.00/2022  

 

 

Valmistelijat kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö Leif Eriksson, puh 040 568 4138 ja sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, puh 040 555 250

 

Hyvinvointilautakunnan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoavustuksien myöntämiskriteereissä määritellään avustuksien perusteet ja minkälaisia avustuksia myönnetään.

Kulttuuriavustuksien muodot ovat:
A) Toiminta-avustuksia yhdistyksille
B) Kohdeavustuksia yhdistyksille, työryhmille ja yksityishenkilöille.

Hyvinvointilautakunta varaa pienemmän määrärahan (noin 10 % vuoden avustusmäärärahasta) syksyisin jaettavaksi erityisavustukseksi. Syksyn avustukset on tarkoitettu kohdeavustuksiksi kuluvan vuoden lopulla ja seuraavan vuoden alussa tapahtuville hankkeille.
Hyvinvointilautakunta on vuonna 2022 varannut 36.700 euroa kulttuuriavustuksiin.

Liikunta- ja nuorisotoiminnan avustusmuodot ovat:
A) Yleisavustukset yhdistyksille
B) Koulutusavustus
C)Toimitila-avustus

Hyvinvointilautakunta on varannut 42.600 euroa liikuntaseurojen avustuksiin ja 25.700 euroa nuorisoseurojen avustuksiin.
Kriteerit ja avustuslomakkeet löytyvät Loviisan kaupungin verkkosivuilla.
www.loviisa.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/harrastukset-ja-vapaa-aika/lapset-ja-nuoret/avustukset/

www.loviisa.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kulttuuri/kulttuuriavustukset/

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Hyvinvointilautakunta jakaa vuoden 2022 kulttuuriavustukset seuraavasti: a) 33.000 euroa jaetaan keväällä yhdistysten toiminta-avustuksina sekä   hankeavustuksina. Viimeinen hakupäivä on torstaina 31.3.2022.                b) 3.700 euroa jaetaan syksyllä eritysavustuksina vuoden lopulla ja tulevan vuoden alussa tapahtuville hankkeille. Viimeinen hakupäivä on maanantaina 31.10.2022.
c) 42.600 euroa jaetaan liikunta- ja erityisliikuntatoiminnalle sekä 25.700 euroa nuorisotoiminnalle. Viimeinen hakupäivä on torstaina 31.3.2022.
 

Päätös

 

---