Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 12.01.2022/Pykälä 8


 

Laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen vuonna 2022, hyvinvointilautakunta

 

HVL 12.01.2022 § 8  

46/02.06.00/2022  

 

 

Valmistelija kulttuuri- ja vapaaaikatoimen päällikkö Leif Eriksson, puh. 040 568 4138 ja sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, puh. 0440 555 250 ja controller Siv Mårtens, puh. 040 568 5526

 

Keskusten on vuosittain ensimmäisessä kokouksessaan nimitettävä henkilöt, joilla on oikeus tarkastaa ja hyväksyä yksiköiden laskut. Päätöksestä tulee ilmetä myös miten menetellään vastuuhenkilöiden ollessa estyneitä tarkastamaan tai hyväksymään menoja.

Lisäksi sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtajalle myönnetään oikeus tekemään tarvittavat muutokset esimerkiksi lomien ja muiden vapaiden johdosta tai henkilöiden vaihtuessa vuonna 2022.

Liite: Laskujen tarkastajat ja hyväksyjät 2022

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy laskujen tarkastajat, varatarkastajat sekä hyväksyjät että varahyväksyjät liitteen mukaisesti.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta hyväksyy laskujen tarkastajat, varatarkastajat sekä hyväksyjät että varahyväksyjät liitteen mukaisesti.   

 

---